Tarja Halonen http://eliasrantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/133448/all Thu, 20 Sep 2018 14:56:55 +0300 fi Kannatan vapaata aborttia mutta ymmärrän Timo Soinia http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261252-kannatan-vapaata-aborttia-mutta-ymmarran-timo-soinia <p>Oikeuskansleri totesi, että ulkoministeri Timo Soini ei ole rikkonut lakia osallistuessaan yksityisluontoiseen abortinvastaiseen tilaisuuteen mutta moitti kuitenkin Soinia siitä, ettei tämä ollut riittävästi pitänyt virantoimitusta ja omaa vakaumustaan erillään. Näin pienestä on harvoin ministeristä päästy.&nbsp; Tarja Halonen oli viisi vuotta ulkoministerinä ja osallistui oletettavasti tilaisuuksiin, joissa ajettiin seksuaalisen tasa-arvon lisäämistä tavalla, mikä ei silloin vielä ollut lakiemme mukaista.</p><p>Timo Soinin sanoessa, että elämä on pyhää ja että elämä syntyy hedelmöityksessä, hän kuvaa tärkeimpiä arvojaan. Olisi kohtuutonta panna miehelle suukapula vaikka olisi itse eri kannalla.</p><p>Kun naisliike korostaa, että naisella tulee olla oikeus omaan ruumiiseensa olen asiasta yhtä mieltä mutta Timo Soinilla on loogisfilosofinen oikeus ajatella, että abortissa on kysymys kahdesta ruumiista, naisen ja alkion. Ja kun kysymys on elämästä, niin sen puolustamiseen on annettava tilaa, myös Soinille.</p><p>Katolisen kirkon suhde elämään on joskus ollut taktisesti joustava. Islantilaisilla oli tapana päättää vasta vauvan syntymän jälkeen, otetaanko vauva yhteisön jäseneksi vai surmataanko vauva. Kirkko tahtoi kastaa islantilaiset mutta nämä tahtoivat pitää kiinni perimätavoistaan, mihin kirkko suostui! Tosin kirkon vallan vakiinnuttua lapsensurma kiellettiin.</p><p>Ei ole selvää, missä vaiheessa alkiosta tulee yksilö, jonka oikeuksia on yhdenvertaisesti puolustettava. Hedelmöityneessä munasolussa on valmiina koko ihmisen resepti, mutta mieltä sillä ei varmuudella ole kun ei ole hermostoakaan mielen kantajaksi. - Itse asiassa miehen siittiöitä tarjoutuu kerralla miljoonia, joista kukin sisältää ainutkertaisen reseptin ihmiseksi. Pelkkä resepti ei siis luo ihmistä vaan yksilö kehittyy vaihe vaiheelta ja minän tietoisuus, jota voi loukata, vasta syntymän jälkeen. Vastasyntyneellä on reaktiivinen persoonallisuus mutta ei minän tietoisuutta.</p><p>Naiselle abortti on vaikea asia jo pelkästään siksi, että monet naiset huomaavat hormonaalisen muutoksen kehossaan lähes välittömästi hedelmöityksen tapahduttua. Näin abortti aina keskeyttää kehon kokeman lupauksen ja voi olla henkisesti raskas. Siksi meidän ei tule syyllistää naista vaan on syytä lohduttaa häntä ajattelemaan, että alkio ei ole vielä yksilö vaan vain yksi miljoonista mahdollisuuksista. Ainutkertainen, mutta ei ainutkertaisempi kuin miljoonat muut toteutumattomat mahdollisuudet.</p><p>Nainen itse sen sijaan on valmis ihminen, hän ei ole enää pelkkä mahdollisuus vaan hän on yksilö, joka tarvitsee oikeuden päättää omasta elämästään. Lapsen kantaminen ja kasvattaminen on niin naisen elämää määräävä asia, että hänellä täytyy olla oikeus aborttiin siinä vaiheessa kun alkio on vasta uuden yksilön lupaus. Lapsellekin on parasta olla toivottu.</p><p>Kun olen uskonnoton nihilisti panisin mielelläni suukapulan kaikille kuorissa suitsuttaville kreationisteille mutta kun omalta kannaltaan Timo Soinin vakaumus on perusteltu, taistelen abortin puolesta antaen myös Soinille tilaa näkemyksilleen kunhan erottaa ne virallisista toimistaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Oikeuskansleri totesi, että ulkoministeri Timo Soini ei ole rikkonut lakia osallistuessaan yksityisluontoiseen abortinvastaiseen tilaisuuteen mutta moitti kuitenkin Soinia siitä, ettei tämä ollut riittävästi pitänyt virantoimitusta ja omaa vakaumustaan erillään. Näin pienestä on harvoin ministeristä päästy.  Tarja Halonen oli viisi vuotta ulkoministerinä ja osallistui oletettavasti tilaisuuksiin, joissa ajettiin seksuaalisen tasa-arvon lisäämistä tavalla, mikä ei silloin vielä ollut lakiemme mukaista.

Timo Soinin sanoessa, että elämä on pyhää ja että elämä syntyy hedelmöityksessä, hän kuvaa tärkeimpiä arvojaan. Olisi kohtuutonta panna miehelle suukapula vaikka olisi itse eri kannalla.

Kun naisliike korostaa, että naisella tulee olla oikeus omaan ruumiiseensa olen asiasta yhtä mieltä mutta Timo Soinilla on loogisfilosofinen oikeus ajatella, että abortissa on kysymys kahdesta ruumiista, naisen ja alkion. Ja kun kysymys on elämästä, niin sen puolustamiseen on annettava tilaa, myös Soinille.

Katolisen kirkon suhde elämään on joskus ollut taktisesti joustava. Islantilaisilla oli tapana päättää vasta vauvan syntymän jälkeen, otetaanko vauva yhteisön jäseneksi vai surmataanko vauva. Kirkko tahtoi kastaa islantilaiset mutta nämä tahtoivat pitää kiinni perimätavoistaan, mihin kirkko suostui! Tosin kirkon vallan vakiinnuttua lapsensurma kiellettiin.

Ei ole selvää, missä vaiheessa alkiosta tulee yksilö, jonka oikeuksia on yhdenvertaisesti puolustettava. Hedelmöityneessä munasolussa on valmiina koko ihmisen resepti, mutta mieltä sillä ei varmuudella ole kun ei ole hermostoakaan mielen kantajaksi. - Itse asiassa miehen siittiöitä tarjoutuu kerralla miljoonia, joista kukin sisältää ainutkertaisen reseptin ihmiseksi. Pelkkä resepti ei siis luo ihmistä vaan yksilö kehittyy vaihe vaiheelta ja minän tietoisuus, jota voi loukata, vasta syntymän jälkeen. Vastasyntyneellä on reaktiivinen persoonallisuus mutta ei minän tietoisuutta.

Naiselle abortti on vaikea asia jo pelkästään siksi, että monet naiset huomaavat hormonaalisen muutoksen kehossaan lähes välittömästi hedelmöityksen tapahduttua. Näin abortti aina keskeyttää kehon kokeman lupauksen ja voi olla henkisesti raskas. Siksi meidän ei tule syyllistää naista vaan on syytä lohduttaa häntä ajattelemaan, että alkio ei ole vielä yksilö vaan vain yksi miljoonista mahdollisuuksista. Ainutkertainen, mutta ei ainutkertaisempi kuin miljoonat muut toteutumattomat mahdollisuudet.

Nainen itse sen sijaan on valmis ihminen, hän ei ole enää pelkkä mahdollisuus vaan hän on yksilö, joka tarvitsee oikeuden päättää omasta elämästään. Lapsen kantaminen ja kasvattaminen on niin naisen elämää määräävä asia, että hänellä täytyy olla oikeus aborttiin siinä vaiheessa kun alkio on vasta uuden yksilön lupaus. Lapsellekin on parasta olla toivottu.

Kun olen uskonnoton nihilisti panisin mielelläni suukapulan kaikille kuorissa suitsuttaville kreationisteille mutta kun omalta kannaltaan Timo Soinin vakaumus on perusteltu, taistelen abortin puolesta antaen myös Soinille tilaa näkemyksilleen kunhan erottaa ne virallisista toimistaan.

]]>
1 http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261252-kannatan-vapaata-aborttia-mutta-ymmarran-timo-soinia#comments Aborttikysymys Tarja Halonen Timo Soini Yksilön oikeudet Thu, 20 Sep 2018 11:56:55 +0000 Olli Saarinen http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261252-kannatan-vapaata-aborttia-mutta-ymmarran-timo-soinia
Täti punainen ja setä sininen http://sadetahvanainen72.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258326-tati-punainen-ja-seta-sininen <p>Trump ja Putin kotiutuivat huippukokouksesta. Trump sai omiltaan selkäsaunan, Putin aplodit. Isäntä Niinistö sai ylistyssanoja järjestelyistä, mutta pyyhkeitä kansalaisjärjestökentältä. Presidentti Halosta taas arvostettiin kansalaisjärjestökentällä, elinkeinoelämä haukkui &rdquo;huonoista suhteista&rdquo; Yhdysvaltoihin, joka tosin ei aivan niinkään ollut.</p><p>Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat Suomen täti punainen ja setä sininen. Suosittuja presidenttejä, kuitenkin varsin erilaisia poliitikkoja aatteensa mukaisesti.</p><p>Halosella oli hyvät suhteet Venäjään ja asialliset myös Yhdysvaltoihin sekä EU -maiden johtaviin poliitikkoihin. Presidenttinä hän pyrki välttämään poliittisia konflikteja, kuten nyt myös istuva tasavallan presidentti Niinistö. Arvojohtajuuden agendalla Halonen ei sen sijaan sanan säilää välttänyt, vaan otti rohkeasti kantaa.&nbsp;</p><p>Halosta sekä kunnioitetiin että arvosteltiinkin voimakkaasti&nbsp; vahvoista kannanotoista ihmisoikeuksien, vähemmistöjen oikeuksien, kestävän kehityksen ja demokratian puolesta. Halonen puhui em. teemoista sekä naisten, lasten oikeuksista YK:n yleiskokouksessa, YK:n lasten huippukokouksessa ja YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa. Hän matkusti näiden kysymysten puitteissa niin Lähi -idässä kehitysmaissa normaalin kahdenvälisten länsimaiden johtajien tapaamisten lisäksi. Halonen on jatkanut pitkän linjan työtään myös tasavallan presidenttikausien jälkeen. Hänet muistetaan vahvan tasa -arvotyön puolestapuhujana.&nbsp;</p><p>Mistä presidentti Niinistö tullaan muistamaan? Istuva tasavallan presidentti Niinistöä on luonnehdittu pragmaattisen politiikan tekijänä. Niinistö sukkuloi taitavasti maailman johtajien parissa luoden hyvää ilmapiiriä eli harjoittaen normaalia diplomatiaa. Siihen kuuluu arvoituksellinen puhetapa, luoviminen ja suorien kannanottojen&nbsp; välttely. Näin pysyy kaikkien kanssa välit. Tämä toimii, jos tavoitteena on&nbsp; pelkkä suhdetoiminta. Helsingin huippukokous on onnistunut esimerkki diplomatiapelistä.&nbsp;</p><p>Kovasti kuitenkin kaipaisin myös arvolähtöisiä kannanottoja Niinistöltä. Kuten Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari totesi (HS 16.7.2018) myös &rdquo;äänen korottamista&rdquo; ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta.&nbsp;</p><p>On Suomen etu, että olemme väleissä suurvaltojen kanssa. On myöskin Suomen etu, että pidämme huolen demokratian ja kansalaisoikeuksien toteutumisesta. Maamme itsenäisyys ja eheys ovat rakentuneet niiden varaan. Näin vuoden 1918 sisällissodan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi myös muistuttaakseni. Lisäksi Trumpin sekä Putinin kyseenalaisista toimintamenetelmistä muistuttaakseni. Ei siitä niin kauaa ole, kun puoli maailmaa oli diktaattoreiden hallussa.</p><p>&nbsp;</p><p>Säde Tahvanainen</p><p>-osaaja-</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Trump ja Putin kotiutuivat huippukokouksesta. Trump sai omiltaan selkäsaunan, Putin aplodit. Isäntä Niinistö sai ylistyssanoja järjestelyistä, mutta pyyhkeitä kansalaisjärjestökentältä. Presidentti Halosta taas arvostettiin kansalaisjärjestökentällä, elinkeinoelämä haukkui ”huonoista suhteista” Yhdysvaltoihin, joka tosin ei aivan niinkään ollut.

Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat Suomen täti punainen ja setä sininen. Suosittuja presidenttejä, kuitenkin varsin erilaisia poliitikkoja aatteensa mukaisesti.

Halosella oli hyvät suhteet Venäjään ja asialliset myös Yhdysvaltoihin sekä EU -maiden johtaviin poliitikkoihin. Presidenttinä hän pyrki välttämään poliittisia konflikteja, kuten nyt myös istuva tasavallan presidentti Niinistö. Arvojohtajuuden agendalla Halonen ei sen sijaan sanan säilää välttänyt, vaan otti rohkeasti kantaa. 

Halosta sekä kunnioitetiin että arvosteltiinkin voimakkaasti  vahvoista kannanotoista ihmisoikeuksien, vähemmistöjen oikeuksien, kestävän kehityksen ja demokratian puolesta. Halonen puhui em. teemoista sekä naisten, lasten oikeuksista YK:n yleiskokouksessa, YK:n lasten huippukokouksessa ja YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa. Hän matkusti näiden kysymysten puitteissa niin Lähi -idässä kehitysmaissa normaalin kahdenvälisten länsimaiden johtajien tapaamisten lisäksi. Halonen on jatkanut pitkän linjan työtään myös tasavallan presidenttikausien jälkeen. Hänet muistetaan vahvan tasa -arvotyön puolestapuhujana. 

Mistä presidentti Niinistö tullaan muistamaan? Istuva tasavallan presidentti Niinistöä on luonnehdittu pragmaattisen politiikan tekijänä. Niinistö sukkuloi taitavasti maailman johtajien parissa luoden hyvää ilmapiiriä eli harjoittaen normaalia diplomatiaa. Siihen kuuluu arvoituksellinen puhetapa, luoviminen ja suorien kannanottojen  välttely. Näin pysyy kaikkien kanssa välit. Tämä toimii, jos tavoitteena on  pelkkä suhdetoiminta. Helsingin huippukokous on onnistunut esimerkki diplomatiapelistä. 

Kovasti kuitenkin kaipaisin myös arvolähtöisiä kannanottoja Niinistöltä. Kuten Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari totesi (HS 16.7.2018) myös ”äänen korottamista” ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta. 

On Suomen etu, että olemme väleissä suurvaltojen kanssa. On myöskin Suomen etu, että pidämme huolen demokratian ja kansalaisoikeuksien toteutumisesta. Maamme itsenäisyys ja eheys ovat rakentuneet niiden varaan. Näin vuoden 1918 sisällissodan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi myös muistuttaakseni. Lisäksi Trumpin sekä Putinin kyseenalaisista toimintamenetelmistä muistuttaakseni. Ei siitä niin kauaa ole, kun puoli maailmaa oli diktaattoreiden hallussa.

 

Säde Tahvanainen

-osaaja-

 

]]>
3 http://sadetahvanainen72.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258326-tati-punainen-ja-seta-sininen#comments Ihmisoikeudet Sauli Niinistö Tarja Halonen Trump Vladimir Putin Tue, 17 Jul 2018 12:10:18 +0000 Säde Tahvanainen http://sadetahvanainen72.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258326-tati-punainen-ja-seta-sininen
Rami Adham ja suuri puhallus-sdp poisti rikoksen ilmiantajan ehdokaslistoiltaan. http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250914-rami-adham-ja-suuri-puhallus-sdp-poisti-rikoksen-ilmiantajan-ehdokaslistoiltaan <p><a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005563442.html?share=db6040992b405f8d9e209fa48ab9c7d9" title="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005563442.html?share=db6040992b405f8d9e209fa48ab9c7d9">https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005563442.html?share=db6040992b405f8d9...</a></p><p>&nbsp;</p><p>Menikö täällä jotkut tähän suomi-syyria yhdistyksen huijauksiin?</p><p>Tämä pääpiruhan on pitkään elellyt rikollista elämää mm.huumeiden välitystä ja pahoinpitely yms.</p><p><a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005336213.html" title="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005336213.html">https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005336213.html</a></p><p>Silti sdp:n Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen etupäässä hehkuttivat kunniajäsenyyttä tälle hemmolle. Tarja Halonenhan antoi Syyrian diktaattori Assadille aikoinaan korkeimman kunniamerkinki, minkä suomessa voi saada! En siis ihmettele, miksi Tarjaa ei tälläiset&quot;pikku&quot;asiat haittaa. Saman puolueen Anter Yasa oli kuitenkin eri mieltä tälläisestä äärimielisestä ehdokkaasta ja paljasti medialle tämän herran epäselvyydet.<br /><a href="https://l.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fwww.iltalehti.fi%2Fuutiset%2F2016102122496902_uu.shtml&amp;h=ATOqBqxpg8nsqxWsM8uB-ypOQIpWg7LGTAdCAxkJrTjiLkrxB-7VbQY3ZO3PSgbKrZ_ppFCviP66psjWxdITJg-jWof0io-8q2sJV9HgZlaxNz78eoDReHGaf_u5mLTPPCVLk3B9qCHo2wgoYWW944_vTmDcHyBEjLlblOait0sHXnHnBEyobrFWudK7FYF3VkVyAZqHcboJipMHiaiBIDZ5cP9mSsDiCe1cxpSUfbhGq8OwAl-zkLLtx_-_MB0RMFtb9waw2w" rel="noopener nofollow" target="_blank">http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102122496902_uu.shtml</a></p><p>&nbsp;</p><p>Sen jälkeen demarit suuttuivat Anterille ja ottivat ehdokaslistoilta hänet pois. Olihan tämä iso kolaus imagolle monikulttuurisuudesta ja kuinka heidän kasvot tahriintuivat. Valheiden verkossa olisi varmaan Tuomiojan katsomuksen mielestä elää ja huijata suomalaisia. Tälläisetkö ovat demarien arvot?&nbsp;<a href="https://l.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fvoima.fi%2Fartikkeli%2F2016%2Fkellot-soivat-sinulle%2F&amp;h=ATNJtdWGlg9zeohFAO_VIxQsczIxAH2_YeS2fGJaSFNuAnrddggkB6D8xn9a5nvBKxguxQdYTRPuR3si2TxhLzzVTzX1TJs0f1R8HemW9HyJTaH9jZavqCbO5K_TVPClSBBy4R74ofj_kru6j0NPkJgfX8r68O4Bagix9n9Miq17Ymsy_i_gUXnA14VKA9yeN5jIP5D6I97kYWVpKFo8c4UgcI9t6zmMQzATw2fCzCSBEqe7wEx2uqTlUJw5KJBRw_bXAlNIVw" rel="noopener nofollow" target="_blank">http://voima.fi/artikkeli/2016/kellot-soivat-sinulle/</a></p><p>&nbsp;</p><p>Nyt rikoksia on alettu käsitteleen ja toivottavasti tämä joutuu jo vihdoin istumaan. Huijatut summat ovat huomattavia ja ne olisivat pitäneet mennä sota-alueille. Todellisuus mahtaa olla, että lahjoittajat ovat rahoittaneet tietämättään jopa terrorismia.</p><p>&nbsp;</p><p>Tässä vielä linkki meidän valtamedian juttuihin, joita ei edelleenkään tarkasteta, vaan julkaistaan kuten joku kusettaa asian. Näitä on paljon. Vasta oli taas mediassa salettiin keksitty juttu palautetusta pakolaisesta, joka muka loukkaantunut maassansa. Mitään lähteitä ja faktoja asiasta ei ollut. Oli muka avustajan kotona tiputuksessa, vaikka piti olla vakavasti loukkaantunut....Sama juttu toistui kuin Ramilla, eli pää oli kääritty ympäriinsä mutta naamassa ei näkynyt mitään jälkiä. Jännä. Missään muuallakaan ei näkynyt mitään. Varokaa tälläsiä vedätyksiä.<br /><a href="https://l.facebook.com/l.php?u=https%3A%2F%2Fwww.is.fi%2Fulkomaat%2Fart-2000001065166.html%3Fnomobile%3D4&amp;h=ATOVm1wPBJ8IJAVEMiaq7uUnXfi_SCsnIxok4zjwCsYeDA2vcr2jNOxt3zQxr7tFROAWPP0PeIikVJcAiaMN6h0eOcjkl-bv8OIukPFtCooZijzmlIZDGPS4ONb--ErOhGTzGOBTuAsMX8K3Q2NQ4EuuPRErBV0gArtFe7WLT8oMRBiWjNqMn8kmF3ib8FC7NCzsQgJqnX0al-AmrxVZtUfBTK2fSmOOuAEXo3xlFFjzVq-chUwhdxJxHFjfwgA1YEdCjh4NRw" rel="noopener nofollow" target="_blank">https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001065166.html?nomobile=4</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005563442.html?share=db6040992b405f8d9e209fa48ab9c7d9

 

Menikö täällä jotkut tähän suomi-syyria yhdistyksen huijauksiin?

Tämä pääpiruhan on pitkään elellyt rikollista elämää mm.huumeiden välitystä ja pahoinpitely yms.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005336213.html

Silti sdp:n Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen etupäässä hehkuttivat kunniajäsenyyttä tälle hemmolle. Tarja Halonenhan antoi Syyrian diktaattori Assadille aikoinaan korkeimman kunniamerkinki, minkä suomessa voi saada! En siis ihmettele, miksi Tarjaa ei tälläiset"pikku"asiat haittaa. Saman puolueen Anter Yasa oli kuitenkin eri mieltä tälläisestä äärimielisestä ehdokkaasta ja paljasti medialle tämän herran epäselvyydet.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102122496902_uu.shtml

 

Sen jälkeen demarit suuttuivat Anterille ja ottivat ehdokaslistoilta hänet pois. Olihan tämä iso kolaus imagolle monikulttuurisuudesta ja kuinka heidän kasvot tahriintuivat. Valheiden verkossa olisi varmaan Tuomiojan katsomuksen mielestä elää ja huijata suomalaisia. Tälläisetkö ovat demarien arvot? http://voima.fi/artikkeli/2016/kellot-soivat-sinulle/

 

Nyt rikoksia on alettu käsitteleen ja toivottavasti tämä joutuu jo vihdoin istumaan. Huijatut summat ovat huomattavia ja ne olisivat pitäneet mennä sota-alueille. Todellisuus mahtaa olla, että lahjoittajat ovat rahoittaneet tietämättään jopa terrorismia.

 

Tässä vielä linkki meidän valtamedian juttuihin, joita ei edelleenkään tarkasteta, vaan julkaistaan kuten joku kusettaa asian. Näitä on paljon. Vasta oli taas mediassa salettiin keksitty juttu palautetusta pakolaisesta, joka muka loukkaantunut maassansa. Mitään lähteitä ja faktoja asiasta ei ollut. Oli muka avustajan kotona tiputuksessa, vaikka piti olla vakavasti loukkaantunut....Sama juttu toistui kuin Ramilla, eli pää oli kääritty ympäriinsä mutta naamassa ei näkynyt mitään jälkiä. Jännä. Missään muuallakaan ei näkynyt mitään. Varokaa tälläsiä vedätyksiä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001065166.html?nomobile=4

]]>
83 http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250914-rami-adham-ja-suuri-puhallus-sdp-poisti-rikoksen-ilmiantajan-ehdokaslistoiltaan#comments Erkki Tuomioja Huijaus Rami Adham SDP Tarja Halonen Tue, 13 Feb 2018 22:00:24 +0000 Pekka Hetta http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250914-rami-adham-ja-suuri-puhallus-sdp-poisti-rikoksen-ilmiantajan-ehdokaslistoiltaan
Eläköityneiden suurlähettiläiden Nato-kannat kertovat totuutta nyky-Suomesta http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248710-elakoityneiden-suurlahettilaiden-nato-kannat-kertovat-totuutta-nyky-suomesta <p>Suomen Moskovan-suurlähettilään virasta viime vuoden elokuussa eläköitynyt Hannu Himanen (66 v.) julkaisi hiljattain kirjan otsikolla &rdquo;<em>Länttä vai itää - Suomi ja geopolitiikan paluu</em>&rdquo; (<a href="https://www.docendo.fi/lantta-vai-itaa-suomi-ja-geopolitiikan-paluu-hannu-himanen.html"><u>Tietokustantaja Docendo Oy</u></a>).</p><p>Suomen Yhdysvaltojen-suurlähettilään virasta vuonna 2005 eläköitynyt Jukka Valtasaari (77 v.) julkaisi hiljattain kirjan otsikolla &rdquo;<em>Suomen turvallisuus</em>&rdquo; (<a href="https://www.docendo.fi/suomen-turvallisuus-jukka-valtasaari.html"><u>Tietoturvakustantaja Docendo Oy</u></a>).</p><p>Suomen Sveitsin-suurlähettilään virasta vuonna 2014 eläköitynyt Alpo Rusi (68 v.) julkaisi viime vuonna kirjan otsikolla &rdquo;<em>Yhdessä vai erikseen - Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa</em>&rdquo; (<a href="https://www.docendo.fi/yhdessa-vai-erikseen-suomen-ja-ruotsin-turvallisuuspolitiikka-tienhaarassa-alpo-rusi.html"><u>Tietoturvakustantaja Docendo Oy</u></a>).</p><p>Suomen Australian-suurlähettilään virasta syyskuun alussa 2017 eläköitynyt suurlähettiläs Pasi Patokallio (68 v.) julkaisi aikakauslehti Kanavassa kirjoituksen otsikolla &rdquo;<em>Suomen asevalvonta on yleensä perustunut geopoliittiseen realismiin. Ottawan sopimus on poikkeus.</em>&rdquo; (<a href="https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/um-konkari-tyrmaa-halosen-tuomiojan-linjan-miinakielto-aiheutti-korvaamatonta-vahinkoa/?shared=1001152-6a87f2f2-500"><u>Suomen Kuvalehti 1.1.2018</u></a>).</p><p>Edellä mainitut diplomaatit ovat kokeneita ja tietävät, mitä ovat edellä mainituissa kirjallisissa tuotoksissa kirjoittaneet. Kirjoituksien yhtäläisyyksistä enemmän seuraavassa luvussa.</p><p>Hannu Himanen toimi Suomen Venäjän-suurlähettiläänä vuosina 2012-2016, mutta hän on työskennellyt jo aikaisemmin Suomen suurlähetystössä Moskovassa vuosina 1986-1989.</p><p>Jukka Valtasaari toimi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläänä vuosina 2001-2005 ja sitä ennen muun muassa Suomen YK-edustajistossa vuosina 1977-1983, ulkoministeriön toimistopäällikkönä vuosina 1983-1985 ja ulkoministeriön poliittisen osaston apulaisosastopäällikkönä vuosina 1985-1988.</p><p>Alpo Rusi toimi Suomen Sveitsin-suurlähettiläänä vuosina 2009-2014 ja sitä ennen muun muassa suurlähettiläänä Balkanin alueella vuosina 2004-2007 ja ulkoasiainneuvoksena ulkoministeriössä vuonna 1993.</p><p>Pasi Patokallio toimi Suomen Australian-suurlähettiläänä vuosina 2013&ndash;2017 ja sitä ennen muun muassa suurlähettiläänä Kanadassa ja Bahamalla vuosina 2004-2008 ja Suomen suurlähettiläänä Israelissa ja Kyproksella vuosina 1998-2003.</p><p>Edellä mainittuja diplomaatteja vanhempina vastaavina diplomaatteina voisi mainita suurlähettiläs Ilkka Pastisen (89 v.) ja ministeri Jaakko Iloniemen (85 v.).</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Toisin kuin Suomen viralliselle ulkopolitiikalle ja Suomen ulkopolitikasta vastanneille poliitikoille aina nykyhallitukseen saakka, edellisessä luvussa mainituille eläköityneille diplomaateille on yhteistä, että he suhtautuvat myönteisesti Natoon ja läntiseen puolustusyhteistyöhön.</p><p>Monet heistä ovat ilmoittaneet myös julkisesti kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Näitä Suomen Nato-jäsenyyden julkisia kannattajia ovat ainakin Hannu Himanen, Jukka Valtasaari, Alpo Rusi ja Jaakko Iloniemi.</p><p>Mielipiteen ilmaisu ei ole ulkoasianministeriöstä - nykyisin 1.1.2018 alkaen ulkoministeriöstä - eläköityneelle diplomaatille Suomessa helppoa. Poikkeaminen Suomen virallisesta linjasta ei edes entiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiehelle ole helppoa. Sen ovat saaneet kokea niin suurlähettiläs Hannu Himanen Nato-myönteisen kirjajulkaisun jälkeen kuin myös suurlähettiläs Pasi Patokallio presidentti Tarja Halosta ja entistä ulkoministeri Erkki Tuomiojaa arvostelevan Kanava-lehden esseen jälkeen.</p><p>Hannu Himanen ja Pasi Patokallio ovat joutuneet sosialidemokraattisen ulkopoliittisen linjan edustajien hyökkäyksen kohteeksi. Tuota Halosen-Tuomiojan linjaa julkisuudessa ovat edustaneet kärjekkäimmin entinen Suomen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg (71 v., sd.) ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (71 v., sd.).</p><p>Istuvan presidentin Sauli Niinistön (69 v., kok.) myötävaikutuksella Moskovan entinen suurlähettiläs René Nyberg oli mukana ryhmässä, joka laati arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista (<a href="http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=157406&amp;GUID=%7b8D6158F6-B7E5-483C-9455-F66D76ACC1FB%7d"><u>Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 29.4.2016</u></a>). Niinistön tukema Nybergin nimitys oli myös entisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan mieleen.</p><p>Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kamppailu, Hannu Himanen vastaan René Nyberg:</p><p>&rdquo;<em>Moskovan-suurlähettiläät aloittivat nokkimisottelun HS:n yleisönosastolla - jopa taidemieltymykset vedettiin mukaan</em>&rdquo;, oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005432064.html"><u>IS 1.11.2017</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Moskovan ex-suurlähettiläät nokittelevat toisiaan &ndash; mutta miten J.K. Paasikiven muotokuva liittyy Nato-keskusteluun?</em>&rdquo;, oli uutisotsikko SDP:n pää-äänenkannattajassa Demokraatti-lehdessä (<a href="https://demokraatti.fi/moskovan-ex-suurlahettilaat-nokittelevat-toisiaan-mutta-miten-j-k-paasikiven-muotokuva-liittyy-nato-keskusteluun/"><u>Demokraatti 1.11.2017</u></a>)</p><p>&rdquo;<em>Näkökulma: Suurlähettiläiden mutapainissa lyömäaseeksi kelpaa jopa Paasikiven muotokuva</em>&rdquo;, oli uutisotsikko Iltalehdessä (<a href="http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711012200503798_pi.shtml"><u>IL 2.11.2017</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Suurlähettiläiden varjonyrkkeilyä</em>&rdquo;, oli puolestaan uutisotsikko Kauppalehdessä (<a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/dXiAJWNs"><u>Kauppalehti 3.11.2017</u></a>).</p><p>Kyse oli sosialidemokraattisen Venäjä-mielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan - Halosen-Tuomiojan linjan - kamppailusta länsimielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa, jossa sosialidemokraattien pääagitaattorina toimi René Nyberg. Kyse on pohjimmiltaan linjavedosta, mikä asema ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on Venäjällä hyvillä Kremlin suhteilla höystettynä ja mikä asema on länsi-integraatiolla Nato-yhteistyöllä ja -jäsenyydellä höystettynä.</p><p>Hannu Himasen ja René Nybergin välinen kaksintaistelu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjasta käytiin Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla (<a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/31102017/art-2000005429375.html"><u>HS 31.10.2017</u></a> , <a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/01112017/art-2000005430795.html"><u>HS 1.11.2017</u></a> ja <a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/02112017/art-2000005432368.html"><u>HS 2.11.2017</u></a>).</p><p>Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kamppailu, Pasi Patokallio vastaan Erkki Tuomioja:</p><p>&rdquo;<em>Kanava: Entinen suurlähettiläs lyttää Halosen ja Tuomiojan linjan - &rsquo;Miinakielto aiheutti korvaamatonta vahinkoa&rsquo;</em>&rdquo; oli uutisotsikko Iltalehdessä (<a href="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801022200639941_u0.shtml"><u>IL 2.1.2018</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Kanava: Ex-suurlähettiläs ripittää Halosta ja Tuomiojaa jalkaväkimiinoista luopumisesta: &rsquo;Heikensi merkittävästi Suomen puolustusta&rsquo;</em>&rdquo; oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005510062.html"><u>IS 2.1.2018</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Erkki Tuomioja tyrmää suurlähettilään kritiikin jalkaväkimiinojen poistosta - &rsquo;Että tällaisia suurlähettiläitä&rsquo;</em>&rdquo; oli uutisotsikko Helsingin Sanomissa (<a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005511301.html"><u>HS 3.1.2018</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Tuomioja tyrmää saamansa kritiikin miinakiellosta &ndash; &rsquo;On taas löytynyt entinen suurlähettiläs&rsquo;</em>&rdquo; oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005511586.html"><u>IS 3.1.2018</u></a>).</p><p>Kyse oli sosialidemokraattisen Venäjä-mielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan - Halosen-Tuomiojan linjan - kamppailusta länsimielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa, jossa sosialidemokraattien pääagitaattorina toimi Erkki Tuomioja. Kyse on pohjimmiltaan linjavedosta, mikä asema on ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme Venäjällä hyvillä Kremlin suhteilla höystettynä ja mikä asema on länsi-integraatiolla Nato-yhteistyöllä ja -jäsenyydellä höystettynä.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Miksi Suomen ulko- ja turvallispolitiikan virkamiesammattilaiset arvostelevat virkauransa jälkeen sekä hienostunein sanakääntein harjoitettuja ulko- ja turvallispolitiikkaa yleisellä tasolla että ankarin sanakäänteinen harjoitetun ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksityiskohtia?</p><p>Miksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiesammattilaiset ovat tyytymättömiä virkamiesuransa jälkeen moniin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin päätöksiin ja osoittavat tyytymättömyyttään virkauransa jälkeisillä kannanotoilla?</p><p>Arvostelu Halosen-Tuomiojan ulkopoliittisesta suuntauksesta vuosina 2000-2015 ei ole saanut vielä päätöstään, se on hädin tuskin alkanut. Pyykki varmaankin tullaan pesemään tarkemmin kuin kylmän sodan aikainen suomettuneisuuskausi viimeistään silloin, kun ja jos Suomi on Naton jäsenmaa.</p><p>Tulevina vuosina historiatutkimus tulee löytämään vielä paljon sellaista, mikä tuossa Halosen-Tuomiojan politiikassa ei ollut Suomen etujen mukaista etenkin pitkällä aikavälillä.</p><p>On syytä huomata, että Sauli Niinistön valinta vuonna 2012 tasavallan presidenteiksi ei muuttanut Halosen-Tuomiojan määrittelemää ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa piiruakaan. Suomen linja alkoi muuttua vasta 2015 uuden hallituksen myötä, kun ulkoministeripestiin tarttui Timo Soini.</p><p>Ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiesammattilaiset tulevat arvostelemaan Halosen-Tuomiojan aikana tehtyjä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Arvostelun kohteeksi joutuu etenkin presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan aikainen Suomen Venäjä-politiikka, joka jo nyt osoittautunut täydelliseksi katastrofiksi. Suomen harjoituttama Venäjä-politiikka oli väärää eikä perustunut realiteetteihin, vaan opportunistiseen ideologiaan. Arvostelu alkaa, kun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä virassa olleet diplomaatit eläköityvät.</p><p>Yksittäisenä esimerkkinä Halosen-Tuomiojan Venäjän-politiikan toiminnasta voidaan mainita ulkoministeri Erkki Tuomiojan kirjaus eriävästä mielipiteestä EU:n ministerivaliokunnan pöytäkirjaan Venäjän vastakkaisista EU-pakotteista<strong> &rdquo;</strong><em>historiankirjoitusta varten</em>&rdquo; (<a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuomioja-kirjautin-eriavan-mielipiteen-historiankirjoitusta-varten/4320620#gs.2s0biOA"><u>MTV3 10.9.2014</u></a>).&nbsp;</p><p>&rdquo;<em>Ministeri Tuomioja jätti pöytäkirjamerkinnän, jonka mukaan hän yhtyy muutoin esitettyihin toimintalinjoihin, mutta katsoo, että Suomen olisi mahdollista vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa, vaikka tätä muut [EU-]maat eivät tukisikaan.</em>&rdquo; on sanatarkasti EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halosen kirjaus asialistassa Tuomiojan öykkäröinnistä, kun Suomi oli yhtymässä muihin EU-maihin Venäjä-pakotteissa.</p><p>Lause kertoo kaiken Tuomiojan Venäjä-pakotteiden tosiasiallisesta vastustamisesta. Tuo varsin kylmän sodan ajalta kalskahtava kirjaus joutuu kaiken muun ohella varmasti historian tutkijoiden tarkkaan syyniin juuri Tuomiojan toiveiden mukaisesti. Kirjaus osoittaa ainakin allekirjoittaneelle, kuinka kaukana nykyajasta 68-vuotias Tuomioja eli jo vuonna 2014.</p><p>Toisena esimerkkinä voidaan mainita Venäjän strateginen kumppanuus. Halosen-Tuomiojan Venäjä-politiikassa Venäjä nähtiin EU:n vahvana strategisena kumppania, jota asemaa Venäjälle Suomi ajoi voimalla EU:ssa sekä Halosen että Tuomiojan johdolla. &rdquo;<em>Euroopan unionille Venäjä on strateginen kumppani, jonka kanssa pyritään laajaan ja kattavaan yhteistyöhön.</em>&rdquo;, Tarja Halonen hehkutti Tukholmassa Svenska Dagbladetin keskustelutilaisuudessa Tukholmassa 19.10.2005 (<a href="http://presidentti.fi/halonen/Public/default3511-2.html?contentid=175747&amp;nodeid=41417&amp;contentlan=1&amp;culture=fi-FI"><u>TPK 19.10.2005</u></a>).</p><p>Venäjä-politiikka on ollut fiasko: lopputuloksena Venäjän käymiä sotia Itä-Euroopassa, kymmeniä tuhansia kuolleita, EU-Euroopan riippuvuus venäläisenergiasta ja venäläisaseista pullottava Venäjän länsiraja, jotka uhkaavat sekä EU- että Nato-maita.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Suomessa on ominaista se, että suomalaiset sokeutuvat kulloiseen harjoitettavaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan, joka on itse asiassa hyvin pieni vain muutaman henkilön suuruisen ryhmän määrittelemä ja jota pidetään ainoaan oikeana.</p><p>Mikään ei ole muuttunut tuon suhteen kylmän sodan ajasta.</p><p>Kun kylmän sodan aikaan &rdquo;<em>pidettiin hyviä ja ystävällisiä suhteina Neuvostoliittoon</em>&rdquo;, niin nyt &rdquo;<em>Suomi vakauttaa toimillaan Itämeren turvallisuustilannetta</em>&rdquo;.&nbsp; Tämän päivän kylmän sodan aikaisella intensiteetillä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan propagandaliturgiasanoja ovat &rdquo;<em>vakaus</em>&rdquo;<em>, </em>&rdquo;<em>pitäminen vakaana</em>&rdquo;<em> ja </em>&rdquo;<em>vakauttaminen</em>&rdquo;.</p><p>Toivottavasti meidän ei tarvitse enää jatkossa lukea ulkoministeriön virkamiesten ja suomalaispoliitikkojen kylmän sodan ajan kaikuja uhkuvia vakauskannanottoja tyyliin:</p><p>&rdquo;<em>Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomi pyrkii vahvistamaan arktisen turvallisuuspoliittista <u>vakautta</u>.</em>&rdquo; (<a href="http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/suomi-tukee-arktisen-alueen-ymparistoa-vakautta-ja-elinvoimaa"><u>VM:n tiedote 419 4.10.2016</u></a>), &rdquo;<em>Kansainvälinen asemamme lepää <u>vakauden</u> pohjalla.</em>&rdquo; <a href="http://tpk.fi/public/default.aspx?contentid=365424&amp;culture=fi-FI"><u>(Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe suurlähettiläskokouksessa 22.8.2017</u></a>). &rdquo;<em>Suomi tekee töitä Pohjois-Euroopan <u>vakauden</u> tukemiseksi</em>&rdquo;, tasavallan presidentti Sauli Niinistö Ahvenanmaan maakuntamatkallaan 3.11.2017 (<a href="https://www.verkkouutiset.fi/presidentti-sauli-niinisto-suomi-turvaa-ahvenanmaan-aseman/"><u>Verkkouutiset 3.11.2017</u></a>). &rdquo;<em>Sotilaallinen liittoutumattomuus on jatkossakin Suomen etujen mukaista ja vahvistaa osaltaan Pohjolan turvallisuuspoliittista <u>vakautta</u>.</em>&rdquo; oli puolestaan kirjattuna Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisena linjauksena jo heti Krimin tapahtumien jälkeen (<a href="http://www.keskusta.fi/news/Sotilaallinen-liittoutumattomuus-on-Suomen-edun-mukaista-%E2%80%93-kyberturvallisuudesta-kilpailuvaltti/1avppnn2/f60bba8f-481a-4086-8962-b44fc05a3e90"><u>Keskusta 7.5.2014</u></a>).</p><p>Vastaavaa epämääräistä vakaus-sanan käyttöä politiikojen ja ulkoasian hallinnossa toimivien virkamiesten kannanotoissa ja kirjauksissa löytyy pilvin pimein. On helppo kirjata &rdquo;<em>Suomi vakauttaa</em>&rdquo; -tyylillä, jos ei tiedä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tuon taivaallista. Muutaman vuoden kuluttua noiden termien lukeminen on jo irvokasta. Minulle niiden lukeminen on irvokasta jo nyt.</p><p>&rdquo;Vakaus&rdquo;- ja &rdquo;vakauttaa&rdquo;-termit ovat vastaavia ja vailla todellista sisältöä olevia ulko- ja turvallisuuspoliittisia nollatermejä kuin vaikkapa kylmän sodan aikaiset &rdquo;rauhanomaiset suhteet&rdquo;-, &rdquo;hyvät naapuruussuhteet&rdquo;- tai &rdquo;ystävälliset naapuruussuhteet&rdquo; -termit.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Elämme murrosaikaa, kun Suomi hakee uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Linjamuutos on tulevien hallitusten varassa, kun seuraava tasavallan presidentti on Sauli Niinistö. Toivotaan Suomen siunatuksi tulemista länsimyönteisillä hallituksilla.</p><p>Ikävä riitely kansainvälisten sotaharjoitusten pitämisestä Suomessa mukaan lukien suursotaharjoituksen pitämien maaperällämme on ollut osa tätä linjamuutosta ja sen tuomaa tuskaa osalle poliittisia päättäjiä. Sotaharjoituksia ovat arvostelleet lähinnä sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset. Muutaman vuoden päästä tällaisia asioita muistellaan jo huvittuneina.</p><p>Ulkoasianministeriössä työskennelleiden diplomaattien ulostulot ovat merkki linjan muuttumisesta ja siitä, että vanhaa Halosen-Tuomiojan linjaa on mahdollista arvostella. Vastaavasti kuin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen EU-jäsenyyden myötä meillä oli mahdollista arvostella niitä toimia, joissa kyse oli kylmän sodan aikaisesta suomettumisesta.</p><p>Sinänsä on kuvaavaa, että nyt &rdquo;linjakeskustelua&rdquo; käyvät noin 70-vuotiaat ihmiset, jotka ovat toimineet ulkopoliittisina virkamiehinä kylmänsodan aikaan ja jotka peilaavat nykyaikaa vielä hieman kylmän sodan aikaisesta perspektiivistä.</p><p>Me nuoremmat ajattelemme nykyaikaa nykyajan lähtökohdista kuitenkaan unohtamatta historian opetusta ja vaikutusta nykyaikaan.</p><p>Kun nyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ollaan pikkuhiljaa reivaamassa kohti länttä Halosen-Tuomiojan linjan Venäjä-suuntauksen jälkeen, toivottavasti tämä nykyinen suuntaus jatkuu. Läntinen suuntaus on ollut istuvan hallituksen aikaansaamaa, ei missään nimessä 69-vuotiaan presidentti Sauli Niinistön aikaansaamaa. Linja länteen on kääntynyt Niinistöstä huolimatta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen Moskovan-suurlähettilään virasta viime vuoden elokuussa eläköitynyt Hannu Himanen (66 v.) julkaisi hiljattain kirjan otsikolla ”Länttä vai itää - Suomi ja geopolitiikan paluu” (Tietokustantaja Docendo Oy).

Suomen Yhdysvaltojen-suurlähettilään virasta vuonna 2005 eläköitynyt Jukka Valtasaari (77 v.) julkaisi hiljattain kirjan otsikolla ”Suomen turvallisuus” (Tietoturvakustantaja Docendo Oy).

Suomen Sveitsin-suurlähettilään virasta vuonna 2014 eläköitynyt Alpo Rusi (68 v.) julkaisi viime vuonna kirjan otsikolla ”Yhdessä vai erikseen - Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa” (Tietoturvakustantaja Docendo Oy).

Suomen Australian-suurlähettilään virasta syyskuun alussa 2017 eläköitynyt suurlähettiläs Pasi Patokallio (68 v.) julkaisi aikakauslehti Kanavassa kirjoituksen otsikolla ”Suomen asevalvonta on yleensä perustunut geopoliittiseen realismiin. Ottawan sopimus on poikkeus.” (Suomen Kuvalehti 1.1.2018).

Edellä mainitut diplomaatit ovat kokeneita ja tietävät, mitä ovat edellä mainituissa kirjallisissa tuotoksissa kirjoittaneet. Kirjoituksien yhtäläisyyksistä enemmän seuraavassa luvussa.

Hannu Himanen toimi Suomen Venäjän-suurlähettiläänä vuosina 2012-2016, mutta hän on työskennellyt jo aikaisemmin Suomen suurlähetystössä Moskovassa vuosina 1986-1989.

Jukka Valtasaari toimi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläänä vuosina 2001-2005 ja sitä ennen muun muassa Suomen YK-edustajistossa vuosina 1977-1983, ulkoministeriön toimistopäällikkönä vuosina 1983-1985 ja ulkoministeriön poliittisen osaston apulaisosastopäällikkönä vuosina 1985-1988.

Alpo Rusi toimi Suomen Sveitsin-suurlähettiläänä vuosina 2009-2014 ja sitä ennen muun muassa suurlähettiläänä Balkanin alueella vuosina 2004-2007 ja ulkoasiainneuvoksena ulkoministeriössä vuonna 1993.

Pasi Patokallio toimi Suomen Australian-suurlähettiläänä vuosina 2013–2017 ja sitä ennen muun muassa suurlähettiläänä Kanadassa ja Bahamalla vuosina 2004-2008 ja Suomen suurlähettiläänä Israelissa ja Kyproksella vuosina 1998-2003.

Edellä mainittuja diplomaatteja vanhempina vastaavina diplomaatteina voisi mainita suurlähettiläs Ilkka Pastisen (89 v.) ja ministeri Jaakko Iloniemen (85 v.).

                                                                                         ****

Toisin kuin Suomen viralliselle ulkopolitiikalle ja Suomen ulkopolitikasta vastanneille poliitikoille aina nykyhallitukseen saakka, edellisessä luvussa mainituille eläköityneille diplomaateille on yhteistä, että he suhtautuvat myönteisesti Natoon ja läntiseen puolustusyhteistyöhön.

Monet heistä ovat ilmoittaneet myös julkisesti kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Näitä Suomen Nato-jäsenyyden julkisia kannattajia ovat ainakin Hannu Himanen, Jukka Valtasaari, Alpo Rusi ja Jaakko Iloniemi.

Mielipiteen ilmaisu ei ole ulkoasianministeriöstä - nykyisin 1.1.2018 alkaen ulkoministeriöstä - eläköityneelle diplomaatille Suomessa helppoa. Poikkeaminen Suomen virallisesta linjasta ei edes entiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiehelle ole helppoa. Sen ovat saaneet kokea niin suurlähettiläs Hannu Himanen Nato-myönteisen kirjajulkaisun jälkeen kuin myös suurlähettiläs Pasi Patokallio presidentti Tarja Halosta ja entistä ulkoministeri Erkki Tuomiojaa arvostelevan Kanava-lehden esseen jälkeen.

Hannu Himanen ja Pasi Patokallio ovat joutuneet sosialidemokraattisen ulkopoliittisen linjan edustajien hyökkäyksen kohteeksi. Tuota Halosen-Tuomiojan linjaa julkisuudessa ovat edustaneet kärjekkäimmin entinen Suomen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg (71 v., sd.) ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (71 v., sd.).

Istuvan presidentin Sauli Niinistön (69 v., kok.) myötävaikutuksella Moskovan entinen suurlähettiläs René Nyberg oli mukana ryhmässä, joka laati arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista (Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 29.4.2016). Niinistön tukema Nybergin nimitys oli myös entisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan mieleen.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kamppailu, Hannu Himanen vastaan René Nyberg:

Moskovan-suurlähettiläät aloittivat nokkimisottelun HS:n yleisönosastolla - jopa taidemieltymykset vedettiin mukaan”, oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 1.11.2017).

Moskovan ex-suurlähettiläät nokittelevat toisiaan – mutta miten J.K. Paasikiven muotokuva liittyy Nato-keskusteluun?”, oli uutisotsikko SDP:n pää-äänenkannattajassa Demokraatti-lehdessä (Demokraatti 1.11.2017)

Näkökulma: Suurlähettiläiden mutapainissa lyömäaseeksi kelpaa jopa Paasikiven muotokuva”, oli uutisotsikko Iltalehdessä (IL 2.11.2017).

Suurlähettiläiden varjonyrkkeilyä”, oli puolestaan uutisotsikko Kauppalehdessä (Kauppalehti 3.11.2017).

Kyse oli sosialidemokraattisen Venäjä-mielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan - Halosen-Tuomiojan linjan - kamppailusta länsimielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa, jossa sosialidemokraattien pääagitaattorina toimi René Nyberg. Kyse on pohjimmiltaan linjavedosta, mikä asema ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on Venäjällä hyvillä Kremlin suhteilla höystettynä ja mikä asema on länsi-integraatiolla Nato-yhteistyöllä ja -jäsenyydellä höystettynä.

Hannu Himasen ja René Nybergin välinen kaksintaistelu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjasta käytiin Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla (HS 31.10.2017 , HS 1.11.2017 ja HS 2.11.2017).

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kamppailu, Pasi Patokallio vastaan Erkki Tuomioja:

Kanava: Entinen suurlähettiläs lyttää Halosen ja Tuomiojan linjan - ’Miinakielto aiheutti korvaamatonta vahinkoa’” oli uutisotsikko Iltalehdessä (IL 2.1.2018).

Kanava: Ex-suurlähettiläs ripittää Halosta ja Tuomiojaa jalkaväkimiinoista luopumisesta: ’Heikensi merkittävästi Suomen puolustusta’” oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 2.1.2018).

Erkki Tuomioja tyrmää suurlähettilään kritiikin jalkaväkimiinojen poistosta - ’Että tällaisia suurlähettiläitä’” oli uutisotsikko Helsingin Sanomissa (HS 3.1.2018).

Tuomioja tyrmää saamansa kritiikin miinakiellosta – ’On taas löytynyt entinen suurlähettiläs’” oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 3.1.2018).

Kyse oli sosialidemokraattisen Venäjä-mielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan - Halosen-Tuomiojan linjan - kamppailusta länsimielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa, jossa sosialidemokraattien pääagitaattorina toimi Erkki Tuomioja. Kyse on pohjimmiltaan linjavedosta, mikä asema on ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme Venäjällä hyvillä Kremlin suhteilla höystettynä ja mikä asema on länsi-integraatiolla Nato-yhteistyöllä ja -jäsenyydellä höystettynä.

                                                                                         ****

Miksi Suomen ulko- ja turvallispolitiikan virkamiesammattilaiset arvostelevat virkauransa jälkeen sekä hienostunein sanakääntein harjoitettuja ulko- ja turvallispolitiikkaa yleisellä tasolla että ankarin sanakäänteinen harjoitetun ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksityiskohtia?

Miksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiesammattilaiset ovat tyytymättömiä virkamiesuransa jälkeen moniin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin päätöksiin ja osoittavat tyytymättömyyttään virkauransa jälkeisillä kannanotoilla?

Arvostelu Halosen-Tuomiojan ulkopoliittisesta suuntauksesta vuosina 2000-2015 ei ole saanut vielä päätöstään, se on hädin tuskin alkanut. Pyykki varmaankin tullaan pesemään tarkemmin kuin kylmän sodan aikainen suomettuneisuuskausi viimeistään silloin, kun ja jos Suomi on Naton jäsenmaa.

Tulevina vuosina historiatutkimus tulee löytämään vielä paljon sellaista, mikä tuossa Halosen-Tuomiojan politiikassa ei ollut Suomen etujen mukaista etenkin pitkällä aikavälillä.

On syytä huomata, että Sauli Niinistön valinta vuonna 2012 tasavallan presidenteiksi ei muuttanut Halosen-Tuomiojan määrittelemää ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa piiruakaan. Suomen linja alkoi muuttua vasta 2015 uuden hallituksen myötä, kun ulkoministeripestiin tarttui Timo Soini.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiesammattilaiset tulevat arvostelemaan Halosen-Tuomiojan aikana tehtyjä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Arvostelun kohteeksi joutuu etenkin presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan aikainen Suomen Venäjä-politiikka, joka jo nyt osoittautunut täydelliseksi katastrofiksi. Suomen harjoituttama Venäjä-politiikka oli väärää eikä perustunut realiteetteihin, vaan opportunistiseen ideologiaan. Arvostelu alkaa, kun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä virassa olleet diplomaatit eläköityvät.

Yksittäisenä esimerkkinä Halosen-Tuomiojan Venäjän-politiikan toiminnasta voidaan mainita ulkoministeri Erkki Tuomiojan kirjaus eriävästä mielipiteestä EU:n ministerivaliokunnan pöytäkirjaan Venäjän vastakkaisista EU-pakotteistahistoriankirjoitusta varten” (MTV3 10.9.2014). 

Ministeri Tuomioja jätti pöytäkirjamerkinnän, jonka mukaan hän yhtyy muutoin esitettyihin toimintalinjoihin, mutta katsoo, että Suomen olisi mahdollista vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa, vaikka tätä muut [EU-]maat eivät tukisikaan.” on sanatarkasti EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halosen kirjaus asialistassa Tuomiojan öykkäröinnistä, kun Suomi oli yhtymässä muihin EU-maihin Venäjä-pakotteissa.

Lause kertoo kaiken Tuomiojan Venäjä-pakotteiden tosiasiallisesta vastustamisesta. Tuo varsin kylmän sodan ajalta kalskahtava kirjaus joutuu kaiken muun ohella varmasti historian tutkijoiden tarkkaan syyniin juuri Tuomiojan toiveiden mukaisesti. Kirjaus osoittaa ainakin allekirjoittaneelle, kuinka kaukana nykyajasta 68-vuotias Tuomioja eli jo vuonna 2014.

Toisena esimerkkinä voidaan mainita Venäjän strateginen kumppanuus. Halosen-Tuomiojan Venäjä-politiikassa Venäjä nähtiin EU:n vahvana strategisena kumppania, jota asemaa Venäjälle Suomi ajoi voimalla EU:ssa sekä Halosen että Tuomiojan johdolla. ”Euroopan unionille Venäjä on strateginen kumppani, jonka kanssa pyritään laajaan ja kattavaan yhteistyöhön.”, Tarja Halonen hehkutti Tukholmassa Svenska Dagbladetin keskustelutilaisuudessa Tukholmassa 19.10.2005 (TPK 19.10.2005).

Venäjä-politiikka on ollut fiasko: lopputuloksena Venäjän käymiä sotia Itä-Euroopassa, kymmeniä tuhansia kuolleita, EU-Euroopan riippuvuus venäläisenergiasta ja venäläisaseista pullottava Venäjän länsiraja, jotka uhkaavat sekä EU- että Nato-maita.

                                                                                         ****

Suomessa on ominaista se, että suomalaiset sokeutuvat kulloiseen harjoitettavaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan, joka on itse asiassa hyvin pieni vain muutaman henkilön suuruisen ryhmän määrittelemä ja jota pidetään ainoaan oikeana.

Mikään ei ole muuttunut tuon suhteen kylmän sodan ajasta.

Kun kylmän sodan aikaan ”pidettiin hyviä ja ystävällisiä suhteina Neuvostoliittoon”, niin nyt ”Suomi vakauttaa toimillaan Itämeren turvallisuustilannetta”.  Tämän päivän kylmän sodan aikaisella intensiteetillä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan propagandaliturgiasanoja ovat ”vakaus, pitäminen vakaana ja vakauttaminen”.

Toivottavasti meidän ei tarvitse enää jatkossa lukea ulkoministeriön virkamiesten ja suomalaispoliitikkojen kylmän sodan ajan kaikuja uhkuvia vakauskannanottoja tyyliin:

Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomi pyrkii vahvistamaan arktisen turvallisuuspoliittista vakautta.” (VM:n tiedote 419 4.10.2016), ”Kansainvälinen asemamme lepää vakauden pohjalla.(Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe suurlähettiläskokouksessa 22.8.2017). ”Suomi tekee töitä Pohjois-Euroopan vakauden tukemiseksi”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö Ahvenanmaan maakuntamatkallaan 3.11.2017 (Verkkouutiset 3.11.2017). ”Sotilaallinen liittoutumattomuus on jatkossakin Suomen etujen mukaista ja vahvistaa osaltaan Pohjolan turvallisuuspoliittista vakautta.” oli puolestaan kirjattuna Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisena linjauksena jo heti Krimin tapahtumien jälkeen (Keskusta 7.5.2014).

Vastaavaa epämääräistä vakaus-sanan käyttöä politiikojen ja ulkoasian hallinnossa toimivien virkamiesten kannanotoissa ja kirjauksissa löytyy pilvin pimein. On helppo kirjata ”Suomi vakauttaa” -tyylillä, jos ei tiedä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tuon taivaallista. Muutaman vuoden kuluttua noiden termien lukeminen on jo irvokasta. Minulle niiden lukeminen on irvokasta jo nyt.

”Vakaus”- ja ”vakauttaa”-termit ovat vastaavia ja vailla todellista sisältöä olevia ulko- ja turvallisuuspoliittisia nollatermejä kuin vaikkapa kylmän sodan aikaiset ”rauhanomaiset suhteet”-, ”hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termit.

                                                                                         ****

Elämme murrosaikaa, kun Suomi hakee uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Linjamuutos on tulevien hallitusten varassa, kun seuraava tasavallan presidentti on Sauli Niinistö. Toivotaan Suomen siunatuksi tulemista länsimyönteisillä hallituksilla.

Ikävä riitely kansainvälisten sotaharjoitusten pitämisestä Suomessa mukaan lukien suursotaharjoituksen pitämien maaperällämme on ollut osa tätä linjamuutosta ja sen tuomaa tuskaa osalle poliittisia päättäjiä. Sotaharjoituksia ovat arvostelleet lähinnä sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset. Muutaman vuoden päästä tällaisia asioita muistellaan jo huvittuneina.

Ulkoasianministeriössä työskennelleiden diplomaattien ulostulot ovat merkki linjan muuttumisesta ja siitä, että vanhaa Halosen-Tuomiojan linjaa on mahdollista arvostella. Vastaavasti kuin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen EU-jäsenyyden myötä meillä oli mahdollista arvostella niitä toimia, joissa kyse oli kylmän sodan aikaisesta suomettumisesta.

Sinänsä on kuvaavaa, että nyt ”linjakeskustelua” käyvät noin 70-vuotiaat ihmiset, jotka ovat toimineet ulkopoliittisina virkamiehinä kylmänsodan aikaan ja jotka peilaavat nykyaikaa vielä hieman kylmän sodan aikaisesta perspektiivistä.

Me nuoremmat ajattelemme nykyaikaa nykyajan lähtökohdista kuitenkaan unohtamatta historian opetusta ja vaikutusta nykyaikaan.

Kun nyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ollaan pikkuhiljaa reivaamassa kohti länttä Halosen-Tuomiojan linjan Venäjä-suuntauksen jälkeen, toivottavasti tämä nykyinen suuntaus jatkuu. Läntinen suuntaus on ollut istuvan hallituksen aikaansaamaa, ei missään nimessä 69-vuotiaan presidentti Sauli Niinistön aikaansaamaa. Linja länteen on kääntynyt Niinistöstä huolimatta.

]]>
23 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248710-elakoityneiden-suurlahettilaiden-nato-kannat-kertovat-totuutta-nyky-suomesta#comments Erkki Tuomioja Nato Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Tarja Halonen Venäjän uhka Sat, 06 Jan 2018 08:09:51 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248710-elakoityneiden-suurlahettilaiden-nato-kannat-kertovat-totuutta-nyky-suomesta
Instituutioiden politisoituminen on haitallista http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248118-instituutioiden-politisoituminen-on-haitallista <p><a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005497027.html">Tarja Halonen nousee Helsingin yliopiston johtoon</a>&nbsp;(HS 20.12.2017) on askel siihen suuntaan, mitä en haluaisi nähdä - ja syynä ei ole Halosen kannattama poliittinen linja, vaan ylipäätänsä siitä, että erilaisten instituutioiden politisoituminen on haitallinen ilmiö. Kuten HS:n artikkeli kertoo:</p><p><em>&quot;[Helsingin yliopiston] hallituksen<strong>&nbsp;</strong>yksi merkittävimmistä ensimmäisistä tehtävistä on valita jo ensi keväällä yliopiston seuraava rehtori.&quot;</em></p><p>Huoleni on, että aina kun poliitikot päästetään päättämään henkilövalinnoista, rajanveto sen välillä hämärtyy, että valitaanko tehtävään pätevin vai sopivin, ts. onko henkilövalinnan kannalta olennaisempaa osaaminen vai arvomaailma (puoluekirjasta puhumattakaan).</p><p>Maailmalta esimerkki tälläisesta järjestelmästä&nbsp;<a href="https://yle.fi/uutiset/3-9554585">Yhdysvaltain korkein oikeus, jonka jäsenyys on pysyvä, ja aina jäsenen kuukahtaessa presidentti pääsee valitsemaan seuraajan</a>&nbsp;(Yle 7.4.2017).</p><p>Vaikka henkilövalinnoista ei olisikaan kyse, niin käsittääkseni poliitikkojen miehettämät hallitukset eivät keskimäärin pärjää kovin kummoisesti, kuten <a href="https://www.lansimetro.fi/tietoa-hankkeesta/organisaatio/">länsimetrosta</a>&nbsp;(lansimetro.fi)&nbsp;olemme saaneet oppia.</p><p>Jos organisaatio on hyvässä tikissä, sen johdossa vaihtuvat palkkiovirkalaiset eivät pääse aiheuttamaan kovin pahaa vahinkoa, mutta polituminen voi tapahtua myös ns. alhaalta ylös. Näin näyttäisi tapahtuneen <a href="http://edition.cnn.com/2017/12/04/politics/peter-strzok-james-comey/index.html">FBI:n Hillary Clintonin sähköpostiskandaalin tutkinnassa</a>&nbsp;(CNN, 4.12.2017).</p><p>&nbsp;</p><p>Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka mielestä politiikka ei pätevöitä mihinkään.</p><p>&nbsp;</p><p>Aikaisempi kirjoitukseni osittain samasta aiheesta:</p><p><a href="http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242596-jokaiseen-julkiseen-virkaan-pitaa-valita-patevin">Jokaiseen julkiseen virkaan pitää valita pätevin</a>&nbsp;(9.9.2017)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tarja Halonen nousee Helsingin yliopiston johtoon (HS 20.12.2017) on askel siihen suuntaan, mitä en haluaisi nähdä - ja syynä ei ole Halosen kannattama poliittinen linja, vaan ylipäätänsä siitä, että erilaisten instituutioiden politisoituminen on haitallinen ilmiö. Kuten HS:n artikkeli kertoo:

"[Helsingin yliopiston] hallituksen yksi merkittävimmistä ensimmäisistä tehtävistä on valita jo ensi keväällä yliopiston seuraava rehtori."

Huoleni on, että aina kun poliitikot päästetään päättämään henkilövalinnoista, rajanveto sen välillä hämärtyy, että valitaanko tehtävään pätevin vai sopivin, ts. onko henkilövalinnan kannalta olennaisempaa osaaminen vai arvomaailma (puoluekirjasta puhumattakaan).

Maailmalta esimerkki tälläisesta järjestelmästä Yhdysvaltain korkein oikeus, jonka jäsenyys on pysyvä, ja aina jäsenen kuukahtaessa presidentti pääsee valitsemaan seuraajan (Yle 7.4.2017).

Vaikka henkilövalinnoista ei olisikaan kyse, niin käsittääkseni poliitikkojen miehettämät hallitukset eivät keskimäärin pärjää kovin kummoisesti, kuten länsimetrosta (lansimetro.fi) olemme saaneet oppia.

Jos organisaatio on hyvässä tikissä, sen johdossa vaihtuvat palkkiovirkalaiset eivät pääse aiheuttamaan kovin pahaa vahinkoa, mutta polituminen voi tapahtua myös ns. alhaalta ylös. Näin näyttäisi tapahtuneen FBI:n Hillary Clintonin sähköpostiskandaalin tutkinnassa (CNN, 4.12.2017).

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka mielestä politiikka ei pätevöitä mihinkään.

 

Aikaisempi kirjoitukseni osittain samasta aiheesta:

Jokaiseen julkiseen virkaan pitää valita pätevin (9.9.2017)

]]>
4 http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248118-instituutioiden-politisoituminen-on-haitallista#comments Donald Trump Instituutiot Tarja Halonen Sat, 23 Dec 2017 15:19:14 +0000 Amos Ahola http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248118-instituutioiden-politisoituminen-on-haitallista
Mikä loi Sauli Niinistön ”pohjoiskorealaisen” suosion? http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247025-mika-loi-sauli-niiniston-pohjoiskorealaisen-suosion <p># Muistamme, miten suvereenisti <strong>Paavo Lipponen</strong> otti pääministerin paikan v:n 1995 vaaleissa, jolloin Sdp sai 63 kansanedustajaa eli enemmän kuin miesmuistiin. Lipponen ryhtyi hallitsemaan kuin ison talon isäntä yhdessä Kokoomuksen kanssa. Hän sai pian valtiovarainministerikseen <strong>Sauli Niinistön</strong> (Kok.).</p><p>&nbsp;&nbsp; Demariäänestäjät eivät ilmeisesti lainkaan pitäneet tuosta hallituskoalitiosta. Niinpä Sdp:n paikkaluku putosi v. 1999 peräti 51:een. Puolue oli kuin ihmeen voimalla kuitenkin yhä juuri ja juuri eduskunnan suurin. Lipponen jatkoi vielä neljä vuotta hallitsemista niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ajoi monien mielestä Kokoomuksesta oikealta ohi. Niinpä v:n 2003 vaaleissa Keskustasta tuli suurin puolue, joka otti pääministerin paikan. Lipposen suuruuden aika oli lopullisesti ohi.</p><p>&nbsp;&nbsp; Lipposen olisi ilmeisesti kannattanut ottaa hallituskumppanikseen Keskusta, joka on demareille luontevampaa seuraa kuin oikeistolaisempi Kokoomus. Lipposella on kuitenkin ollut kaiken matkaa jonkinlainen &rdquo;kepukammo&rdquo;.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lipposen paluu ei onnistunut </strong></p><p># Lipponen yritti paluuta v:n 2012 presidentinvaaleissa, mutta koki karmean tappion ja jäi peräti viidenneksi. Sen sijaan Sauli Niinistöstä tuli presidentti, kun hän oli toisella kierroksella voittanut Vihreiden <strong>Pekka Haaviston</strong> selvästi mutta ei ylivoimaisesti.</p><p>&nbsp;&nbsp; Olen usein miettinyt, miksi Lipposen ja Niinistön urat saivat näin peräti erilaisen suunnan. Kummallakin on myös eduskunnan puhemiehen kausi takanaan, Lipposella 2003-2007 ja Niinistöllä 2007-2011.</p><p>&nbsp;&nbsp; Niinistö muistetaan kamreerimaisena ja hyvinkin pikkutarkkana &ndash; etten sanoisi pikkumaisena - valtiovarainministerinä. Myös eduskunnan puhemiehenä hän joutui eräitä kertoja napit vastakkain kansanedustajien kanssa. Miksi hänet kuitenkin valittiin kiistattomalla enemmistöllä presidentiksi? Ja miksi hän on nyt uusien vaalien edellä murskaavan, suorastaan &rdquo;pohjoiskorealaismallisen&rdquo; ylivoimainen?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Mikä loi Sauli Niinistön supersuosion?</strong></p><p># Johtuuko Sauli Niinistön suosio siitä, että hän on pitänyt useitakin järisyttäviä puheita yritysjohtajien ökyilyä ja rohmuilua vastaan ja alentanut jopa omia palkkioitaan? Vetoavatko nämä puheet kansaan, vaikka Kokoomus tiedetään talouseliitin puolueeksi? Miksi muuten Lipponen ei keksinyt pitää tuollaisia puheita rikkaiden keplottelua vastaan?</p><p>&nbsp;&nbsp; Vai muistetaanko Sauli Niinistön pelastautuminen puuhun kiipeämällä Thaimaan tsunamionnettomuudessa tapaninpäivänä 2004? Ja miten vaikuttaa presidentin ja kirjailija <strong>Jenni Haukion</strong> runollinen aviosuhde? Mutta onhan Lipposellakin viisas ja viehättävä puoliso. Ehkä hän ei ole ymmärtänyt kuunnella <strong>Päivi</strong>-vaimonsa ohjeita?</p><p>&nbsp;&nbsp; Kertokaa, miksi pitkäaikaisella vuosien 2003-2010 pääministerillä <strong>Matti Vanhasella</strong> ei ole presidentinvaaleissa juuri minkäänlaista kannatusta. Haluaisin myös kuulla, miksi <strong>Nils Torvaldsilla</strong> (Rkp) on vain yhden prosentin gallupkannatus, vaikka hän on ainoa Nato-jäsenyyden kannattaja ehdokkaiden joukossa. Ja kuitenkin noita &rdquo;natottajia&rdquo; on kyselyjen mukaan sentään 20 prosenttia suomalaisista.</p><p>&nbsp;&nbsp; Mikä ihme on nostanut Sauli Niinistön suosion näin uskomattomiin korkeuksiin? Onkohan se se pr-toimistojen luoma &rdquo;työväen presidentin&rdquo; maine? Vai onko hän onnistunut ottamaan omakseen Suomi-100-brändin? &nbsp;</p><p>&nbsp;&nbsp; Mikä sitten tuhosi Lipposen imagon? Sekö, että hän erehtyi &rdquo;herrojen kanssa marjaan&rdquo;?</p><p>&nbsp;&nbsp; Ja vielä: miten ihmeessä demarien <strong>Tarja Halonen</strong> pystyi lyömään Sauli Niinistön niinkin myöhään kuin v:n 2006 presidentinvaaleissa?</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> # Muistamme, miten suvereenisti Paavo Lipponen otti pääministerin paikan v:n 1995 vaaleissa, jolloin Sdp sai 63 kansanedustajaa eli enemmän kuin miesmuistiin. Lipponen ryhtyi hallitsemaan kuin ison talon isäntä yhdessä Kokoomuksen kanssa. Hän sai pian valtiovarainministerikseen Sauli Niinistön (Kok.).

   Demariäänestäjät eivät ilmeisesti lainkaan pitäneet tuosta hallituskoalitiosta. Niinpä Sdp:n paikkaluku putosi v. 1999 peräti 51:een. Puolue oli kuin ihmeen voimalla kuitenkin yhä juuri ja juuri eduskunnan suurin. Lipponen jatkoi vielä neljä vuotta hallitsemista niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ajoi monien mielestä Kokoomuksesta oikealta ohi. Niinpä v:n 2003 vaaleissa Keskustasta tuli suurin puolue, joka otti pääministerin paikan. Lipposen suuruuden aika oli lopullisesti ohi.

   Lipposen olisi ilmeisesti kannattanut ottaa hallituskumppanikseen Keskusta, joka on demareille luontevampaa seuraa kuin oikeistolaisempi Kokoomus. Lipposella on kuitenkin ollut kaiken matkaa jonkinlainen ”kepukammo”.

 

Lipposen paluu ei onnistunut

# Lipponen yritti paluuta v:n 2012 presidentinvaaleissa, mutta koki karmean tappion ja jäi peräti viidenneksi. Sen sijaan Sauli Niinistöstä tuli presidentti, kun hän oli toisella kierroksella voittanut Vihreiden Pekka Haaviston selvästi mutta ei ylivoimaisesti.

   Olen usein miettinyt, miksi Lipposen ja Niinistön urat saivat näin peräti erilaisen suunnan. Kummallakin on myös eduskunnan puhemiehen kausi takanaan, Lipposella 2003-2007 ja Niinistöllä 2007-2011.

   Niinistö muistetaan kamreerimaisena ja hyvinkin pikkutarkkana – etten sanoisi pikkumaisena - valtiovarainministerinä. Myös eduskunnan puhemiehenä hän joutui eräitä kertoja napit vastakkain kansanedustajien kanssa. Miksi hänet kuitenkin valittiin kiistattomalla enemmistöllä presidentiksi? Ja miksi hän on nyt uusien vaalien edellä murskaavan, suorastaan ”pohjoiskorealaismallisen” ylivoimainen?

 

Mikä loi Sauli Niinistön supersuosion?

# Johtuuko Sauli Niinistön suosio siitä, että hän on pitänyt useitakin järisyttäviä puheita yritysjohtajien ökyilyä ja rohmuilua vastaan ja alentanut jopa omia palkkioitaan? Vetoavatko nämä puheet kansaan, vaikka Kokoomus tiedetään talouseliitin puolueeksi? Miksi muuten Lipponen ei keksinyt pitää tuollaisia puheita rikkaiden keplottelua vastaan?

   Vai muistetaanko Sauli Niinistön pelastautuminen puuhun kiipeämällä Thaimaan tsunamionnettomuudessa tapaninpäivänä 2004? Ja miten vaikuttaa presidentin ja kirjailija Jenni Haukion runollinen aviosuhde? Mutta onhan Lipposellakin viisas ja viehättävä puoliso. Ehkä hän ei ole ymmärtänyt kuunnella Päivi-vaimonsa ohjeita?

   Kertokaa, miksi pitkäaikaisella vuosien 2003-2010 pääministerillä Matti Vanhasella ei ole presidentinvaaleissa juuri minkäänlaista kannatusta. Haluaisin myös kuulla, miksi Nils Torvaldsilla (Rkp) on vain yhden prosentin gallupkannatus, vaikka hän on ainoa Nato-jäsenyyden kannattaja ehdokkaiden joukossa. Ja kuitenkin noita ”natottajia” on kyselyjen mukaan sentään 20 prosenttia suomalaisista.

   Mikä ihme on nostanut Sauli Niinistön suosion näin uskomattomiin korkeuksiin? Onkohan se se pr-toimistojen luoma ”työväen presidentin” maine? Vai onko hän onnistunut ottamaan omakseen Suomi-100-brändin?  

   Mikä sitten tuhosi Lipposen imagon? Sekö, että hän erehtyi ”herrojen kanssa marjaan”?

   Ja vielä: miten ihmeessä demarien Tarja Halonen pystyi lyömään Sauli Niinistön niinkin myöhään kuin v:n 2006 presidentinvaaleissa?

 

]]>
22 http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247025-mika-loi-sauli-niiniston-pohjoiskorealaisen-suosion#comments Paavo Lipponen Presidentinvaalit Sauli Niinistö Tarja Halonen Sun, 03 Dec 2017 09:59:37 +0000 Timo Uotila http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247025-mika-loi-sauli-niiniston-pohjoiskorealaisen-suosion
Mikä avaisi presidentti Halosen silmät Venäjästä? http://mattilepisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241377-mika-avaisi-presidentti-halosen-silmat-venajasta <p>Presidentti Halonen otti Eesti Päevalehden (14.8.2017) haastattelussa asiakseen rohkaista virolaisia luopumaan uhrimentaliteetista. Halosen mukaan Virolla ei ole myöskään syytä pelkoon Venäjän suhteen. Entisen tasavallan presidenttimme sinisilmäinen suhtautuminen Venäjään ei näytä muuttuneen viime vuosien tapahtumista huolimatta.</p><p>Viron johdonmukainen ja realistinen analyysi Venäjän kehityksestä on osoittautunut todeksi viimeistään Georgian ja Ukrainan sotien myötä. Venäjä jakaa Eurooppaa etupiireihin ja on valmis käyttämään sotilaallista voimaa poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Venäjä on valloittanut Ukrainalta Krimin ja siirrellyt Euroopan rajoja.</p><p>Venäjä ei ole Putinin johdolla matkalla demokratiaan vaan kohti entistä tiukempaa diktatuuria, jossa toisinajattelijat hiljennetään ja vähemmistöjä vainotaan.</p><p>Venäjä on puuttunut röyhkeästi ja häikäilemättömästi myös Viron sisäisiin asioihin. Kymmenen vuoden takaisen Venäjän masinoiman pronssisoturikiistan aikana Viro joutui kohteeksi laajamittaiselle kyberhyökkäykselle, joka sulki muun muassa pankkien tietoliikenneyhteydet ja valtion e-portaalit sekä valtakunnalliset uutissivustot.</p><p>Venäjä ei ole sittemmin tehnyt elettäkään suhteiden parantamiseksi Viron kanssa. Päinvastoin etelänaapuri on yhä jatkuvasti Venäjän hybridivaikuttamisyritysten kohteena. Venäläinen media esimerkiksi mustamaalaa järjestelmällisesti Viroa ja pyrkii siten horjuttamaan venäläisvähemmistön integroitumista virolaiseen yhteiskuntaan.</p><p>Viron kokemukset ja varoitukset Venäjästä ovat Suomessa usein kaikuneet kuuroille korville tai niihin on suhtauduttu YYA-aikakauden poliitikkojen suunnalta ylimielisesti naureskellen. Viime vuosina voimapolitiikka on tehnyt kuitenkin paluun Venäjän keinovalikoimaan, ja Itämeren turvallisuustilanteen heikentymiseen on herätty myös Suomessa.</p><p>Suomessa hellitään yhä ajatusta siitä, että meillä olisi erityistä Venäjä-osaamista. Valitettavasti tuo &rdquo;osaaminen&rdquo; on näyttäytynyt lähinnä vain naiiviina toiveajatteluna.</p><p>Virolaiset sen sijaan ovat ennustaneet Venäjän kehityksen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen paremmin kuin suomalaiset. Näyttää siltä, että todellinen Venäjä-osaaminen löytyykin Virosta eikä Suomesta. Siitä huolimatta Halonen ja useat muut suomalaiset poliitikot eivät edelleenkään malta olla ohjeistamatta Viroa siitä, miten itänaapurin kanssa tulisi elää.</p><p>Halosen puheet virolaisten uhrimentaliteetista ja aikaisemmat heitot neuvostomiehityksen jälkeisestä posttraumaattisesta stressistä ovat epäreiluja jo kerran isänmaansa menettäneitä virolaisia kohtaan. Suomesta ei ole neuvojaksi Venäjä-suhteiden hoidossa niin kauan kuin oma suomettumisen ajan likapyykki on pesemättä ja emme itse uskalla puhua Venäjästä tosiasiat tunnustaen.</p> Presidentti Halonen otti Eesti Päevalehden (14.8.2017) haastattelussa asiakseen rohkaista virolaisia luopumaan uhrimentaliteetista. Halosen mukaan Virolla ei ole myöskään syytä pelkoon Venäjän suhteen. Entisen tasavallan presidenttimme sinisilmäinen suhtautuminen Venäjään ei näytä muuttuneen viime vuosien tapahtumista huolimatta.

Viron johdonmukainen ja realistinen analyysi Venäjän kehityksestä on osoittautunut todeksi viimeistään Georgian ja Ukrainan sotien myötä. Venäjä jakaa Eurooppaa etupiireihin ja on valmis käyttämään sotilaallista voimaa poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Venäjä on valloittanut Ukrainalta Krimin ja siirrellyt Euroopan rajoja.

Venäjä ei ole Putinin johdolla matkalla demokratiaan vaan kohti entistä tiukempaa diktatuuria, jossa toisinajattelijat hiljennetään ja vähemmistöjä vainotaan.

Venäjä on puuttunut röyhkeästi ja häikäilemättömästi myös Viron sisäisiin asioihin. Kymmenen vuoden takaisen Venäjän masinoiman pronssisoturikiistan aikana Viro joutui kohteeksi laajamittaiselle kyberhyökkäykselle, joka sulki muun muassa pankkien tietoliikenneyhteydet ja valtion e-portaalit sekä valtakunnalliset uutissivustot.

Venäjä ei ole sittemmin tehnyt elettäkään suhteiden parantamiseksi Viron kanssa. Päinvastoin etelänaapuri on yhä jatkuvasti Venäjän hybridivaikuttamisyritysten kohteena. Venäläinen media esimerkiksi mustamaalaa järjestelmällisesti Viroa ja pyrkii siten horjuttamaan venäläisvähemmistön integroitumista virolaiseen yhteiskuntaan.

Viron kokemukset ja varoitukset Venäjästä ovat Suomessa usein kaikuneet kuuroille korville tai niihin on suhtauduttu YYA-aikakauden poliitikkojen suunnalta ylimielisesti naureskellen. Viime vuosina voimapolitiikka on tehnyt kuitenkin paluun Venäjän keinovalikoimaan, ja Itämeren turvallisuustilanteen heikentymiseen on herätty myös Suomessa.

Suomessa hellitään yhä ajatusta siitä, että meillä olisi erityistä Venäjä-osaamista. Valitettavasti tuo ”osaaminen” on näyttäytynyt lähinnä vain naiiviina toiveajatteluna.

Virolaiset sen sijaan ovat ennustaneet Venäjän kehityksen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen paremmin kuin suomalaiset. Näyttää siltä, että todellinen Venäjä-osaaminen löytyykin Virosta eikä Suomesta. Siitä huolimatta Halonen ja useat muut suomalaiset poliitikot eivät edelleenkään malta olla ohjeistamatta Viroa siitä, miten itänaapurin kanssa tulisi elää.

Halosen puheet virolaisten uhrimentaliteetista ja aikaisemmat heitot neuvostomiehityksen jälkeisestä posttraumaattisesta stressistä ovat epäreiluja jo kerran isänmaansa menettäneitä virolaisia kohtaan. Suomesta ei ole neuvojaksi Venäjä-suhteiden hoidossa niin kauan kuin oma suomettumisen ajan likapyykki on pesemättä ja emme itse uskalla puhua Venäjästä tosiasiat tunnustaen.

]]>
65 http://mattilepisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241377-mika-avaisi-presidentti-halosen-silmat-venajasta#comments Kotimaa Tarja Halonen Turpo Ulkopolitiikka Venäjä Viro Wed, 16 Aug 2017 10:47:53 +0000 Matti Lepistö http://mattilepisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241377-mika-avaisi-presidentti-halosen-silmat-venajasta
Presidentti Niinistö hankki Putin-puhelulla Suomelle elintilaa? http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228699-presidentti-niinisto-hankki-putin-puhelulla-suomelle-elintilaa <p># Näin vuodenvaihteessa ja erityisesi tällaisessa saranakohdassa kuin 2016-2017 kannattaa pohtia tämän meidän Suomemme asemaa ja kohtaloa. Suomi valmistautuu itsenäisyytensä 100-vuotisjuhliin aikana, jolloin maailma on suuremmassa epävarmuuden tilassa kuin kenties koskaan toisen maailmansodan jälkeen.</p> <p>&nbsp;&nbsp; Näinä päiinä olemme kuulleet Suomen asemasta kommentteja sekä nykyiseltä että häntä edellisiltä presidenteiltä. Noita ajatuksia kannattaa tarkastella lähemmin.</p> <p>&nbsp;&nbsp; Presidentti <strong>Sauli Niinistö</strong> päätti tässä tilanteessa ottaa puhelun Venäjän presidentille <strong>Vladimir Putinille</strong>. He keskustelivat muun muassa Syyrian tilanteesta ja Itämeren alueen turvallisuudesta, tiedottaa tasavallan presidentin kanslia. Esillä oli ilmeisesti myös arktisen alueen yhteistyö, jossa Suomi ottaa puheenjohtajuuden.</p> <p>&nbsp;&nbsp; Niinistö esitti surunvalittelut Venäjän Turkin-suurlähettilään <strong>Andrei Karlovin </strong>murhan ja joulupäivänä tapahtuneen lento-onnettomuuden johdosta. Venäläinen sotilaskone putosi Mustaanmereen, jonne hukkui suuri joukko Venäjän armeijan kuoron, tuon kuuluisan Puna-armeijan kuoron jatkajan, jäseniä.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Putin vahvisti Leninin linjan</strong></p> <p><strong>&nbsp;</strong># Baltian ja entisen Varsovan liiton maiden johtajat tuskin esittivät samanlaisia surunvalitteluja vaan ajattelivat varmaan, että hyvä, kun Kreml sai opetuksen. Mitäs menivät aseilla isottelemaan Syyriaan!</p> <p>&nbsp; &nbsp;Myös EU on kehottanut jäsenmaita Ukrainan kriisin vuoksi pitämään etäisyyttä Putinin Venäjään niin kuin koulukiusattuun oppilaaseen, jonka kanssa muut eivät halua leikkiä.</p> <p>&nbsp; &nbsp;Miksi sitten presidentti Niinistö halusi toimia eri tavalla kuin muut EU-maat?&nbsp;Tiedotteen mukaan presidentit Niinistö ja Putin toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta. Presidentti Putin onnitteli Suomea itsenäisyyden juhlavuodesta.</p> <p>&nbsp;&nbsp; Siinä se taisi ollakin se villakoiran ydin. Suomi sai tällä tavalla hyödykseen Kremlin tunnustukksen Suomen 100-vuotiaalle itsenäisyydelle. Enää venäläiset eivät pääse väittämään, että <strong>Vladimir Lenin </strong>teki virheen päästäessään Suomen omille teilleen tsaarien valtakunnasta.</p> <p>&nbsp;&nbsp; Sauli Niinistö ei myöskään entisen puolueensa Kokoomuksen tavoin ole ajamassa Suomea pikakyytiä Naton jäseneksi. Samoille linjoille asettui presidentti <strong>Tarja Halonen</strong> Helsingin Sanomien haatattelussa 30.12.2016. Halonen moittii mediaa Itämeren jännityksen paisuttelusta. Kun pelätään, tehdään helposti ylilyöntejä puolin ja toisin, hän korostaa.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Pronssisoturi ja Aleksanteri II</strong></p> <p># Halonen myös toisaalta kehottaa olemaan syyllistämättä Baltian maita ja Puolaa, joilla on toisenlainen historia ja pelko siitä, että tuo historia toistuisi. On kuvaavaa, että virolaiset siirsivät Pronssisoturi-patsaan pois Tallinnan keskustasta. Puolalaiset taas tuskin suostuisivat tepastelemaan päivittäin <strong>Aleksanteri II</strong>:n, tuon Varsovan pyövelin, saappaiden juuressa niin kuin suomalaiset Helsingin Senaatintorilla.</p> <p>&nbsp;&nbsp; Onko siis jo 1800-luvulla alkanut &rdquo;suomettuminen&rdquo; antanut maallemme itsenäisyyden ja säästänyt Suomen Baltian ja Puolan kohtaloilta neuvostovallan aikana?</p> <p>&nbsp;&nbsp; Nyt kysytään, mihin Niinistön-Halosen-linja johtaa, kun ilmeisen Kreml-myönteinen presidentti <strong>Donald Trump</strong> astuu valtaan tammikuussa Washingtonissa. Pahinta on, jos Trump ja Putin ryhtyvät jakamaan maailmaa etupiireihin <strong>Hitlerin</strong> ja <strong>Stalinin </strong>tyyliin.</p> <p>&nbsp;&nbsp; Olisiko presidentti <strong>Martti Ahtisaaren </strong>ehdottama heti-Natoon-linja sittenkin oikea? Vai onko Trumpin vaalivoitto jo tuoreeltaan romuttanut pohdiskelut, joita Ahtisaari &amp; Co esittivät hiljattain ilmestyneessä kirjassaan?</p> <p>&nbsp;&nbsp; Joka tapauksessa pidän arvossa Vladimir Putinin onnitteluja sadatta itsenäisyysvuottaa aloittelevalle Suomelle. Se on eräänlainen uusi Suomen itsenäisyyden tunnustus.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> # Näin vuodenvaihteessa ja erityisesi tällaisessa saranakohdassa kuin 2016-2017 kannattaa pohtia tämän meidän Suomemme asemaa ja kohtaloa. Suomi valmistautuu itsenäisyytensä 100-vuotisjuhliin aikana, jolloin maailma on suuremmassa epävarmuuden tilassa kuin kenties koskaan toisen maailmansodan jälkeen.

   Näinä päiinä olemme kuulleet Suomen asemasta kommentteja sekä nykyiseltä että häntä edellisiltä presidenteiltä. Noita ajatuksia kannattaa tarkastella lähemmin.

   Presidentti Sauli Niinistö päätti tässä tilanteessa ottaa puhelun Venäjän presidentille Vladimir Putinille. He keskustelivat muun muassa Syyrian tilanteesta ja Itämeren alueen turvallisuudesta, tiedottaa tasavallan presidentin kanslia. Esillä oli ilmeisesti myös arktisen alueen yhteistyö, jossa Suomi ottaa puheenjohtajuuden.

   Niinistö esitti surunvalittelut Venäjän Turkin-suurlähettilään Andrei Karlovin murhan ja joulupäivänä tapahtuneen lento-onnettomuuden johdosta. Venäläinen sotilaskone putosi Mustaanmereen, jonne hukkui suuri joukko Venäjän armeijan kuoron, tuon kuuluisan Puna-armeijan kuoron jatkajan, jäseniä.

 

Putin vahvisti Leninin linjan

 # Baltian ja entisen Varsovan liiton maiden johtajat tuskin esittivät samanlaisia surunvalitteluja vaan ajattelivat varmaan, että hyvä, kun Kreml sai opetuksen. Mitäs menivät aseilla isottelemaan Syyriaan!

   Myös EU on kehottanut jäsenmaita Ukrainan kriisin vuoksi pitämään etäisyyttä Putinin Venäjään niin kuin koulukiusattuun oppilaaseen, jonka kanssa muut eivät halua leikkiä.

   Miksi sitten presidentti Niinistö halusi toimia eri tavalla kuin muut EU-maat? Tiedotteen mukaan presidentit Niinistö ja Putin toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta. Presidentti Putin onnitteli Suomea itsenäisyyden juhlavuodesta.

   Siinä se taisi ollakin se villakoiran ydin. Suomi sai tällä tavalla hyödykseen Kremlin tunnustukksen Suomen 100-vuotiaalle itsenäisyydelle. Enää venäläiset eivät pääse väittämään, että Vladimir Lenin teki virheen päästäessään Suomen omille teilleen tsaarien valtakunnasta.

   Sauli Niinistö ei myöskään entisen puolueensa Kokoomuksen tavoin ole ajamassa Suomea pikakyytiä Naton jäseneksi. Samoille linjoille asettui presidentti Tarja Halonen Helsingin Sanomien haatattelussa 30.12.2016. Halonen moittii mediaa Itämeren jännityksen paisuttelusta. Kun pelätään, tehdään helposti ylilyöntejä puolin ja toisin, hän korostaa.

 

Pronssisoturi ja Aleksanteri II

# Halonen myös toisaalta kehottaa olemaan syyllistämättä Baltian maita ja Puolaa, joilla on toisenlainen historia ja pelko siitä, että tuo historia toistuisi. On kuvaavaa, että virolaiset siirsivät Pronssisoturi-patsaan pois Tallinnan keskustasta. Puolalaiset taas tuskin suostuisivat tepastelemaan päivittäin Aleksanteri II:n, tuon Varsovan pyövelin, saappaiden juuressa niin kuin suomalaiset Helsingin Senaatintorilla.

   Onko siis jo 1800-luvulla alkanut ”suomettuminen” antanut maallemme itsenäisyyden ja säästänyt Suomen Baltian ja Puolan kohtaloilta neuvostovallan aikana?

   Nyt kysytään, mihin Niinistön-Halosen-linja johtaa, kun ilmeisen Kreml-myönteinen presidentti Donald Trump astuu valtaan tammikuussa Washingtonissa. Pahinta on, jos Trump ja Putin ryhtyvät jakamaan maailmaa etupiireihin Hitlerin ja Stalinin tyyliin.

   Olisiko presidentti Martti Ahtisaaren ehdottama heti-Natoon-linja sittenkin oikea? Vai onko Trumpin vaalivoitto jo tuoreeltaan romuttanut pohdiskelut, joita Ahtisaari & Co esittivät hiljattain ilmestyneessä kirjassaan?

   Joka tapauksessa pidän arvossa Vladimir Putinin onnitteluja sadatta itsenäisyysvuottaa aloittelevalle Suomelle. Se on eräänlainen uusi Suomen itsenäisyyden tunnustus.

 

]]>
5 http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228699-presidentti-niinisto-hankki-putin-puhelulla-suomelle-elintilaa#comments Nato Sauli Niinistö Suomi-100 Tarja Halonen Vladimir Putin Sat, 31 Dec 2016 10:10:47 +0000 Timo Uotila http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228699-presidentti-niinisto-hankki-putin-puhelulla-suomelle-elintilaa
Trumpin ja Putinin kuolema - suru-uutinen liian myöhään? http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216017-trumpin-ja-putinin-kuolema-suru-uutinen-liian-myohaan <p><em>Speculare necesse est</em>. Niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin ennustaminen on tunnetusti vaikeaa ja melko hyödytöntä puuhaa. Jossittelu molempiin suuntiin taas sitäkin antoisampaa. - Entäpä jos lähes-presidentti Donald <strong>Trumpin </strong>merkkihuoltamaton ökyjetti hyytyisi kesken kampanjan viimeisellä lentoetapillaan ennen Valkoista taloa niin <em>kohtalokkain seurauksin</em>, että poliittista ruumista ei tarvitsisi taktikoida epäpyhillä liittoutumilla? Tätä on siis jo kysytty ihan julkisestikin. Arkaluontoinen kysymys, mutta ei uusi lajissaan.&nbsp; Mm. Venäjällähän oltiin vähän samantapaisessa valintatilanteessa <strong>Putinin </strong>suhteen vuonna 1999.</p><p>Venäjällä tosin ei ollut valpasta demokratiakoneistoa tai mediaa tarjoamassa tenkkapoon tunnetta kansalle, eikä koneita asetetttu lentokieltoon. Ei tiedetty vaihtoehtoa tuntemattomalle KGB-pomolle, joka oli päättänyt hyvävelijoukkoineen nousta tsaariksi presidentin paikalle. Eilen presidentti <strong>Halonen </strong>vaikutti teeveessä hieman pettyneeltä Venäjän &#39;demokratiakehitykseen&#39; ja sen kansainväliseen edistystoimenripeyteen etumerkkeineen. siis verrattuna Halosen virkakausien viralliseen optimismiin/lähentelyyn. Myös tiettyä kyynisyyttä saattoi nyt kuulla jälkifiksusti kryptisessä toteamuksessa, että on hyvä jakaa itänaapurimme kaksipäisen kotkan &#39;parempien päivien&#39; arvoja mm. taloudellisessa mielessä. Niiden <em>huonojen </em>päivien arvoja kun meillä ei riitä mieltä jakaa meidän yksimielisessä päässämme.</p><p>Ilmeisesti nämä kyyhkyspuolet ovat meille niin tuottoisia, että niiden aikana kannattaa esittää likinäköistä kaksipääkotkan pimeämpää puolta kohtaan. Vaikka Itämeri olisikin vähän puhdistunut suomalaisten tuella ja rahoituksella, <em>Itämerestä ei ole tullut rauhanmerta</em> venäläistenkään avustuksella. Kuitenkin presidentti Putinia oli hänen ensimmäisellä Suomen-vierailullakin vastassa myös niitä, jotka vaativat Venäjälle toimivaa oikeusvaltiota ja kunnioitusta naapurimaiden kansoja ja rajoja ja sopimuksia kohtaan paitsi Tarton rauhasta muistuttaen, myös suorasanaisesti Kaukasuksen sotapolitiikkaan viitaten.</p><p>Voidaan vaan kysyä, miten asiat olisivat kehittyneet, jos Putinin sekurokratiamafiasuuntaus ja sapelinkalistelutaival olisivat saaneet alusta lähtien Suomen ja lännen jyrkän tuomion. Olisiko se voinut tulla edullisemmaksikin kuin nykyinen pakotepolitiikka vuosikymmentä liian myöhään aloitettuna Georgian ja Krimin/Itä-Ukrainan ym. <em>geopolitiikkasiirtojen </em>viisastuttamana? Toisaalta, jos Putin olisi vähän ennen Groznyin siviilipommitusten määräämistä joulukuussa 1999 kompastunut judomattoon ja taittanut niskansa, maailmalle olisi jäänyt myönteinen muisto tarmokkaasta pääministeristä, joka olisi saattanut uudistaa Venäjän nykyaikaiseksi sekä ulos että sisään päin <em>ihmiskasvoiseksi </em>puolisuurvallaksi, joka tulee toimeen omalla työllään ja luovuudellaan eikä vain alkuperäiskansoilta (mm. suom.ugr.) riistämänsä öljyn ja kaasun myynnillä.</p><p>Trump ei ole vielä päässyt näyttämään kynsiään ulkopolitiikassa. Sotahaukkadiktaattorin merkit olivat Putinin kohdalla nähtävissä jo presidenttiyden alussa selvemmin kuin vaikkapa Slobodan <strong>Milosovicin </strong>suurserbialainen radikalisoituminen oli ennen 1989 puhettaan. Emme tiedä, miten kaksi samanmoista populistimöykkäriä tulisivat toimeen keskenään, jos Trump tulee valituksi. Löytyykö yhteiselle uhoilutaipumukselle peräti <em>Molotov-Ribbentrop</em>-tasoinen virallinen liittolaissävel, ja kumpi osapuoli sen rikkoisi sitten, kun halutaan ottaa mittaa maailmanherruuden finaaleissa?&nbsp; - Kuinkahan asiat olisivat muuten menneet vuonna 1939, jos Neville <strong>Chamberlain </strong>olisi julistanut päättäväisesti, että &quot;rauha elinajaksemme on taattu vain, jos ihmiskunta onnistuu pikimmiten pääsemään eroon <strong>Hitleristä </strong>ja <strong>Stalinista </strong>henkilöinä!&quot; Ja jos olisi onnistuttu, muistopuheet olisi pidetty ja todettu, että saivat jo väistyäkin.</p><p>Yleisesti hyväksytyn käytännön mukaisesti ei pidetä sopivana esittää julkisesti tyytyväisyyttä kenenkään ennenaikaisen kuoleman johdosta, olipa syy sairaus, tapaturma, oma valinta tai väkivalta. Hienotunteisuuskoodi voi joissain tapauksissa myös venyä. J.F. <strong>Kennedyn </strong>ja Olof <strong>Palmen </strong>murhien kyynistä saati ilakoivaa kommentointia pidettiin syystäkin mauttomana ja sairaalloisena. Muammar <strong>Ghaddafin </strong>ja Osama <strong>bin-Ladenin</strong> tappamisen tervehtiminen sekä ilolla että tyrmistyksellä on sitä vastoin hyväksytty useimpien maiden mediassa. Rikollisen ja tyrannin tappaminen ei tunnu yhtä tuomittavalta kuin vaikkapa journalistin ja &#39;demokraattisen&#39; johtajan. Kun terroristipomo saa surmansa kranaatilla leikkiessään tai hiv-infektion seurauksena, voidaan ihan säällisestikin hymyillä vienosti.</p><p><strong>Joskus historian saatossa</strong> on hyvinkin vastuullisiin tehtäviin ja valtaan valikoitunut ihmisiä, joiden ennenaikainen poismeno olisi saattanut koitua kymmenien, tuhansien tai miljoonienkin onneksi. Ongelmallista olisi alkaa teoriassakaan määrittää optimaalista poistumishetkeä maailmastapoistujan sekä myönteisen että kielteisen yhteisvaikutuksen suhteen, ja harvoin tätä näkökulmaa näkee neutraalisti analysoivissakaan muistokirjoituksissa. Tulevan roistotyranniuden/sodanaloittajan onnistuneen eliminoitumisen jälkeen ei oikein kukaan pääse viisastelemaan ainakaan todistettavasti oikeassa ollen, että se tapahtui &#39;<em>just in time</em>&#39;.<br />&nbsp;<br />Hitleriä ja Stalinia vastaan <strong>1940</strong>-luvulla tehdyt attentaatit olisivat onnistuneenakin olleet sitä monessakin mielessä kuitenkin jo pahasti myöhässä. Pojannaskalina ei kukaan kai haluaisi kuolevan edes tulevia massojen murhaajia. Eikä ensimmäisen maailmansodan korpraaliakaan tai pappisseminaarista pankkirosvoksi siirtynyttä kapinallistoveriansa vielä, mutta diktaattorin virkaanastujaisissa olisi niille jo kernaastikin saanut ilmaantua vaikkapa kohtalokkaita flunssaoireita tai poloniumrokkoa muistuttavaa ihottumaa. Eri asia sitten, miten myönteisesti pesänjako- ja vallanperimyskuviot olisivat niissä oloissa järjestyneet.</p><p>Samoin kuin natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa, myös Amerikassa riittää törkypopulisteja joka lähtöön syrjäytyvien työnjatkajiksi, kun kannatuspohja on todennettu. Ja Venäjällä niin ikään putineita ja zhirinovskeja. Monistakaan maakuntasarjan yksi- tai kaksipäisen kotkan &quot;suurmiehistä&quot; jakomielineen ei valitettavasti saada juurikaan ennakkovaroituksia ennen kuin he pääsevät näyttämään närhen värkkinsä näytöslennoillaan.</p><p>Ei saada varoituksia muuallakaan. Ennen syntymäänsä traumatisoituneesta <strong>Breivikistäkin </strong>olisi meille ollut mieluisampaa kuulla vain pikku-uutinen, että jossain uusavuttoman kaupunkilaisfarmarin luomutilalla on säilytelty huolimattomasti dieseliä ja Yaran lannoitesäkkejä samassa tilassa, mutta onneksi tapaturmassa menehtyi vain yksin paikalla ollut nuori yrittäjä. Lähi-itäläisen rakennusliikeporhon pojasta olisi mieluummin saanut ilmestyä paikalliseen lehteen kovastikin paheksuva juttu, kuinka tämä oli syyskuun alussa 2001 tukehtunut riippumatossaan taatelinkiveen hekotellessaan länsilehden Muhamedia esittelevälle pilakuvalle. Malmöläinen Osama <strong>Krayem </strong>olisi kernaasti saanut päättää muun aktiiviuransa onnistuttuaan lupaavana kotoutujana alkaneessa jalkapalloilussa joko ammattilaisuuteen asti tai sitten pukkaamaan vahingossa ylähirttä riittävän monen vuoden petihoitoa vaatien sopivasti ennen Pariisiin ja Brysseliin syrjaytymistään. Mutta etukäteenhän näitä ei koskaan tiedä...</p><p><br />* * *</p><p>Saanen luvan jatkaa hieman epäkorrektia spekulointia. Jos oletetaan, että nykyisellään eli näillä mennen Donald Trump tosiaan on matkalla kohti varmaa voittoa, säästyisikö USA ja ihmiskunta paljoltakin pahalta jos Trump joutuisi yllättäen syystä tai toisesta sivuun/syrjäytetyksi? Säästyttäisiinkö ehkä myös joltain hyvältä?&nbsp; Entä jos Putinille &#39;tapahtuisi jotain&#39;? Olisiko parempi että edes jommallekummalle kuin ei kummallekaan, vai että molemmille? Miten &#39;yhteinen&#39; etu tässä voisi olla kyseessä ihmiskunnalla ja toisaalta USA:lla ja toisaalta Venäjällä, entä tarkastelua kummankin &#39;liittolaisilla&#39; laajennettuna?<br />&nbsp;<br />Onhan sekin otettava huomioon, että molemmilla tyypeillä on myös yhteisiä vihollisia, joista ehkä merkittävimmät ovat meidän kaikkien &#39;vihollisia&#39; myös. Eli jos nämä herrat valitettavasti poistuisivat vallasta/joukostamme, olisi heidän korvaajiensa oltava paitsi täysijärkisiä eli ei-putinisteja/ei-trumpetisteja, myös päättäväisiä väkivaltaisen islamismin vastustajia. (Ja Venäjän tulevan johdon olisi aika Krimin lisäksi palauttaa myös Tarton rauhan rajat.)</p><p>Putin on jo karvansa näyttänyt, eikä siinä juurikaan hyvää ole ollut kapisuuden alkaessa paljastua hiljalleen jopa Tarja Haloselle. Putinin iässä ilmenevä ratkaiseva sydänkohtaus herättäisi maailmalla muodollisia pahoitteluja ja hiljaisia helpotuksen huokauksia optimistisine mutta myös pelonsekaisine tulevaisuudenodotuksineen. Trumpia voisivat ehkä hyvinkin monet jäädä aidosti kaipaamaan lähipiirin ja äänestäjien lisäksi myös niissä hänen mittavan liikemiesuransa verkostoissa, joissa ei ole koettu kielteistä kohtelua. Putinillakin on kavereita perheensä ja hänen rikastuttamiensa ohella ainakin judokapiireissä ja salaisessa poliisissa ja ns. alamaailmassa jne.&nbsp; Ja jätkillä saattaa olla myös kansainvälisiä yhteisiäkin läheiskontakteja vaikkapa Panamassa.</p><p>- Niin että ei nyt sentään ainakaan etukäteen mennä hirveästi hykertelemään, vaikka niin kävisikin että otsikossa mainittujen herrojen poliittinen veivi potentiaalisesti heittyisi ennen aikojaan tai merkittävä tukiryhmä toteaisi yllättäen sisäpiirisuosion romahtaneen <em>kansanvihollis</em>kategoriaan! Plussansa ne on miinuksillakin, ja seuraajat voivat olla vielä kahta kauheampia (noh, Putinin tapauksessa ehkä max. puolitoistakertaisia). Siinä missä itänaapurimme elää skitsofreenisten wanna-be-suurvaltahuurujensa viipyilevää retroeuforiaa, saattaa <em>Uncle Samin</em> ideoiden sulatusuunissa vallita niin vahvasti muhinut sosiaalinen tilaus ökypopulistiselle pressaehdokkaalle, että joku samantapainen hölöhuulinen <em>Unca Donald</em> voisi hyvinkin joka tapauksessa valikoitua kaakattamaan yhtä syviä tai pahempiakin totuuksiaan. Sitä paitsi sataprosenttista liet&#39;sontaa ei aina lennä kummankaan tuutista.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lue myös:</strong><br /><a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196534-nimekas-raportti-nain-vladimir-putinin-hallinto-paattyy" target="_blank">Nimekäs raportti: Näin Vladimir Putinin hallinto päättyy</a><br /><a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208260-isisputinin-imperialismi-saddamin-ja-neuvostoliiton-yhteiskosto-romahduksista" target="_blank">ISIS+Putinin imperialismi, Saddamin ja Neuvostoliiton yhteiskosto romahduksista</a><br /><a href="http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/212523-suomineito-tayttaa-pian-100-vuotta-olemmekohan-valmiit" target="_blank">Suomineito täyttää pian 100 vuotta - olemmekohan valmiit? </a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Speculare necesse est. Niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin ennustaminen on tunnetusti vaikeaa ja melko hyödytöntä puuhaa. Jossittelu molempiin suuntiin taas sitäkin antoisampaa. - Entäpä jos lähes-presidentti Donald Trumpin merkkihuoltamaton ökyjetti hyytyisi kesken kampanjan viimeisellä lentoetapillaan ennen Valkoista taloa niin kohtalokkain seurauksin, että poliittista ruumista ei tarvitsisi taktikoida epäpyhillä liittoutumilla? Tätä on siis jo kysytty ihan julkisestikin. Arkaluontoinen kysymys, mutta ei uusi lajissaan.  Mm. Venäjällähän oltiin vähän samantapaisessa valintatilanteessa Putinin suhteen vuonna 1999.

Venäjällä tosin ei ollut valpasta demokratiakoneistoa tai mediaa tarjoamassa tenkkapoon tunnetta kansalle, eikä koneita asetetttu lentokieltoon. Ei tiedetty vaihtoehtoa tuntemattomalle KGB-pomolle, joka oli päättänyt hyvävelijoukkoineen nousta tsaariksi presidentin paikalle. Eilen presidentti Halonen vaikutti teeveessä hieman pettyneeltä Venäjän 'demokratiakehitykseen' ja sen kansainväliseen edistystoimenripeyteen etumerkkeineen. siis verrattuna Halosen virkakausien viralliseen optimismiin/lähentelyyn. Myös tiettyä kyynisyyttä saattoi nyt kuulla jälkifiksusti kryptisessä toteamuksessa, että on hyvä jakaa itänaapurimme kaksipäisen kotkan 'parempien päivien' arvoja mm. taloudellisessa mielessä. Niiden huonojen päivien arvoja kun meillä ei riitä mieltä jakaa meidän yksimielisessä päässämme.

Ilmeisesti nämä kyyhkyspuolet ovat meille niin tuottoisia, että niiden aikana kannattaa esittää likinäköistä kaksipääkotkan pimeämpää puolta kohtaan. Vaikka Itämeri olisikin vähän puhdistunut suomalaisten tuella ja rahoituksella, Itämerestä ei ole tullut rauhanmerta venäläistenkään avustuksella. Kuitenkin presidentti Putinia oli hänen ensimmäisellä Suomen-vierailullakin vastassa myös niitä, jotka vaativat Venäjälle toimivaa oikeusvaltiota ja kunnioitusta naapurimaiden kansoja ja rajoja ja sopimuksia kohtaan paitsi Tarton rauhasta muistuttaen, myös suorasanaisesti Kaukasuksen sotapolitiikkaan viitaten.

Voidaan vaan kysyä, miten asiat olisivat kehittyneet, jos Putinin sekurokratiamafiasuuntaus ja sapelinkalistelutaival olisivat saaneet alusta lähtien Suomen ja lännen jyrkän tuomion. Olisiko se voinut tulla edullisemmaksikin kuin nykyinen pakotepolitiikka vuosikymmentä liian myöhään aloitettuna Georgian ja Krimin/Itä-Ukrainan ym. geopolitiikkasiirtojen viisastuttamana? Toisaalta, jos Putin olisi vähän ennen Groznyin siviilipommitusten määräämistä joulukuussa 1999 kompastunut judomattoon ja taittanut niskansa, maailmalle olisi jäänyt myönteinen muisto tarmokkaasta pääministeristä, joka olisi saattanut uudistaa Venäjän nykyaikaiseksi sekä ulos että sisään päin ihmiskasvoiseksi puolisuurvallaksi, joka tulee toimeen omalla työllään ja luovuudellaan eikä vain alkuperäiskansoilta (mm. suom.ugr.) riistämänsä öljyn ja kaasun myynnillä.

Trump ei ole vielä päässyt näyttämään kynsiään ulkopolitiikassa. Sotahaukkadiktaattorin merkit olivat Putinin kohdalla nähtävissä jo presidenttiyden alussa selvemmin kuin vaikkapa Slobodan Milosovicin suurserbialainen radikalisoituminen oli ennen 1989 puhettaan. Emme tiedä, miten kaksi samanmoista populistimöykkäriä tulisivat toimeen keskenään, jos Trump tulee valituksi. Löytyykö yhteiselle uhoilutaipumukselle peräti Molotov-Ribbentrop-tasoinen virallinen liittolaissävel, ja kumpi osapuoli sen rikkoisi sitten, kun halutaan ottaa mittaa maailmanherruuden finaaleissa?  - Kuinkahan asiat olisivat muuten menneet vuonna 1939, jos Neville Chamberlain olisi julistanut päättäväisesti, että "rauha elinajaksemme on taattu vain, jos ihmiskunta onnistuu pikimmiten pääsemään eroon Hitleristä ja Stalinista henkilöinä!" Ja jos olisi onnistuttu, muistopuheet olisi pidetty ja todettu, että saivat jo väistyäkin.

Yleisesti hyväksytyn käytännön mukaisesti ei pidetä sopivana esittää julkisesti tyytyväisyyttä kenenkään ennenaikaisen kuoleman johdosta, olipa syy sairaus, tapaturma, oma valinta tai väkivalta. Hienotunteisuuskoodi voi joissain tapauksissa myös venyä. J.F. Kennedyn ja Olof Palmen murhien kyynistä saati ilakoivaa kommentointia pidettiin syystäkin mauttomana ja sairaalloisena. Muammar Ghaddafin ja Osama bin-Ladenin tappamisen tervehtiminen sekä ilolla että tyrmistyksellä on sitä vastoin hyväksytty useimpien maiden mediassa. Rikollisen ja tyrannin tappaminen ei tunnu yhtä tuomittavalta kuin vaikkapa journalistin ja 'demokraattisen' johtajan. Kun terroristipomo saa surmansa kranaatilla leikkiessään tai hiv-infektion seurauksena, voidaan ihan säällisestikin hymyillä vienosti.

Joskus historian saatossa on hyvinkin vastuullisiin tehtäviin ja valtaan valikoitunut ihmisiä, joiden ennenaikainen poismeno olisi saattanut koitua kymmenien, tuhansien tai miljoonienkin onneksi. Ongelmallista olisi alkaa teoriassakaan määrittää optimaalista poistumishetkeä maailmastapoistujan sekä myönteisen että kielteisen yhteisvaikutuksen suhteen, ja harvoin tätä näkökulmaa näkee neutraalisti analysoivissakaan muistokirjoituksissa. Tulevan roistotyranniuden/sodanaloittajan onnistuneen eliminoitumisen jälkeen ei oikein kukaan pääse viisastelemaan ainakaan todistettavasti oikeassa ollen, että se tapahtui 'just in time'.
 
Hitleriä ja Stalinia vastaan 1940-luvulla tehdyt attentaatit olisivat onnistuneenakin olleet sitä monessakin mielessä kuitenkin jo pahasti myöhässä. Pojannaskalina ei kukaan kai haluaisi kuolevan edes tulevia massojen murhaajia. Eikä ensimmäisen maailmansodan korpraaliakaan tai pappisseminaarista pankkirosvoksi siirtynyttä kapinallistoveriansa vielä, mutta diktaattorin virkaanastujaisissa olisi niille jo kernaastikin saanut ilmaantua vaikkapa kohtalokkaita flunssaoireita tai poloniumrokkoa muistuttavaa ihottumaa. Eri asia sitten, miten myönteisesti pesänjako- ja vallanperimyskuviot olisivat niissä oloissa järjestyneet.

Samoin kuin natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa, myös Amerikassa riittää törkypopulisteja joka lähtöön syrjäytyvien työnjatkajiksi, kun kannatuspohja on todennettu. Ja Venäjällä niin ikään putineita ja zhirinovskeja. Monistakaan maakuntasarjan yksi- tai kaksipäisen kotkan "suurmiehistä" jakomielineen ei valitettavasti saada juurikaan ennakkovaroituksia ennen kuin he pääsevät näyttämään närhen värkkinsä näytöslennoillaan.

Ei saada varoituksia muuallakaan. Ennen syntymäänsä traumatisoituneesta Breivikistäkin olisi meille ollut mieluisampaa kuulla vain pikku-uutinen, että jossain uusavuttoman kaupunkilaisfarmarin luomutilalla on säilytelty huolimattomasti dieseliä ja Yaran lannoitesäkkejä samassa tilassa, mutta onneksi tapaturmassa menehtyi vain yksin paikalla ollut nuori yrittäjä. Lähi-itäläisen rakennusliikeporhon pojasta olisi mieluummin saanut ilmestyä paikalliseen lehteen kovastikin paheksuva juttu, kuinka tämä oli syyskuun alussa 2001 tukehtunut riippumatossaan taatelinkiveen hekotellessaan länsilehden Muhamedia esittelevälle pilakuvalle. Malmöläinen Osama Krayem olisi kernaasti saanut päättää muun aktiiviuransa onnistuttuaan lupaavana kotoutujana alkaneessa jalkapalloilussa joko ammattilaisuuteen asti tai sitten pukkaamaan vahingossa ylähirttä riittävän monen vuoden petihoitoa vaatien sopivasti ennen Pariisiin ja Brysseliin syrjaytymistään. Mutta etukäteenhän näitä ei koskaan tiedä...


* * *

Saanen luvan jatkaa hieman epäkorrektia spekulointia. Jos oletetaan, että nykyisellään eli näillä mennen Donald Trump tosiaan on matkalla kohti varmaa voittoa, säästyisikö USA ja ihmiskunta paljoltakin pahalta jos Trump joutuisi yllättäen syystä tai toisesta sivuun/syrjäytetyksi? Säästyttäisiinkö ehkä myös joltain hyvältä?  Entä jos Putinille 'tapahtuisi jotain'? Olisiko parempi että edes jommallekummalle kuin ei kummallekaan, vai että molemmille? Miten 'yhteinen' etu tässä voisi olla kyseessä ihmiskunnalla ja toisaalta USA:lla ja toisaalta Venäjällä, entä tarkastelua kummankin 'liittolaisilla' laajennettuna?
 
Onhan sekin otettava huomioon, että molemmilla tyypeillä on myös yhteisiä vihollisia, joista ehkä merkittävimmät ovat meidän kaikkien 'vihollisia' myös. Eli jos nämä herrat valitettavasti poistuisivat vallasta/joukostamme, olisi heidän korvaajiensa oltava paitsi täysijärkisiä eli ei-putinisteja/ei-trumpetisteja, myös päättäväisiä väkivaltaisen islamismin vastustajia. (Ja Venäjän tulevan johdon olisi aika Krimin lisäksi palauttaa myös Tarton rauhan rajat.)

Putin on jo karvansa näyttänyt, eikä siinä juurikaan hyvää ole ollut kapisuuden alkaessa paljastua hiljalleen jopa Tarja Haloselle. Putinin iässä ilmenevä ratkaiseva sydänkohtaus herättäisi maailmalla muodollisia pahoitteluja ja hiljaisia helpotuksen huokauksia optimistisine mutta myös pelonsekaisine tulevaisuudenodotuksineen. Trumpia voisivat ehkä hyvinkin monet jäädä aidosti kaipaamaan lähipiirin ja äänestäjien lisäksi myös niissä hänen mittavan liikemiesuransa verkostoissa, joissa ei ole koettu kielteistä kohtelua. Putinillakin on kavereita perheensä ja hänen rikastuttamiensa ohella ainakin judokapiireissä ja salaisessa poliisissa ja ns. alamaailmassa jne.  Ja jätkillä saattaa olla myös kansainvälisiä yhteisiäkin läheiskontakteja vaikkapa Panamassa.

- Niin että ei nyt sentään ainakaan etukäteen mennä hirveästi hykertelemään, vaikka niin kävisikin että otsikossa mainittujen herrojen poliittinen veivi potentiaalisesti heittyisi ennen aikojaan tai merkittävä tukiryhmä toteaisi yllättäen sisäpiirisuosion romahtaneen kansanviholliskategoriaan! Plussansa ne on miinuksillakin, ja seuraajat voivat olla vielä kahta kauheampia (noh, Putinin tapauksessa ehkä max. puolitoistakertaisia). Siinä missä itänaapurimme elää skitsofreenisten wanna-be-suurvaltahuurujensa viipyilevää retroeuforiaa, saattaa Uncle Samin ideoiden sulatusuunissa vallita niin vahvasti muhinut sosiaalinen tilaus ökypopulistiselle pressaehdokkaalle, että joku samantapainen hölöhuulinen Unca Donald voisi hyvinkin joka tapauksessa valikoitua kaakattamaan yhtä syviä tai pahempiakin totuuksiaan. Sitä paitsi sataprosenttista liet'sontaa ei aina lennä kummankaan tuutista.

 

Lue myös:
Nimekäs raportti: Näin Vladimir Putinin hallinto päättyy
ISIS+Putinin imperialismi, Saddamin ja Neuvostoliiton yhteiskosto romahduksista
Suomineito täyttää pian 100 vuotta - olemmekohan valmiit?

 

]]>
2 http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216017-trumpin-ja-putinin-kuolema-suru-uutinen-liian-myohaan#comments Donald Trump Historian momentum Putin ravistelee maailman rauhaa Spekulaatio Tarja Halonen Tue, 26 Apr 2016 13:37:07 +0000 Veikko Savolainen http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216017-trumpin-ja-putinin-kuolema-suru-uutinen-liian-myohaan
Ahtisaari vaihtui Haloseen, menikö Suomen Nato-jäsenyysmahdollisuus siinä? http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208885-ahtisaari-vaihtui-haloseen-meniko-suomen-nato-jasenyysmahdollisuus-siina <p>Presidentti Martti Ahtisaari on Nato-mies, hän kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja kannatti jo presidenttikaudellaan vuosina 1994&ndash;2000. Presidentti Tarja Halonen ei ole Nato-nainen, hän ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä vieläkään eikä kannattanut presidenttikausillaan vuosina 2000&ndash;2012.</p><p>Menikö meiltä Halosen presidenttikausina mahdollisuus liittyä Natoon ja jäämmekö ulko- ja turvallisuuspolitiikassa loppuiäksemme Venäjän ja lännen väliin yhä harmaammaksi käyvälle vyöhykkeelle?</p><p>Joutuiko Martti Ahtisaari - arvostetuin ulkopoliitikkomme ja rauhannobelisti - siirtymään sivuun presidentin paikaltaan Nato-kantansa vuoksi, jota SDP ei voinut sulattaa?</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>&quot;<em>Suomen olisi pitänyt olla jo aikaa sitten kaikissa niissä kansainvälisissä järjestöissä, joihin läntiset demokratiat kuuluvat. Se tarkoittaa myös Natoa. Kantani Nato-jäsenyydestä ei perustu Venäjän sotilaalliseen uhkaan, jota ei ole</em>&quot;, Ahtisaari totesi Nykypäivä-lehden haastattelussa 11.4.2014.</p><p>Presidentti Ahtisaaren Nato-kanta ei ole yllätys, hän on ollut Nato-jäsenyyden kova kannattaja jo pitkään.</p><p>&quot;<em>EU on parempi turvallisuustakuu kuin puhdas sotilasliitto, koska se perustuu normaaliaikana tehtävään yhteistyöhön. Tällöin luodaan pohja sille, että muilla mailla on halu auttaa. Sotilasliitto on kuin palovakuutus, yhteistyö EU:n piirissä taas on kuin avioliitto.</em>&quot;, tasavallan presidentti Halonen luonnehti Natoa Suomen Kuvalehden haastattelussa 5.12.2003.</p><p>&quot;<em>Vaikka EU-asiakin tuli aikanaan eteen vähän yllättäen, siihen ei kokonaisuus huomioon ottaen ollut suhtauduttu kielteisesti. EU oli kuitenkin järjestö, johon ajan mittaan ajateltiin mennä. Tällä hetkellä en näe Nato-jäsenyyttä samanlaisena. Se on monien eurooppalaisten maiden tapa hoitaa puolustuksensa, mutta me olemme tottuneet hoitamaan omamme toisella tavalla. Mielestäni muut eivät ole nähneet siinä mitään isoa ongelmaa, joten miksi meidänkään pitäisi nähdä.</em>&quot;, Halonen jatkoi negatiivista asennettaan Natosta Suomen Kuvalehden haastattelussa.</p><p>&quot;<em>Kun Suomi on tehnyt turvallisuuspoliittisten selontekojen yhteydessä turvallisuuspoliittista analyysiä, on lähdetty siitä, että meillä ei ole turvallisuusvajetta, jonka täyttämiseksi tarvittaisiin uusia toimenpiteitä. Jos meillä olisi sellainen vaje, suhtautumisemme turvatakuisiin olisi toisenlainen.</em>&quot;, Halonen totesi edelleen Suomen Kuvalehden haastattelussa 5.12.2003, kun EU:ssa sorvattiin kuumeisesti EU:n perustuslakiin sisältyvän turvatakuupykälän muuttamista. Halonen ei lämmennyt edes EU:n turvatakuille vuonna 2003.</p><p>Presidentti Halosen Nato-kanta ei ole yllätys, hän on ollut Nato-jäsenyyden kova vastustaja jo pitkään.</p><p>Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Nato laajeni ensimmäisen kerran 12. maaliskuuta 1999, jolloin Puolasta, Tšekistä ja Unkarista tuli Naton täysivaltaisia jäseniä. Seuraava laajentumiskierros päättyi 29. maaliskuuta 2004, jolloin seitsemän Itä-Euroopan maata liittyi Natoon. Maat olivat Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Viro. Natolle kyseessä oli neljäs ja viides laajentumiskierros.</p><p>Näin jälkikäteen tarkasteltuna Suomen etujen kannalta historia meni onnettomasti, kun Suomen Nato-jäsenyyttä eniten tähän mennessä puolustaneen presidentin - Martti Ahtisaaren - ja Suomen Nato-jäsenyyttä eniten vastustaneen presidentin -Tarja Halosen - presidenttikausien ajankohdat menivät Suomen kannalta väärin.</p><p>Paras liittymisvuosi Natoon sekä Ruotsille että Suomelle oli ollut vuosi 2004. Suomessa presidenttinä oli tuolloin Tarja Halonen, Nato-myönteisen Martti Ahtisaaren SDP oli siirtänyt tylysti sivuun vuosituhannen vaihteessa.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Presidentti Boris Jeltsin ja presidentti Bill Clinton tapasivat Helsingissä maaliskuun puolivälissä 1997, presidenttien isäntänä Suomessa toimi tasavallan presidentti Martti Ahtisaari. Tapaamisessa Venäjän ja Yhdysvaltain keskeisin neuvottelukiista koski Naton laajenemista Itä-Euroopassa ja Baltiassa.</p><p>Presidenttitapaamisessa Venäjää huoletti eniten vanhojen neuvostotasavaltojen liittyminen Natoon, siis Baltian maiden. Clinton totesi Helsingissä Jeltsinille, etteivät Baltian maat ole Nato-laajenemisen ensimmäisessä aallossa niin kuin eivät olleetkaan. Baltian maat olivat toisessa aallossa. Läntiset Nato-maat tiesivät jo siis vuonna 1997, kuinka ja missä järjestyksessä Itä-Euroopan länsi-integraatio tulisi menemään.</p><p>Baltian maiden Nato-jäsenyysprosessin voidaan katsoa alkaneen tuolloin 21.3.1997 Clintonin ja Jeltsinin tapaamisesta ja päättyneen Nato-jäsenyyteen seitsemän vuotta myöhemmin 29. maaliskuuta 2004.</p><p>Tuohon junaan Suomella olisi ollut hyvin aikaa hypätä, ja Ahtisaari tapaamisisäntänä oli tietoinen mitä seuraava 10 vuoden aikana Nato-integraatiossa tuleman pitää. Nato teki päätöksen itälaajentumisesta heinäkuussa 1997.</p><p>Venäjän presidentti Boris Jeltsin totesi 15.3.1997 Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Venäjän kannanottoihin tyypilliseen tapaan suhtautuvansa kielteisesti Suomen mahdolliseen NATO-jäsenyyteen. Clintonille hän kuitenkin totesi 21.3.1997: &rdquo;No niin&rdquo;, Jeltsin sanoi, &rdquo;Minä yritin&rdquo;, kun Clinton oli ajanut ajatuksena läpi Nato-laajenemiselle.</p><p>Suomessa on perinteisesti kaikki Venäjältä tulevat kannanotot otettu sinisilmäisen tosissaan analysoimatta ja selvittämittä taustoja ja asioiden pohjimmaista luonnetta. Venäjän kaikki Nato-kannanotot ovat uponneet täällä hyvin otolliseen maaperään ilman kritiikkiä.</p><p>Helsingissä käytyjä Yhdysvaltain ja Venäjän välisiä keskusteluja ja puheenvuoroja on selostanut yhdysvaltainen diplomaatti Ronald D. Asmus kirjassaan <em>Opening NATO&rsquo;s door</em>.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Ahtisaari kertoi tiistaina 27.4.1999 julkisuuteen antamassaan tiedotteessa ilmoittaneensa SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposelle, ettei hän voi asettua ehdolle SDP:n esivaalissa. Istuvalle presidentille olisi täysin mahdotonta ja sopimatonta osallistua jonkin puoleen presidenttiehdokasesivaaleihin, tässä tapauksessa oman puolueen SDP:n esivaaleihin. Istuva presidentti nimetään ehdokkaaksi suoraan tai ei nimetä ollenkaan.</p><p>SDP:n poikkeuksellisten toimintapajojen perusteella oli selvää, ettei puolueessa haluttu Ahtisaaren enää jatkavan SDP:n presidenttiehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Ahtisaari olisi näin ensimmäinen presidentti toisen maailmansodan jälkeen, jonka kausi olisi jäänyt yhteen oman puolueen hylätessä. Myös myöhemmin yhdenkään istuvan presidentin kaudet eivät ole jääneet yhteen.</p><p>Miksi SDP ei hyväksynyt Ahtisaarta presidenttiehdokkaakseen? Tiedossa toki olivat SDP:n kenttäväen kielteiset näkemykset Ahtisaareen, mutta ne eivät olleet ratkaisevia. Päätös Ahtisaaren syrjäyttämisestä on pakko ollut tehdä melko korkealla taholla puolueessa.</p><p>SDP tiesi hyvin, että presidentin mahdollisuudet puuttua sisäpolitiikkaan vähenivät vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen myötä samoin kuin presidentin valtaoikeudet. Presidentin toimivalta oli supistumassa pitkälti ulkopoliittisiin tehtäviin. Siihen, mitä Ahtisaari osasi parhaiten.</p><p>Tiedossa oli, että Ahtisaaren näkemykset SDP:n sisällä kulkivat puolueen oikeaa reunaa, kuten myös puheenjohtaja Paavo Lipposen. Puolueen vasenta reunaa kulkivat muun muassa entisen puheenjohtaja Kalevi Sorsan, ulkoministeri Tarja Halosen sekä kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomiojan näkemykset. Linjojen erot tulivat hyvin esille myös julkisuudessa esitettyjen kannanottojen perusteella.</p><p>Kalevi Sorsan uran kruunu - presidenttiys - jäi vaille vuonna 1994, kun Martti Ahtisaaresta tuli tasavallan presidentti. Sorsan läheisin ulkopoliittinen kyky puolueessa oli Tarja Halonen, Sorsa entinen pääministerikauden eduskuntasihteeri vuosina 1974&ndash;1975. Nyt SDP:n vasemmistosiipi otti takaisin sitä, mitä kuusi vuotta aikaisemmin oli hävitty Ahtisaarelle Kalevi Sorsan jäätyä SDP:n esivaalissa Ahtisaaren taakse.</p><p>SDP:ssä tietynlainen ulkopoliittinen klikki olivat Kalevi Sorsa, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja sekä Eero Heinäluoma, joilla on ollut tärkeitä tehtäviä edesmennyttä Kalevi Sorsaa lukuun ottamatta Suomen ulkopolitiikassa 2000- ja 2010-luvuilla. Henkilöitä voidaan kuvata Nato-vastaisiksi ja Venäjä-myönteisiksi. Kyseiset henkilöt olivat Suomen ulkopolitiikan keskeisiä vaikuttajia presidentin, ulkoministerin ja eduskunnan puhemiehen tehtävissä aina näihin päiviin saakka.</p><p>Nykykatsannossa on syytä kysyä, oliko Suomen valitsema ja SDP:n pitkälti ylläpitämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja Suomen eduille oikein? Olisiko Suomen pitänyt irtautua selvästi Venäjän talutusnuorasta 15&ndash;20 vuotta sitten ja olla tiiviimmin integroitunut länteen ennen kaikkea Nato-jäsenyyden ja tiiviimpien Yhdysvaltain suhteiden kautta?</p><p>Menetimmekö mahdollisuutemme 2000-luvun alkuvuosina tiiviimpään länsi-integraatioon ja Nato-jäsenyyteen niin, että ne ovat enää Ruotsin Nato-jäsenyyden varassa? Toisin sanoen: jos Ruotsi ei liity Natoon, Suomen länsi-integraatio Nato-jäsenyyksineen on nähty ja Itä-Eurooppa meni vauhdilla ohi.</p><p>Suomen linjan ratkaisi pari 1960-luvun ideologista vasemmistolaista - Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen -, joiden ideologisten näkemysten takia Suomi ei kyennyt päivittämään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa kylmästä sodasta uusiin turvallisuushaasteisiin ajoissa. Suomi on ollut Naton eteisessä - rauhankumppanuudessa - kaksi vuosikymmentä ja väliaikaiseksi tarkoitetusta on tullut Suomelle ja Ruotsille pysyvää.</p><p>Presidentti Niinistö antoi haastattelun The Washington Post-lehdelle 23.11.2014. Kun toimittaja kysyi, olisiko Suomen pitänyt liittyä Natoon 20 vuotta sitten, kuten pääministeri Stubb on julkisesti todennut, presidentti vastasi: &rdquo;Se olisi ollut helppo askel. Venäjä oli tuolloin heikko.&rdquo; Kun toimittaja kysyi jatkona, oliko se menetetty mahdollisuus, presidentti totesi: &rdquo;Silloin oli epäilemättä mahdollisuus.&rdquo;</p><p>Suomi on menettänyt useaan kertaan mahdollisuuksiaan uskalluksen puutteeseen niin talouden kuin ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Olisiko Suomesta tullut Nato täysivaltainen jäsen, mikäli Martti Ahtisaari olisi jatkanut toisen kauden tasavallan presidenttinä vuosina 2000&ndash;2006?</p><p>Sitä emme koskaan varmuudella tiedä, mutta asiat olisivat menneet varmuudella toisin.</p><p>EU:ssa sorvattiin perustuslakia 2000-luvun alussa. Perustuslakiin kaavailtiin myös turvatakuupykälää, jota presidentti Halonen kiivaasti vastusti. Perustuslaki kaatui Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin, mutta lopputuloksena oli Lissabonin sopimus, joka sisältää kuuluisan turvatakuulausekkeen.&nbsp;</p><p>Suomi ja Ruotsi 2000-luvun alkupuolen toimillaan pyrkivät estämään EU:ssa kaikki ne toimet, joilla EU voisi itse luoda jäsenilleen sotilaallista turvaa.</p><p>Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa eurooppalaiset Nato-maat ja EU olivat yhtä, Euroopan unionilla oli koordinoidun puolustuspolitiikan mahdollisuus Nato-jäsenyyksien ja WEU:n kautta. Kylmän sodan ajalta jäsenyydet olivat riittävän yhteneviä ja politiikka siten yhteistä. Unionin oli määrä sopia WEU:n kanssa vuoden kuluessa vuonna 1999 voimaan tulleen Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta unionin ja WEU:n välisten suhteiden lujittamisesta.</p><p>Suomen ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) ja Ruotsin ulkoministeri Lena Hjelm-Wallén (sd.) estivät vuoden 1997 Amsterdamin huippukokouksen päätösprosessissa tosiasiallisesti WEU:n sulautumisen EU:hun, ehdot olivat toteutuskelvottomat mm. päätösten yksimielisyysvaatimusten vuoksi. WEU:n taru unionissa päättyi lopullisesti 2011, ja &rdquo;kiitos&rdquo; siitä kuuluu Suomelle ja Ruotsille.</p><p>Jos presidentti olisi ollut Martti Ahtisaari, Suomen kanta EU-puolustusyhteistyöhön olisi ollut myönteinen niin, lopputuloksena olisi ollut WEU:n kautta Naton eurooppalainen pilari, jossa EU-maat ja Naton eurooppalaiset maat olisivat olleet yhtä, vain muutama eurooppalainen Nato-maa olisi ollut EU:n ulkopuolella.</p><p>Toisin kuin presidentti Halonen esimerkiksi edellä mainitussa Uuden Suomen haastattelussa 5.12.2003 väittää, Yhdysvallat halusi jo hetimmiten kylmän sodan päättymisen jälkeen Euroopan ottava enemmän vastuuta puolustuksestaan eurooppalaisten Nato-maiden - ns. Eurooppa-pilarin - kautta.</p><p>Koomista Suomen ulkopolitiikassa on se, että mitä presidentti Halonen ankarasti vastusti EU-puolustusyhteistyössä, sitä samaa presidentti Niinistö ankarasti kannattaa: EU-puolustusyhteistyötä ja turvatakuita. Suomi oli aktiivisesti Halosen johdolla 2000-luvulla tuhoamassa sitä, mitä nyt Suomi kovasti haluaisi rakentaa.</p><p>Martti Ahtisaari olisi todennäköisesti vienyt eripuraisen Suomen Natoon EU:n ja WEU:n kautta, ja nyt eurooppalainen puolustus olisi aivan toisella tasolla kuin mitä se on Suomen ja Ruotsin vuosituhannen alun hajottamisprosessin jäljiltä.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Tulevatko historiankirjat kertomaan 2000-luvun alun eurooppalaista historiaa tulevaisuuden vaikkapa näin:</p><p>&rdquo;<em>Neuvostoliitto hajosi lopullisesti joulukuun 21. päivänä vuonna 1991. Hajoamista seurannut Venäjän heikkouden aika kesti yli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin, jona aikana länsimainen demokratia laajeni Itä-Eurooppaan EU- ja Nato-jäsenyyksien kautta. Vuonna 2000 Venäjän presidentiksi valittiin Vladimir Putin, joka länsimaihin tapahtuvalla energiamyynnillä kykeni rahoittamaan Venäjän taloudellista vaurastumista ja sotilaallista varustelua. Useissa Venäjän rajanaapureissa autoritaarinen hallintomalli kilpaili demokraattisen hallintomallin kanssa.</em></p><p><em>2010-luvun jälkipuolelle tultaessa Venäjä oli saavuttanut pääpiirteissään sen sotilaallisen aseman Euroopassa, joka sillä oli ennen Neuvostoliiton hajoamista. Euroopan voimasuhteet olivat palautuneet kylmän sodan asetelmiin. Länsimaiden ja Venäjän etupiirin välille Eurooppaan syntyivät uudestaan blokkirajat, joihin liittyen ne Venäjän rajanaapurimaat, jotka eivät Venäjän heikkouden aikana pystyneet liittymään Natoon, jäivät lopulta Venäjän vaikutuspiiriin. Suomi ei käyttänyt hyväkseen muiden Itä-Euroopan maiden tapaan niitä länsi-integraatiomahdollisuuksia, joita sille tarjottiin.</em>&rdquo;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Presidentti Martti Ahtisaari on Nato-mies, hän kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja kannatti jo presidenttikaudellaan vuosina 1994–2000. Presidentti Tarja Halonen ei ole Nato-nainen, hän ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä vieläkään eikä kannattanut presidenttikausillaan vuosina 2000–2012.

Menikö meiltä Halosen presidenttikausina mahdollisuus liittyä Natoon ja jäämmekö ulko- ja turvallisuuspolitiikassa loppuiäksemme Venäjän ja lännen väliin yhä harmaammaksi käyvälle vyöhykkeelle?

Joutuiko Martti Ahtisaari - arvostetuin ulkopoliitikkomme ja rauhannobelisti - siirtymään sivuun presidentin paikaltaan Nato-kantansa vuoksi, jota SDP ei voinut sulattaa?

                                                                                     ****

"Suomen olisi pitänyt olla jo aikaa sitten kaikissa niissä kansainvälisissä järjestöissä, joihin läntiset demokratiat kuuluvat. Se tarkoittaa myös Natoa. Kantani Nato-jäsenyydestä ei perustu Venäjän sotilaalliseen uhkaan, jota ei ole", Ahtisaari totesi Nykypäivä-lehden haastattelussa 11.4.2014.

Presidentti Ahtisaaren Nato-kanta ei ole yllätys, hän on ollut Nato-jäsenyyden kova kannattaja jo pitkään.

"EU on parempi turvallisuustakuu kuin puhdas sotilasliitto, koska se perustuu normaaliaikana tehtävään yhteistyöhön. Tällöin luodaan pohja sille, että muilla mailla on halu auttaa. Sotilasliitto on kuin palovakuutus, yhteistyö EU:n piirissä taas on kuin avioliitto.", tasavallan presidentti Halonen luonnehti Natoa Suomen Kuvalehden haastattelussa 5.12.2003.

"Vaikka EU-asiakin tuli aikanaan eteen vähän yllättäen, siihen ei kokonaisuus huomioon ottaen ollut suhtauduttu kielteisesti. EU oli kuitenkin järjestö, johon ajan mittaan ajateltiin mennä. Tällä hetkellä en näe Nato-jäsenyyttä samanlaisena. Se on monien eurooppalaisten maiden tapa hoitaa puolustuksensa, mutta me olemme tottuneet hoitamaan omamme toisella tavalla. Mielestäni muut eivät ole nähneet siinä mitään isoa ongelmaa, joten miksi meidänkään pitäisi nähdä.", Halonen jatkoi negatiivista asennettaan Natosta Suomen Kuvalehden haastattelussa.

"Kun Suomi on tehnyt turvallisuuspoliittisten selontekojen yhteydessä turvallisuuspoliittista analyysiä, on lähdetty siitä, että meillä ei ole turvallisuusvajetta, jonka täyttämiseksi tarvittaisiin uusia toimenpiteitä. Jos meillä olisi sellainen vaje, suhtautumisemme turvatakuisiin olisi toisenlainen.", Halonen totesi edelleen Suomen Kuvalehden haastattelussa 5.12.2003, kun EU:ssa sorvattiin kuumeisesti EU:n perustuslakiin sisältyvän turvatakuupykälän muuttamista. Halonen ei lämmennyt edes EU:n turvatakuille vuonna 2003.

Presidentti Halosen Nato-kanta ei ole yllätys, hän on ollut Nato-jäsenyyden kova vastustaja jo pitkään.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Nato laajeni ensimmäisen kerran 12. maaliskuuta 1999, jolloin Puolasta, Tšekistä ja Unkarista tuli Naton täysivaltaisia jäseniä. Seuraava laajentumiskierros päättyi 29. maaliskuuta 2004, jolloin seitsemän Itä-Euroopan maata liittyi Natoon. Maat olivat Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Viro. Natolle kyseessä oli neljäs ja viides laajentumiskierros.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna Suomen etujen kannalta historia meni onnettomasti, kun Suomen Nato-jäsenyyttä eniten tähän mennessä puolustaneen presidentin - Martti Ahtisaaren - ja Suomen Nato-jäsenyyttä eniten vastustaneen presidentin -Tarja Halosen - presidenttikausien ajankohdat menivät Suomen kannalta väärin.

Paras liittymisvuosi Natoon sekä Ruotsille että Suomelle oli ollut vuosi 2004. Suomessa presidenttinä oli tuolloin Tarja Halonen, Nato-myönteisen Martti Ahtisaaren SDP oli siirtänyt tylysti sivuun vuosituhannen vaihteessa.

                                                                                     ****

Presidentti Boris Jeltsin ja presidentti Bill Clinton tapasivat Helsingissä maaliskuun puolivälissä 1997, presidenttien isäntänä Suomessa toimi tasavallan presidentti Martti Ahtisaari. Tapaamisessa Venäjän ja Yhdysvaltain keskeisin neuvottelukiista koski Naton laajenemista Itä-Euroopassa ja Baltiassa.

Presidenttitapaamisessa Venäjää huoletti eniten vanhojen neuvostotasavaltojen liittyminen Natoon, siis Baltian maiden. Clinton totesi Helsingissä Jeltsinille, etteivät Baltian maat ole Nato-laajenemisen ensimmäisessä aallossa niin kuin eivät olleetkaan. Baltian maat olivat toisessa aallossa. Läntiset Nato-maat tiesivät jo siis vuonna 1997, kuinka ja missä järjestyksessä Itä-Euroopan länsi-integraatio tulisi menemään.

Baltian maiden Nato-jäsenyysprosessin voidaan katsoa alkaneen tuolloin 21.3.1997 Clintonin ja Jeltsinin tapaamisesta ja päättyneen Nato-jäsenyyteen seitsemän vuotta myöhemmin 29. maaliskuuta 2004.

Tuohon junaan Suomella olisi ollut hyvin aikaa hypätä, ja Ahtisaari tapaamisisäntänä oli tietoinen mitä seuraava 10 vuoden aikana Nato-integraatiossa tuleman pitää. Nato teki päätöksen itälaajentumisesta heinäkuussa 1997.

Venäjän presidentti Boris Jeltsin totesi 15.3.1997 Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Venäjän kannanottoihin tyypilliseen tapaan suhtautuvansa kielteisesti Suomen mahdolliseen NATO-jäsenyyteen. Clintonille hän kuitenkin totesi 21.3.1997: ”No niin”, Jeltsin sanoi, ”Minä yritin”, kun Clinton oli ajanut ajatuksena läpi Nato-laajenemiselle.

Suomessa on perinteisesti kaikki Venäjältä tulevat kannanotot otettu sinisilmäisen tosissaan analysoimatta ja selvittämittä taustoja ja asioiden pohjimmaista luonnetta. Venäjän kaikki Nato-kannanotot ovat uponneet täällä hyvin otolliseen maaperään ilman kritiikkiä.

Helsingissä käytyjä Yhdysvaltain ja Venäjän välisiä keskusteluja ja puheenvuoroja on selostanut yhdysvaltainen diplomaatti Ronald D. Asmus kirjassaan Opening NATO’s door.

                                                                                     ****

Ahtisaari kertoi tiistaina 27.4.1999 julkisuuteen antamassaan tiedotteessa ilmoittaneensa SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposelle, ettei hän voi asettua ehdolle SDP:n esivaalissa. Istuvalle presidentille olisi täysin mahdotonta ja sopimatonta osallistua jonkin puoleen presidenttiehdokasesivaaleihin, tässä tapauksessa oman puolueen SDP:n esivaaleihin. Istuva presidentti nimetään ehdokkaaksi suoraan tai ei nimetä ollenkaan.

SDP:n poikkeuksellisten toimintapajojen perusteella oli selvää, ettei puolueessa haluttu Ahtisaaren enää jatkavan SDP:n presidenttiehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Ahtisaari olisi näin ensimmäinen presidentti toisen maailmansodan jälkeen, jonka kausi olisi jäänyt yhteen oman puolueen hylätessä. Myös myöhemmin yhdenkään istuvan presidentin kaudet eivät ole jääneet yhteen.

Miksi SDP ei hyväksynyt Ahtisaarta presidenttiehdokkaakseen? Tiedossa toki olivat SDP:n kenttäväen kielteiset näkemykset Ahtisaareen, mutta ne eivät olleet ratkaisevia. Päätös Ahtisaaren syrjäyttämisestä on pakko ollut tehdä melko korkealla taholla puolueessa.

SDP tiesi hyvin, että presidentin mahdollisuudet puuttua sisäpolitiikkaan vähenivät vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen myötä samoin kuin presidentin valtaoikeudet. Presidentin toimivalta oli supistumassa pitkälti ulkopoliittisiin tehtäviin. Siihen, mitä Ahtisaari osasi parhaiten.

Tiedossa oli, että Ahtisaaren näkemykset SDP:n sisällä kulkivat puolueen oikeaa reunaa, kuten myös puheenjohtaja Paavo Lipposen. Puolueen vasenta reunaa kulkivat muun muassa entisen puheenjohtaja Kalevi Sorsan, ulkoministeri Tarja Halosen sekä kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomiojan näkemykset. Linjojen erot tulivat hyvin esille myös julkisuudessa esitettyjen kannanottojen perusteella.

Kalevi Sorsan uran kruunu - presidenttiys - jäi vaille vuonna 1994, kun Martti Ahtisaaresta tuli tasavallan presidentti. Sorsan läheisin ulkopoliittinen kyky puolueessa oli Tarja Halonen, Sorsa entinen pääministerikauden eduskuntasihteeri vuosina 1974–1975. Nyt SDP:n vasemmistosiipi otti takaisin sitä, mitä kuusi vuotta aikaisemmin oli hävitty Ahtisaarelle Kalevi Sorsan jäätyä SDP:n esivaalissa Ahtisaaren taakse.

SDP:ssä tietynlainen ulkopoliittinen klikki olivat Kalevi Sorsa, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja sekä Eero Heinäluoma, joilla on ollut tärkeitä tehtäviä edesmennyttä Kalevi Sorsaa lukuun ottamatta Suomen ulkopolitiikassa 2000- ja 2010-luvuilla. Henkilöitä voidaan kuvata Nato-vastaisiksi ja Venäjä-myönteisiksi. Kyseiset henkilöt olivat Suomen ulkopolitiikan keskeisiä vaikuttajia presidentin, ulkoministerin ja eduskunnan puhemiehen tehtävissä aina näihin päiviin saakka.

Nykykatsannossa on syytä kysyä, oliko Suomen valitsema ja SDP:n pitkälti ylläpitämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja Suomen eduille oikein? Olisiko Suomen pitänyt irtautua selvästi Venäjän talutusnuorasta 15–20 vuotta sitten ja olla tiiviimmin integroitunut länteen ennen kaikkea Nato-jäsenyyden ja tiiviimpien Yhdysvaltain suhteiden kautta?

Menetimmekö mahdollisuutemme 2000-luvun alkuvuosina tiiviimpään länsi-integraatioon ja Nato-jäsenyyteen niin, että ne ovat enää Ruotsin Nato-jäsenyyden varassa? Toisin sanoen: jos Ruotsi ei liity Natoon, Suomen länsi-integraatio Nato-jäsenyyksineen on nähty ja Itä-Eurooppa meni vauhdilla ohi.

Suomen linjan ratkaisi pari 1960-luvun ideologista vasemmistolaista - Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen -, joiden ideologisten näkemysten takia Suomi ei kyennyt päivittämään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa kylmästä sodasta uusiin turvallisuushaasteisiin ajoissa. Suomi on ollut Naton eteisessä - rauhankumppanuudessa - kaksi vuosikymmentä ja väliaikaiseksi tarkoitetusta on tullut Suomelle ja Ruotsille pysyvää.

Presidentti Niinistö antoi haastattelun The Washington Post-lehdelle 23.11.2014. Kun toimittaja kysyi, olisiko Suomen pitänyt liittyä Natoon 20 vuotta sitten, kuten pääministeri Stubb on julkisesti todennut, presidentti vastasi: ”Se olisi ollut helppo askel. Venäjä oli tuolloin heikko.” Kun toimittaja kysyi jatkona, oliko se menetetty mahdollisuus, presidentti totesi: ”Silloin oli epäilemättä mahdollisuus.”

Suomi on menettänyt useaan kertaan mahdollisuuksiaan uskalluksen puutteeseen niin talouden kuin ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla.

                                                                                     ****

Olisiko Suomesta tullut Nato täysivaltainen jäsen, mikäli Martti Ahtisaari olisi jatkanut toisen kauden tasavallan presidenttinä vuosina 2000–2006?

Sitä emme koskaan varmuudella tiedä, mutta asiat olisivat menneet varmuudella toisin.

EU:ssa sorvattiin perustuslakia 2000-luvun alussa. Perustuslakiin kaavailtiin myös turvatakuupykälää, jota presidentti Halonen kiivaasti vastusti. Perustuslaki kaatui Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin, mutta lopputuloksena oli Lissabonin sopimus, joka sisältää kuuluisan turvatakuulausekkeen. 

Suomi ja Ruotsi 2000-luvun alkupuolen toimillaan pyrkivät estämään EU:ssa kaikki ne toimet, joilla EU voisi itse luoda jäsenilleen sotilaallista turvaa.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa eurooppalaiset Nato-maat ja EU olivat yhtä, Euroopan unionilla oli koordinoidun puolustuspolitiikan mahdollisuus Nato-jäsenyyksien ja WEU:n kautta. Kylmän sodan ajalta jäsenyydet olivat riittävän yhteneviä ja politiikka siten yhteistä. Unionin oli määrä sopia WEU:n kanssa vuoden kuluessa vuonna 1999 voimaan tulleen Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta unionin ja WEU:n välisten suhteiden lujittamisesta.

Suomen ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) ja Ruotsin ulkoministeri Lena Hjelm-Wallén (sd.) estivät vuoden 1997 Amsterdamin huippukokouksen päätösprosessissa tosiasiallisesti WEU:n sulautumisen EU:hun, ehdot olivat toteutuskelvottomat mm. päätösten yksimielisyysvaatimusten vuoksi. WEU:n taru unionissa päättyi lopullisesti 2011, ja ”kiitos” siitä kuuluu Suomelle ja Ruotsille.

Jos presidentti olisi ollut Martti Ahtisaari, Suomen kanta EU-puolustusyhteistyöhön olisi ollut myönteinen niin, lopputuloksena olisi ollut WEU:n kautta Naton eurooppalainen pilari, jossa EU-maat ja Naton eurooppalaiset maat olisivat olleet yhtä, vain muutama eurooppalainen Nato-maa olisi ollut EU:n ulkopuolella.

Toisin kuin presidentti Halonen esimerkiksi edellä mainitussa Uuden Suomen haastattelussa 5.12.2003 väittää, Yhdysvallat halusi jo hetimmiten kylmän sodan päättymisen jälkeen Euroopan ottava enemmän vastuuta puolustuksestaan eurooppalaisten Nato-maiden - ns. Eurooppa-pilarin - kautta.

Koomista Suomen ulkopolitiikassa on se, että mitä presidentti Halonen ankarasti vastusti EU-puolustusyhteistyössä, sitä samaa presidentti Niinistö ankarasti kannattaa: EU-puolustusyhteistyötä ja turvatakuita. Suomi oli aktiivisesti Halosen johdolla 2000-luvulla tuhoamassa sitä, mitä nyt Suomi kovasti haluaisi rakentaa.

Martti Ahtisaari olisi todennäköisesti vienyt eripuraisen Suomen Natoon EU:n ja WEU:n kautta, ja nyt eurooppalainen puolustus olisi aivan toisella tasolla kuin mitä se on Suomen ja Ruotsin vuosituhannen alun hajottamisprosessin jäljiltä.

                                                                                     ****

Tulevatko historiankirjat kertomaan 2000-luvun alun eurooppalaista historiaa tulevaisuuden vaikkapa näin:

Neuvostoliitto hajosi lopullisesti joulukuun 21. päivänä vuonna 1991. Hajoamista seurannut Venäjän heikkouden aika kesti yli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin, jona aikana länsimainen demokratia laajeni Itä-Eurooppaan EU- ja Nato-jäsenyyksien kautta. Vuonna 2000 Venäjän presidentiksi valittiin Vladimir Putin, joka länsimaihin tapahtuvalla energiamyynnillä kykeni rahoittamaan Venäjän taloudellista vaurastumista ja sotilaallista varustelua. Useissa Venäjän rajanaapureissa autoritaarinen hallintomalli kilpaili demokraattisen hallintomallin kanssa.

2010-luvun jälkipuolelle tultaessa Venäjä oli saavuttanut pääpiirteissään sen sotilaallisen aseman Euroopassa, joka sillä oli ennen Neuvostoliiton hajoamista. Euroopan voimasuhteet olivat palautuneet kylmän sodan asetelmiin. Länsimaiden ja Venäjän etupiirin välille Eurooppaan syntyivät uudestaan blokkirajat, joihin liittyen ne Venäjän rajanaapurimaat, jotka eivät Venäjän heikkouden aikana pystyneet liittymään Natoon, jäivät lopulta Venäjän vaikutuspiiriin. Suomi ei käyttänyt hyväkseen muiden Itä-Euroopan maiden tapaan niitä länsi-integraatiomahdollisuuksia, joita sille tarjottiin.

]]>
4 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208885-ahtisaari-vaihtui-haloseen-meniko-suomen-nato-jasenyysmahdollisuus-siina#comments EU ja Venäjä Martti Ahtisaari Suomen EU-jäsenyys Suomen Nato-jäsenyys Tarja Halonen Wed, 23 Dec 2015 17:06:32 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208885-ahtisaari-vaihtui-haloseen-meniko-suomen-nato-jasenyysmahdollisuus-siina
Tarja Halosen omituinen kommentti Suomen maineesta http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203990-tarja-halosen-omituinen-kommentti-suomen-maineesta <p><em><strong>&quot;Presidentti Tarja Halosen mielestä Suomen maine on kärsinyt turvapaikanhakijoita vastaan tehtyjen hyökkäysten vuoksi. Suomi luokitellaan asenteellisesti yhä enemmän lähemmäs Itä-Eurooppaa, kuten Baltian maita, Romaniaa tai Unkaria, sanoo presidentti Halonen A-studion haastattelussa.&quot;</strong></em> (<a href="http://yle.fi/uutiset/presidentti_halonen_suomen_maine_on_kokenut_kolauksen/8350809">YLE Uutiset 2.10.2015</a>)&nbsp;</p> <p>&nbsp;<strong>1.</strong> On typerää kuvitella, että pari hassua tapahtumaa vaikuttaisi maan maineeseen. Saksassa <a href="http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/merkel-vierailee-kiistellyssa-vastaanottokeskuksessa/5281094">hyökätään vastaanottokeskuksia vastaan päivittäin</a>, mutta silti maan maine siirtolaisten paratiisina ei ole kärsinyt. Suomalaisilla vain on muihin kansoihin nähden paljon useammin <a href="http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203462-kansallisen-hapean-epidemiasta-ja-mustavalkoisuudesta">heikko kansallinen itsetunto</a>.</p> <p><strong>&nbsp;2.</strong> Jos suomalaisten enemmistö haluaa rajoittaa siirtolaistulvaa kuten kyselyiden perusteella on asia (MTV:n taannoisessa kyselyssä oli yli 11 000 vastaajaa, joista 86 % <strong>ei</strong> halunnut pitää rajoja auki), silloin todellisuus täytyy tunnustaa. Miksi poliitikot haluaisivat antaa maailmalle <strong>valheellista</strong> Suomi-kuvaa? Elävätkö he jossain epädemokraattisessa ideologisessa kuplassaan täysin tietämättöminä kansan enemmistön tahdosta?</p> <p><strong>&nbsp;3.</strong> Maahanmuuttokriittisyys ei suinkaan ole vain Itä-Euroopan maille tyypillistä; ja vaikka olisikin, siinä ei olisi mitään häpeämistä - eihän maahanmuuttokritiikittömyys ole millään absoluuttisella mittarilla &quot;parempi&quot; mielipide kuin maahanmuuttokriittisyys. Kyse on vain ideologisesta arvovalinnasta.</p> <p>&nbsp;<strong>4.</strong> Eivät Itä-Euroopan maat ole yhtään vähäarvoisempia kuin Länsi-Euroopan maat. <strong><em>Tarja Halosen kommentista paistaa läpi jonkinlainen puolirasistinen &quot;länsieurooppalainen&quot; ylemmyydentunto.</em></strong></p> <p>&nbsp;</p> <p>Lainaan Eurostatin tilastoja <a href="http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202363-eu-viikko-pakolaiskriisissa-alkaako-samalla-eun-hajoaminen">Ville Paavolaisen blogista</a>. Kyseinen asennetutkimus osoitti positiivista suhtautumista EU:n ulkopuolisiin siirtolaisiin prosentteina seuraavasti:</p> <p>&nbsp;<strong>71% - 78%</strong></p> <p>Ruotsi</p> <p>&nbsp;<strong>43-49%</strong></p> <p>Irlanti&nbsp; /&nbsp; Portugali&nbsp; /&nbsp; Espanja&nbsp; /&nbsp; Hollanti&nbsp; /&nbsp; Luxembourg&nbsp; /&nbsp; Kroatia&nbsp; /&nbsp; Romania /&nbsp;<em><strong>Suomi</strong></em></p> <p>&nbsp;<strong>36-42%</strong></p> <p>Tanska&nbsp; /&nbsp; Iso-Britannia&nbsp; /&nbsp; Puola</p> <p>&nbsp;<strong>29-35%</strong></p> <p>Ranska&nbsp; /&nbsp; Belgia&nbsp; /&nbsp; Saksa&nbsp; /&nbsp; Itävalta&nbsp; /&nbsp; Liettua&nbsp;</p> <p>&nbsp;<strong>22-28%</strong></p> <p>Unkari&nbsp; /&nbsp; Bulgaria&nbsp; /&nbsp; Kreikka</p> <p>&nbsp;<strong>15-21%</strong></p> <p>Viro&nbsp; /&nbsp; Latvia&nbsp; /&nbsp; Tsekki&nbsp; /&nbsp; Slovakia&nbsp; /&nbsp; Italia</p> <p>&nbsp;</p> <p>Ruotsia lukuunottamatta <strong>kaikkialla</strong> kansan enemmistö on siis maahanmuuttokriittistä <a href="http://www.independent.co.uk/news/world/europe/refugee-crisis-sweden-the-only-european-country-with-a-majority-favourable-towards-non-eu-10487466.html">EU:n ulkopuolelta tulevaa siirtolaisuutta kohtaan</a>. Ruotsissa ideologinen aivopesu onkin johtanut jo naurettavaan <a href="http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147250-ruotsalainen-suvaitsemispakko-kaksinaismoralismin-huippu">suvaitsemispakkoon</a> saakka, minkä seurauksena ainoa maahanmuuttokriittinen puolue ruotsidemokraatit on juuri noussut <a href="http://yle.fi/uutiset/metro_ruotsidemokraatit_ensimmaista_kertaa_suurin_puolue__252_prosentin_kannatus/8240440">Ruotsin suurimmaksi puolueeksi</a>.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "Presidentti Tarja Halosen mielestä Suomen maine on kärsinyt turvapaikanhakijoita vastaan tehtyjen hyökkäysten vuoksi. Suomi luokitellaan asenteellisesti yhä enemmän lähemmäs Itä-Eurooppaa, kuten Baltian maita, Romaniaa tai Unkaria, sanoo presidentti Halonen A-studion haastattelussa." (YLE Uutiset 2.10.2015

 1. On typerää kuvitella, että pari hassua tapahtumaa vaikuttaisi maan maineeseen. Saksassa hyökätään vastaanottokeskuksia vastaan päivittäin, mutta silti maan maine siirtolaisten paratiisina ei ole kärsinyt. Suomalaisilla vain on muihin kansoihin nähden paljon useammin heikko kansallinen itsetunto.

 2. Jos suomalaisten enemmistö haluaa rajoittaa siirtolaistulvaa kuten kyselyiden perusteella on asia (MTV:n taannoisessa kyselyssä oli yli 11 000 vastaajaa, joista 86 % ei halunnut pitää rajoja auki), silloin todellisuus täytyy tunnustaa. Miksi poliitikot haluaisivat antaa maailmalle valheellista Suomi-kuvaa? Elävätkö he jossain epädemokraattisessa ideologisessa kuplassaan täysin tietämättöminä kansan enemmistön tahdosta?

 3. Maahanmuuttokriittisyys ei suinkaan ole vain Itä-Euroopan maille tyypillistä; ja vaikka olisikin, siinä ei olisi mitään häpeämistä - eihän maahanmuuttokritiikittömyys ole millään absoluuttisella mittarilla "parempi" mielipide kuin maahanmuuttokriittisyys. Kyse on vain ideologisesta arvovalinnasta.

 4. Eivät Itä-Euroopan maat ole yhtään vähäarvoisempia kuin Länsi-Euroopan maat. Tarja Halosen kommentista paistaa läpi jonkinlainen puolirasistinen "länsieurooppalainen" ylemmyydentunto.

 

Lainaan Eurostatin tilastoja Ville Paavolaisen blogista. Kyseinen asennetutkimus osoitti positiivista suhtautumista EU:n ulkopuolisiin siirtolaisiin prosentteina seuraavasti:

 71% - 78%

Ruotsi

 43-49%

Irlanti  /  Portugali  /  Espanja  /  Hollanti  /  Luxembourg  /  Kroatia  /  Romania / Suomi

 36-42%

Tanska  /  Iso-Britannia  /  Puola

 29-35%

Ranska  /  Belgia  /  Saksa  /  Itävalta  /  Liettua 

 22-28%

Unkari  /  Bulgaria  /  Kreikka

 15-21%

Viro  /  Latvia  /  Tsekki  /  Slovakia  /  Italia

 

Ruotsia lukuunottamatta kaikkialla kansan enemmistö on siis maahanmuuttokriittistä EU:n ulkopuolelta tulevaa siirtolaisuutta kohtaan. Ruotsissa ideologinen aivopesu onkin johtanut jo naurettavaan suvaitsemispakkoon saakka, minkä seurauksena ainoa maahanmuuttokriittinen puolue ruotsidemokraatit on juuri noussut Ruotsin suurimmaksi puolueeksi.

 

]]>
25 http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203990-tarja-halosen-omituinen-kommentti-suomen-maineesta#comments Siirtolaisuus Tarja Halonen Turvapaikanhakijat Sat, 03 Oct 2015 03:06:14 +0000 Jaakko Häkkinen http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203990-tarja-halosen-omituinen-kommentti-suomen-maineesta
Yhden kirjan hyvät, pahat ja tyhmät http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201564-yhden-kirjan-hyvat-pahat-ja-tyhmat <p>Noin vuosi sitten lapsi sai lahjaksi Narrien laiva -nimisen kirjan. Avasin sen ja luin sen osuuden Nicaraguasta. Suljin heti, koska en vain voinut lukea sitä ilman voimakkaita tunteita. Miksi kirjoittaja oli valinnut kaikista nicaragualaisista nimenomaan niitä köyhimpiä henkilöitä? Ei kai taas sama virsi...</p><p>Viime viikolla pyysin lapseltani kirjan lainaksi taas ja luin ja luin ja luin sen. Löysin kieliopillisia virheitä espanjankielisten sanojen ja lauseiden käytössä (ei espanjaksi sanota &quot;Es lo tuyo&quot; kun annetaan jotakin vaan &quot;esto es tuyo&quot; tai yksinkertaisesti &quot;es tuyo&quot;, eli se on sinun, tai paremmin &quot;esto es para ti&quot; tai Nicaraguassa &quot;esto es para vos&quot; eli tämä on sinulle.</p><p>Kirjassa on myös yksi asiavirhe: nicaragualainen nuori Rigoberto López Pérez ei tappanut Anastacio Somoza Garcíaa Managuassa, kuten kirjassa väitetään, vaan Leonissa. Virheillä ei kai ole paljon väliä, mutta miksi muilla kielillä saisi tehdä virheitä, mutta ei suomeksi? Jos maahanmuuttaja tekee kielioppivirheitä moni on sitä mieltä, että hän on jotenkin vajavainen! Kärjistäen voidaan siis olettaa, että suomalainen ammattikirjoittaja saa tehdä virheitä muilla kielillä, muttei maahanmuuttaja suomeksi.</p><p>Kertomus Suomen kehitysyhteistyöstä Nicaraguassa on paikoittain yksipuolinen ja jopa leimaava. Miten on mahdollista, että kirjoittaja arvioi Arja Alhon, Tarja Halosen ja Latinalaisen Amerikan ja Nicaraguan asiantuntija Jussi Pakkasvirran kirjoituksia ja lausuntoja sivuuttaen täysin se konteksti milloin ne on kirjoitettu ja se seikka, että mainitut henkilöt ovat käyneet Nicaraguaan monta kertaa, eikä vain yhtä kirjaa varten.</p><p>On absurdia myös väittää, että Suomen vasemmistolaiset olisivat kannattaneet kehitysyhteistyötä Nicaraguassa vain siksi, että silloinen sandinistinen hallinto oli amerikkalaisvastainen. Kirjoittaja unohtaa vasemmistolaisaatteen periaatteet, jotka toki suomalaiset vasemmistolaiset ovat joskus unohtaneet, mutta kenties ei Nicaraguan suhteen.</p><p>Kirjoittaja kehtaa esimerkiksi väittää, että &quot;köyhä etelä ei halua auttaa itse itseään. Tullaan Nicaraguaan&quot;!</p><p>Kirja on kuin tilaustuote kehitysyhteistyövastaiselle ideologialle. Näin vaikka paikoittain Nicaraguan osuudessa kerrotaan myönteisistä meijeriosuuskunnan onnistuneista projekteista, toki silloinkin suomalaiset kehitysyhteistyön työntekijät ovat ne hyvät ja nicaragualaiset ukot ne pahat ja jopa tyhmät.</p><p>Ehkä kirjan tekijän olisi pitänyt matkustaa muualle Nicaraguassa katsomaan, mitä nicaragualaiset puuhailevat ilman mitään kehitysapua, kuten he ovat puuhailleet ja tulleet toimeen jo satoja vuosia.</p><p>Narrien laiva on jatkumo suomalaisten tiedotusvälineiden kielteiselle kehitysmaauutisoinnille. Kirja on niille, jotka haluavat lukea pessimistisesti esitetyistä asioista.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Noin vuosi sitten lapsi sai lahjaksi Narrien laiva -nimisen kirjan. Avasin sen ja luin sen osuuden Nicaraguasta. Suljin heti, koska en vain voinut lukea sitä ilman voimakkaita tunteita. Miksi kirjoittaja oli valinnut kaikista nicaragualaisista nimenomaan niitä köyhimpiä henkilöitä? Ei kai taas sama virsi...

Viime viikolla pyysin lapseltani kirjan lainaksi taas ja luin ja luin ja luin sen. Löysin kieliopillisia virheitä espanjankielisten sanojen ja lauseiden käytössä (ei espanjaksi sanota "Es lo tuyo" kun annetaan jotakin vaan "esto es tuyo" tai yksinkertaisesti "es tuyo", eli se on sinun, tai paremmin "esto es para ti" tai Nicaraguassa "esto es para vos" eli tämä on sinulle.

Kirjassa on myös yksi asiavirhe: nicaragualainen nuori Rigoberto López Pérez ei tappanut Anastacio Somoza Garcíaa Managuassa, kuten kirjassa väitetään, vaan Leonissa. Virheillä ei kai ole paljon väliä, mutta miksi muilla kielillä saisi tehdä virheitä, mutta ei suomeksi? Jos maahanmuuttaja tekee kielioppivirheitä moni on sitä mieltä, että hän on jotenkin vajavainen! Kärjistäen voidaan siis olettaa, että suomalainen ammattikirjoittaja saa tehdä virheitä muilla kielillä, muttei maahanmuuttaja suomeksi.

Kertomus Suomen kehitysyhteistyöstä Nicaraguassa on paikoittain yksipuolinen ja jopa leimaava. Miten on mahdollista, että kirjoittaja arvioi Arja Alhon, Tarja Halosen ja Latinalaisen Amerikan ja Nicaraguan asiantuntija Jussi Pakkasvirran kirjoituksia ja lausuntoja sivuuttaen täysin se konteksti milloin ne on kirjoitettu ja se seikka, että mainitut henkilöt ovat käyneet Nicaraguaan monta kertaa, eikä vain yhtä kirjaa varten.

On absurdia myös väittää, että Suomen vasemmistolaiset olisivat kannattaneet kehitysyhteistyötä Nicaraguassa vain siksi, että silloinen sandinistinen hallinto oli amerikkalaisvastainen. Kirjoittaja unohtaa vasemmistolaisaatteen periaatteet, jotka toki suomalaiset vasemmistolaiset ovat joskus unohtaneet, mutta kenties ei Nicaraguan suhteen.

Kirjoittaja kehtaa esimerkiksi väittää, että "köyhä etelä ei halua auttaa itse itseään. Tullaan Nicaraguaan"!

Kirja on kuin tilaustuote kehitysyhteistyövastaiselle ideologialle. Näin vaikka paikoittain Nicaraguan osuudessa kerrotaan myönteisistä meijeriosuuskunnan onnistuneista projekteista, toki silloinkin suomalaiset kehitysyhteistyön työntekijät ovat ne hyvät ja nicaragualaiset ukot ne pahat ja jopa tyhmät.

Ehkä kirjan tekijän olisi pitänyt matkustaa muualle Nicaraguassa katsomaan, mitä nicaragualaiset puuhailevat ilman mitään kehitysapua, kuten he ovat puuhailleet ja tulleet toimeen jo satoja vuosia.

Narrien laiva on jatkumo suomalaisten tiedotusvälineiden kielteiselle kehitysmaauutisoinnille. Kirja on niille, jotka haluavat lukea pessimistisesti esitetyistä asioista.

]]>
15 http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201564-yhden-kirjan-hyvat-pahat-ja-tyhmat#comments Arja Alho Kehitysmaauutisointi Kehitysyhteistyö Nicaragua Tarja Halonen Thu, 03 Sep 2015 08:56:16 +0000 Ana María Gutiérrez Sorainen http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201564-yhden-kirjan-hyvat-pahat-ja-tyhmat
Voi Halonen ja Tuomioja, minkä teitte! http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181775-voi-halonen-ja-tuomioja-minka-teitte <p>Itsenäisyyspäivän tunnelmissa tulee väistämättä miettineeksi, miten Suomen puolustus on hoidettu. Ja on rehellistä tunnustaa, että tilanne alkaa olla kestämätön. Puolustusmäärärahat ovat jo pitkään olleet liian pienet, niitä on entisestään leikattu ja mikä pahinta, olemme jääneet yhteisen eurooppalaisen puolustuksen ulkopuolelle. Se ei ole kaunis yhdistelmä.</p><p>Hokema omasta uskottavasta puolustuksesta on ontto mantra. Suomen kokoisella maalla ei yksinkertaisesti ole enää varaa itsenäiseen puolustukseen. Asejärjestelmien hinnat karkaavat pienten kansantalouksien ulottumattomiin, ja tilanne pahenee kaiken aikaa puolustusmateriaalin kallistuessa melkein kymmenen prosentin vuosivauhtia.</p><p>Eurooppalainen ratkaisu ongelmaan on Nato. Jo 95 prosenttia EU:n väestöstä asuu Nato-maissa. EU:lla ei yhteistä puolustusta ole eikä tule.</p><p>Olemme ajaneet itsemme petolliseen rakoon. Venäjän silmissä olemme pakotteinemme ja isäntämaasopimuksinemme joka tapauksessa osa länttä &ndash; mutta ilman Naton turvaa. Kaikki muu Nato-yhteistyö meille kelpaa, mutta turvatakuut antava jäsenyys ei. Emme myöskään ole mukana yhteisessä päätöksenteossa.</p><p>On rehellistä tunnustaa sekin, että jos lähialueillamme syntyisi konflikti, me tempautuisimme siihen mukaan. Sivustaseuraajan roolia ei ole tarjolla.</p><p>Mihin katosi se suomalainen tilannetaju ja pelisilmä, jolla olemme selviytyneet historian pyörteissä? Vuonna 1917 oivallettiin Venäjän ajautuneen sen sortin sekasortoon, että oli tullut aika repäistä Suomi itsenäiseksi. Keväällä 1940 valtionjohto ymmärsi, että pitää tehdä rauha millaisin ehdoin tahansa, muuten käy köpelösti. Jatkosodan lopussa osattiin vaihtaa puolta ja siten pelastaa itsenäisyys, ponnistus oli kohdallaan. Sotien jälkeen veljeilimme Neuvostoliiton kanssa sen verran taitavasti, että välit pysyivät hyvinä samalla kun vaivihkaa solmimme suhteita länteen sen minkä pystyimme.</p><p>Sitten tuli 1990-luku ja ovi länteen oli lopulta apposen auki, pitkälle 2000-luvulle asti. Olisimme voineet liittyä Natoon ilman ongelmia. Mutta nyt olikin hyppy hukassa, menetimme momentumin ja jäimme hämmentyneinä katselemaan vierestä, kun Itä-Euroopan maat hyödynsivät historiallisen mahdollisuuden.</p><p>Mitähän talvisodan alla kuumeisesti mutta turhaan liittolaisia etsinyt valtionjohto olisi tuuminut siitä, että joskus voisimme helposti liittyä osaksi länsieurooppalaista puolustusta ja arvoyhteisöä, mutta tilaisuutta ei osata käyttää?</p><p>Katse kääntyy ennen muuta sellaisiin ulkopolitiikan kärkinimiin kuin Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja. Tämä kaksikko hengenheimolaisineen on tehnyt kaikkensa, että olemme joutuneet nykytilanteeseen.</p><p>Tarja Halonen on katsonut 12-vuotisen presidenttikautensa yhdeksi suurimmista saavutuksista sen, että hän torppasi Suomen Nato-jäsenyyden. Halosta on &rdquo;hykerryttänyt&rdquo; se, että niin moni näkyvä poliitikko on hänen esimerkkiään seuraten ilmoittautunut liittoutumisen vastustajaksi.</p><p>Jos tulee kovat paikat ja jäämme yksin Venäjän painostuksen alla, minua ei naurata yhtään.</p><p>Erkki Tuomiojallakin Nato-kielteisyys on iskostunut selkäytimeen. Tuomioja vastusti palavasti jo Suomen EEC-jäsenyyttä, eikä hän koskaan ole onnistunut päivittämään näkemyksiään. Tunkkainen asennemöhnä kumpuaa menneiden vuosikymmenten rauhanmarssipasifismista, joka vastusti tomerasti joka toista ydinohjusta. Ne pahat ohjukset olivat aina lännessä.</p><p>En pysty kuvittelemaan, mitä pitäisi tapahtua, että Tuomiojasta tulisi Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja. Ennemmin Päivi Räsänen luopuu uskostaan.</p><p>Hämmentävän arvostettu ja intellektuellina ihailtu Tuomioja uskoi ilmeisesti ikuisen rauhan ajan koittaneen, kun hän vielä Georgian kriisin jälkeen irvaili niille poliitikoille, jotka olisivat halunneet pitää maanpuolustuksesta huolta. Tuomiojan mukaan nämä olivat jääneet &rdquo;voimapoliittisen ajattelun vangiksi&rdquo;. Lausahtipa hän niinkin, että Natosta on tullut tarpeeton organisaatio.</p><p>Näin voi puhua vain mies, jolta puuttuu historiantaju. On kummallista, että kaltaiseni valtiotieteiden rivimaisterikin ymmärsi sen, mitä kokenut ulkopoliitikko ei. Kirjoitin esimerkiksi Tahdon asia -kirjassa (Like) vuonna 2006, että Venäjä on arvaamaton naapuri ja meidän pitää varautua siihen, että se kehittyy aggressiiviseen ja epädemokraattiseen suuntaan. En kokenut sanovani mitään ihmeellistä, mutta ilmeisesti ajatus oli vieras Halosen ja Tuomiojan tapaisille poliitikoille.</p><p>Luulisi pitkän päivätyön ulkopolitiikassa opettaneen muutakin kuin ulkopoliittista naiiviutta.</p><p>Kun puolustusministeri Jyri Häkämies sanoi sellaisen itsestäänselvyyden, että Suomen turvallisuuspoliittiset päähaasteet ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä, juuri Tuomioja ja Halonen olivat ensimmäisinä päivittelemässä lausuntoa.</p><p>Ei saa unohtaa sitäkään, että Halonen ja Tuomioja olivat pontevasti ajamassa Suomen luopumista jalkaväkimiinoista. Puolustuksellisempaa asetta on vaikea keksiä, eikä jalkaväkimiinoja voi tosiasiassa korvata millään muulla järjestelmällä.</p><p>Halosen ja Tuomiojan lukkiutuneet Nato-kannat muistuttavat vihreiden suhdetta ydinvoimaan. Mikään järkiargumentti ei pure. Halosen ja Tuomiojan dogmaattista Nato-vastaisuutta ei lievennä sekään, että Euroopan Nato-maissa edes punavihreä leiri ei vaadi eroamista puolustusliitosta, koska yhteinen puolustus on osoittautunut selvästi toimivaksi ratkaisuksi.</p><p>Kansalaismielipiteeseen on juurtunut merkillisiä Nato-jäsenyyden vastaisia uskomuksia. Yksi niistä on pelko, että hädän tullen Nato-maista tuskin tulisi suurtakaan apua. Mutta jos olemme puolustusliitossa, mahdollisuutemme saada apua on joka tapauksessa monin verroin suurempi kuin pysymällä sen ulkopuolella. Georgian ja Ukrainan esimerkit osoittavat, että epämääräisille kumppanuuksilla ilman jäsenyyttä on vain paperin paino.</p><p>Kun Barack Obama totesi viime syksyn Viron-vierailullaan, että Tallinnan, Vilnan ja Riian puolustaminen on yhtä tärkeää kuin Lontoon, Pariisin tai Berliinin, listalta sai turhaan etsiä Helsinkiä.</p><p>Pitää melkein ihailla sitä aukotonta logiikkaa, joka estää Nato-jäsenyyden hakemisen kaikissa tilanteissa: syvän rauhan oloissa ei ole tarvetta liittyä, tilanteen kiristyttyä taas ei voi. Ei tarvitse tai ei voi, koskaan ei ole oikea hetki. Ja tällaiseen pöhköyteen on haksahtanut enemmistö eturivin poliitikoista 1990-luvulta lähtien.</p><p>Oma kummallisuutensa on vielä se, että haluamme itse rajoittaa turvallisuuspoliittista vapauttamme ja mahdollisuuksia reagoida muuttuvaan maailmaan rustaamalla hallitusohjelmiin lauseita, jotka sitovat kätemme esimerkiksi Naton suhteen pitkiksi ajoiksi. Hallitukset nielaisevat Nato-antabuksen: ei voi ottaa, vaikka haluaisikin.</p><p>Nato-jäsenyyttä vastustetaan myös toteamalla, että tärkeintä on pitää omasta uskottavasta puolustuksesta huolta. Logiikka on outoa. Eivät oma puolustus ja Nato-jäsenyys ole vaihtoehtoja, päinvastoin. Suomen oma puolustus voi olla uskottava vain jos sen selkänojana on Nato-jäsenyys ja puolustusliiton tuoma huoltovarmuus. Ilmavoimien entinen komentaja Matti Ahola on osuvasti muistuttanut, että Horneteista voi ampua ohjuksia yhdet täyslaidalliset, mutta sitten jo pitääkin saada täydennystä jostain Nato-maasta.</p><p>Kaikkein olennaisinta on tietysti se, että Nato-jäsenyys estäisi sotilaallisen aggression ennalta. Nato on siitä merkillinen vahinkovakuutus, että se <em>estää </em>vahingon.</p><p>Ei nykyaikainen helposti haavoittuva ja häiriöherkkä yhteiskunta kestä sotaa. Ainoaa realistista turvallisuuspolitiikkaa on nostaa sodan poliittinen, taloudellinen ja inhimillinen hinta mahdolliselle viholliselle niin kovaksi, että se laskelmissaan päätyy pidättäytymään voimankäytöstä.</p><p>Se onnistuu Naton avulla. Jos olemme osa vahvaa länttä, kynnys suunnata Suomeen sotilaallista aggressiota nousee oven korkuiseksi. Jos Venäjän uho ja etupiiriajattelu voimistuvat, ilman Nato-jäsenyyttä olemme sen sijaan harmaata vyöhykettä, jonka painostaminen on Venäjän näkökulmasta paljon vaarattomampaa kuin Nato-maan. Naton ulkopuolella Suomi on samassa joukossa sellaisten Venäjän naapurimaiden kanssa kuin Valko-Venäjä, Ukraina ja Georgia.</p><p>Uskottava puolustus ei synny siitä, että äijälauma uhoaa leijonariipukset kaulassa ja Kiitos-paidat päällä Lappeenrannan yössä. Uskottava puolustus ei ole sitä, että kehuskellaan yhdellä Euroopan suurimmista reserviarmeijoista &ndash; jota ei ole varaa sen enempää kouluttaa kuin aseistaakaan ajanmukaisesti. Uskottavaa puolustusta ei saada sillä, että eläkeläiskenraali&nbsp;machoilee aamutelkkarissa, miten &rdquo;täällä tulee turpiin&rdquo;.</p><p>Uskottava puolustus syntyy siitä, että nostetaan puolustusmäärärahat tolkulliselle tasolle, koulutetaan ja varustetaan nykyistä pienempi mutta suorituskykyisempi armeija ja mennään mukaan yleiseurooppalaiseen puolustusliittoon.</p><p>Viimeisenä korttina liittoutumisen vastustajat vetoavat kansan mielipiteeseen: kyselyjen mukaan enemmistö ei halua Suomen liittyvän Natoon. Mutta poliitikkojen piiloutuminen gallupien taakse voi olla myös pelkuruutta.</p><p>Demokratia ei saa olla demofobiaa. Kansan mielipide voi näissä kysymyksissä olla yksinkertaisesti ajattelematon &ndash; vaikka poliitikko ei tietenkään voi sellaista sanoa.</p><p>MTV3:n kyselyssä 39 % suomalaisista oli sitä mieltä, että Nato-jäsenyys ei selkeyttäisi Suomen kansainvälistä asemaa. Kannattipa jäsenyyttä tai ei, on tietenkin selvää, että jäsenyys tekisi asemamme selvemmäksi.</p><p>Taannoinen Yleisradion kysely puolestaan paljasti Nato-vastustuksen kasvavan entisestään, jos Ruotsi liittyisi jäseneksi. Siinä ei ole logiikan häivää. On myös hämmentävää, kuinka huteraa Nato-tietous on. Eräskin älykäs ja akateemisesti sivistynyt tuttava ihmetteli äskettäin, onko Viro tosiaan Nato-maa.</p><p>Isoin ongelma on kuitenkin se, että kansan Nato-asenteita yhä vääristää vuosikymmenet kestänyt suomettuneen median länsivastainen kirjoittelu, jossa USA on aina ollut paha poika.</p><p>Muistan hyvin, millainen oli reaktio, kun opiskelin 1990-luvulla yliopistossa yhteiskuntatieteitä ja kannatin kuppilakeskustelussa Suomen liittymistä Natoon &ndash; siis silloin kuin se olisi ollut helposti mahdollista. Kommenteista olisi voinut päätellä, että olin kehunut Hitlerin keskitysleirejä; läntisten demokratioiden puolustusliitto oli valveutuneiden opiskelijoiden keskuudessa Pahan ruumiillistuma.</p><p>Mutta nyt on itsenäisyyspäivä. Se tuppaa tekemään vähän pateettiseksi, joten menköön nyt:</p><p>Parahin valtionjohto, virheitä on tehty ja nyt ollaan missä ollaan, mutta peliä ei ole menetetty. Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen ja alkakaa valmistella Suomen liittoutumista. Virittäkää aiheesta avointa keskustelua, jossa paras argumentti voittaa. Unohtakaa menneen maailman mantrat ja itsepetoksellinen liturgia uskottavasta itsenäisestä puolustuksesta ja liittoutumattomuudesta, jättäkää päivänpoliittinen opportunismi ja kiusallisen aiheen raukkamainen välttely. Kansallinen turvallisuus on liian iso asia uhrattavaksi sellaiselle.</p><p>Kun kansainvälinen jännitys hiukan hellittää &ndash; ja toivokaamme totisesti että hellittää &ndash; on aika hakea jäsenyyttä. Analyyttisen ja rehellisen keskustelun jälkeen tällä varmasti olisi kansan tuki.</p><p>Nato-jäsenyyden hakeminen voi vaikuttaa rohkealta valinnalta. Helposti unohtuu, että myös nykylinjalla jatkaminen on valinta.</p><p>Ja vielä useammin unohtuu, että se on paljon riskaabelimpi valinta.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Itsenäisyyspäivän tunnelmissa tulee väistämättä miettineeksi, miten Suomen puolustus on hoidettu. Ja on rehellistä tunnustaa, että tilanne alkaa olla kestämätön. Puolustusmäärärahat ovat jo pitkään olleet liian pienet, niitä on entisestään leikattu ja mikä pahinta, olemme jääneet yhteisen eurooppalaisen puolustuksen ulkopuolelle. Se ei ole kaunis yhdistelmä.

Hokema omasta uskottavasta puolustuksesta on ontto mantra. Suomen kokoisella maalla ei yksinkertaisesti ole enää varaa itsenäiseen puolustukseen. Asejärjestelmien hinnat karkaavat pienten kansantalouksien ulottumattomiin, ja tilanne pahenee kaiken aikaa puolustusmateriaalin kallistuessa melkein kymmenen prosentin vuosivauhtia.

Eurooppalainen ratkaisu ongelmaan on Nato. Jo 95 prosenttia EU:n väestöstä asuu Nato-maissa. EU:lla ei yhteistä puolustusta ole eikä tule.

Olemme ajaneet itsemme petolliseen rakoon. Venäjän silmissä olemme pakotteinemme ja isäntämaasopimuksinemme joka tapauksessa osa länttä – mutta ilman Naton turvaa. Kaikki muu Nato-yhteistyö meille kelpaa, mutta turvatakuut antava jäsenyys ei. Emme myöskään ole mukana yhteisessä päätöksenteossa.

On rehellistä tunnustaa sekin, että jos lähialueillamme syntyisi konflikti, me tempautuisimme siihen mukaan. Sivustaseuraajan roolia ei ole tarjolla.

Mihin katosi se suomalainen tilannetaju ja pelisilmä, jolla olemme selviytyneet historian pyörteissä? Vuonna 1917 oivallettiin Venäjän ajautuneen sen sortin sekasortoon, että oli tullut aika repäistä Suomi itsenäiseksi. Keväällä 1940 valtionjohto ymmärsi, että pitää tehdä rauha millaisin ehdoin tahansa, muuten käy köpelösti. Jatkosodan lopussa osattiin vaihtaa puolta ja siten pelastaa itsenäisyys, ponnistus oli kohdallaan. Sotien jälkeen veljeilimme Neuvostoliiton kanssa sen verran taitavasti, että välit pysyivät hyvinä samalla kun vaivihkaa solmimme suhteita länteen sen minkä pystyimme.

Sitten tuli 1990-luku ja ovi länteen oli lopulta apposen auki, pitkälle 2000-luvulle asti. Olisimme voineet liittyä Natoon ilman ongelmia. Mutta nyt olikin hyppy hukassa, menetimme momentumin ja jäimme hämmentyneinä katselemaan vierestä, kun Itä-Euroopan maat hyödynsivät historiallisen mahdollisuuden.

Mitähän talvisodan alla kuumeisesti mutta turhaan liittolaisia etsinyt valtionjohto olisi tuuminut siitä, että joskus voisimme helposti liittyä osaksi länsieurooppalaista puolustusta ja arvoyhteisöä, mutta tilaisuutta ei osata käyttää?

Katse kääntyy ennen muuta sellaisiin ulkopolitiikan kärkinimiin kuin Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja. Tämä kaksikko hengenheimolaisineen on tehnyt kaikkensa, että olemme joutuneet nykytilanteeseen.

Tarja Halonen on katsonut 12-vuotisen presidenttikautensa yhdeksi suurimmista saavutuksista sen, että hän torppasi Suomen Nato-jäsenyyden. Halosta on ”hykerryttänyt” se, että niin moni näkyvä poliitikko on hänen esimerkkiään seuraten ilmoittautunut liittoutumisen vastustajaksi.

Jos tulee kovat paikat ja jäämme yksin Venäjän painostuksen alla, minua ei naurata yhtään.

Erkki Tuomiojallakin Nato-kielteisyys on iskostunut selkäytimeen. Tuomioja vastusti palavasti jo Suomen EEC-jäsenyyttä, eikä hän koskaan ole onnistunut päivittämään näkemyksiään. Tunkkainen asennemöhnä kumpuaa menneiden vuosikymmenten rauhanmarssipasifismista, joka vastusti tomerasti joka toista ydinohjusta. Ne pahat ohjukset olivat aina lännessä.

En pysty kuvittelemaan, mitä pitäisi tapahtua, että Tuomiojasta tulisi Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja. Ennemmin Päivi Räsänen luopuu uskostaan.

Hämmentävän arvostettu ja intellektuellina ihailtu Tuomioja uskoi ilmeisesti ikuisen rauhan ajan koittaneen, kun hän vielä Georgian kriisin jälkeen irvaili niille poliitikoille, jotka olisivat halunneet pitää maanpuolustuksesta huolta. Tuomiojan mukaan nämä olivat jääneet ”voimapoliittisen ajattelun vangiksi”. Lausahtipa hän niinkin, että Natosta on tullut tarpeeton organisaatio.

Näin voi puhua vain mies, jolta puuttuu historiantaju. On kummallista, että kaltaiseni valtiotieteiden rivimaisterikin ymmärsi sen, mitä kokenut ulkopoliitikko ei. Kirjoitin esimerkiksi Tahdon asia -kirjassa (Like) vuonna 2006, että Venäjä on arvaamaton naapuri ja meidän pitää varautua siihen, että se kehittyy aggressiiviseen ja epädemokraattiseen suuntaan. En kokenut sanovani mitään ihmeellistä, mutta ilmeisesti ajatus oli vieras Halosen ja Tuomiojan tapaisille poliitikoille.

Luulisi pitkän päivätyön ulkopolitiikassa opettaneen muutakin kuin ulkopoliittista naiiviutta.

Kun puolustusministeri Jyri Häkämies sanoi sellaisen itsestäänselvyyden, että Suomen turvallisuuspoliittiset päähaasteet ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä, juuri Tuomioja ja Halonen olivat ensimmäisinä päivittelemässä lausuntoa.

Ei saa unohtaa sitäkään, että Halonen ja Tuomioja olivat pontevasti ajamassa Suomen luopumista jalkaväkimiinoista. Puolustuksellisempaa asetta on vaikea keksiä, eikä jalkaväkimiinoja voi tosiasiassa korvata millään muulla järjestelmällä.

Halosen ja Tuomiojan lukkiutuneet Nato-kannat muistuttavat vihreiden suhdetta ydinvoimaan. Mikään järkiargumentti ei pure. Halosen ja Tuomiojan dogmaattista Nato-vastaisuutta ei lievennä sekään, että Euroopan Nato-maissa edes punavihreä leiri ei vaadi eroamista puolustusliitosta, koska yhteinen puolustus on osoittautunut selvästi toimivaksi ratkaisuksi.

Kansalaismielipiteeseen on juurtunut merkillisiä Nato-jäsenyyden vastaisia uskomuksia. Yksi niistä on pelko, että hädän tullen Nato-maista tuskin tulisi suurtakaan apua. Mutta jos olemme puolustusliitossa, mahdollisuutemme saada apua on joka tapauksessa monin verroin suurempi kuin pysymällä sen ulkopuolella. Georgian ja Ukrainan esimerkit osoittavat, että epämääräisille kumppanuuksilla ilman jäsenyyttä on vain paperin paino.

Kun Barack Obama totesi viime syksyn Viron-vierailullaan, että Tallinnan, Vilnan ja Riian puolustaminen on yhtä tärkeää kuin Lontoon, Pariisin tai Berliinin, listalta sai turhaan etsiä Helsinkiä.

Pitää melkein ihailla sitä aukotonta logiikkaa, joka estää Nato-jäsenyyden hakemisen kaikissa tilanteissa: syvän rauhan oloissa ei ole tarvetta liittyä, tilanteen kiristyttyä taas ei voi. Ei tarvitse tai ei voi, koskaan ei ole oikea hetki. Ja tällaiseen pöhköyteen on haksahtanut enemmistö eturivin poliitikoista 1990-luvulta lähtien.

Oma kummallisuutensa on vielä se, että haluamme itse rajoittaa turvallisuuspoliittista vapauttamme ja mahdollisuuksia reagoida muuttuvaan maailmaan rustaamalla hallitusohjelmiin lauseita, jotka sitovat kätemme esimerkiksi Naton suhteen pitkiksi ajoiksi. Hallitukset nielaisevat Nato-antabuksen: ei voi ottaa, vaikka haluaisikin.

Nato-jäsenyyttä vastustetaan myös toteamalla, että tärkeintä on pitää omasta uskottavasta puolustuksesta huolta. Logiikka on outoa. Eivät oma puolustus ja Nato-jäsenyys ole vaihtoehtoja, päinvastoin. Suomen oma puolustus voi olla uskottava vain jos sen selkänojana on Nato-jäsenyys ja puolustusliiton tuoma huoltovarmuus. Ilmavoimien entinen komentaja Matti Ahola on osuvasti muistuttanut, että Horneteista voi ampua ohjuksia yhdet täyslaidalliset, mutta sitten jo pitääkin saada täydennystä jostain Nato-maasta.

Kaikkein olennaisinta on tietysti se, että Nato-jäsenyys estäisi sotilaallisen aggression ennalta. Nato on siitä merkillinen vahinkovakuutus, että se estää vahingon.

Ei nykyaikainen helposti haavoittuva ja häiriöherkkä yhteiskunta kestä sotaa. Ainoaa realistista turvallisuuspolitiikkaa on nostaa sodan poliittinen, taloudellinen ja inhimillinen hinta mahdolliselle viholliselle niin kovaksi, että se laskelmissaan päätyy pidättäytymään voimankäytöstä.

Se onnistuu Naton avulla. Jos olemme osa vahvaa länttä, kynnys suunnata Suomeen sotilaallista aggressiota nousee oven korkuiseksi. Jos Venäjän uho ja etupiiriajattelu voimistuvat, ilman Nato-jäsenyyttä olemme sen sijaan harmaata vyöhykettä, jonka painostaminen on Venäjän näkökulmasta paljon vaarattomampaa kuin Nato-maan. Naton ulkopuolella Suomi on samassa joukossa sellaisten Venäjän naapurimaiden kanssa kuin Valko-Venäjä, Ukraina ja Georgia.

Uskottava puolustus ei synny siitä, että äijälauma uhoaa leijonariipukset kaulassa ja Kiitos-paidat päällä Lappeenrannan yössä. Uskottava puolustus ei ole sitä, että kehuskellaan yhdellä Euroopan suurimmista reserviarmeijoista – jota ei ole varaa sen enempää kouluttaa kuin aseistaakaan ajanmukaisesti. Uskottavaa puolustusta ei saada sillä, että eläkeläiskenraali machoilee aamutelkkarissa, miten ”täällä tulee turpiin”.

Uskottava puolustus syntyy siitä, että nostetaan puolustusmäärärahat tolkulliselle tasolle, koulutetaan ja varustetaan nykyistä pienempi mutta suorituskykyisempi armeija ja mennään mukaan yleiseurooppalaiseen puolustusliittoon.

Viimeisenä korttina liittoutumisen vastustajat vetoavat kansan mielipiteeseen: kyselyjen mukaan enemmistö ei halua Suomen liittyvän Natoon. Mutta poliitikkojen piiloutuminen gallupien taakse voi olla myös pelkuruutta.

Demokratia ei saa olla demofobiaa. Kansan mielipide voi näissä kysymyksissä olla yksinkertaisesti ajattelematon – vaikka poliitikko ei tietenkään voi sellaista sanoa.

MTV3:n kyselyssä 39 % suomalaisista oli sitä mieltä, että Nato-jäsenyys ei selkeyttäisi Suomen kansainvälistä asemaa. Kannattipa jäsenyyttä tai ei, on tietenkin selvää, että jäsenyys tekisi asemamme selvemmäksi.

Taannoinen Yleisradion kysely puolestaan paljasti Nato-vastustuksen kasvavan entisestään, jos Ruotsi liittyisi jäseneksi. Siinä ei ole logiikan häivää. On myös hämmentävää, kuinka huteraa Nato-tietous on. Eräskin älykäs ja akateemisesti sivistynyt tuttava ihmetteli äskettäin, onko Viro tosiaan Nato-maa.

Isoin ongelma on kuitenkin se, että kansan Nato-asenteita yhä vääristää vuosikymmenet kestänyt suomettuneen median länsivastainen kirjoittelu, jossa USA on aina ollut paha poika.

Muistan hyvin, millainen oli reaktio, kun opiskelin 1990-luvulla yliopistossa yhteiskuntatieteitä ja kannatin kuppilakeskustelussa Suomen liittymistä Natoon – siis silloin kuin se olisi ollut helposti mahdollista. Kommenteista olisi voinut päätellä, että olin kehunut Hitlerin keskitysleirejä; läntisten demokratioiden puolustusliitto oli valveutuneiden opiskelijoiden keskuudessa Pahan ruumiillistuma.

Mutta nyt on itsenäisyyspäivä. Se tuppaa tekemään vähän pateettiseksi, joten menköön nyt:

Parahin valtionjohto, virheitä on tehty ja nyt ollaan missä ollaan, mutta peliä ei ole menetetty. Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen ja alkakaa valmistella Suomen liittoutumista. Virittäkää aiheesta avointa keskustelua, jossa paras argumentti voittaa. Unohtakaa menneen maailman mantrat ja itsepetoksellinen liturgia uskottavasta itsenäisestä puolustuksesta ja liittoutumattomuudesta, jättäkää päivänpoliittinen opportunismi ja kiusallisen aiheen raukkamainen välttely. Kansallinen turvallisuus on liian iso asia uhrattavaksi sellaiselle.

Kun kansainvälinen jännitys hiukan hellittää – ja toivokaamme totisesti että hellittää – on aika hakea jäsenyyttä. Analyyttisen ja rehellisen keskustelun jälkeen tällä varmasti olisi kansan tuki.

Nato-jäsenyyden hakeminen voi vaikuttaa rohkealta valinnalta. Helposti unohtuu, että myös nykylinjalla jatkaminen on valinta.

Ja vielä useammin unohtuu, että se on paljon riskaabelimpi valinta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

]]>
159 http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181775-voi-halonen-ja-tuomioja-minka-teitte#comments Kotimaa Erkki Tuomioja maanpuolustus Nato Tarja Halonen Turvallisuuspolitiikka Sat, 06 Dec 2014 06:22:41 +0000 Arno Kotro http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181775-voi-halonen-ja-tuomioja-minka-teitte
Ajelehdimmeko miinaan? http://pekka-juhanielomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171533-ajelehdimmeko-miinaan <p>(Kolumni julkaistu myös Turun Sanomissa 5.7.14)</p><p>&nbsp;</p><p>Jalkaväkimiinat kieltävä Ottawan sopimus oli erittäin vähän kansaa kahtia jakava sopimus.</p><p>95 prosenttia suomalaisista vastusti sopimusta, silti nämä ex presidentti Halosen(SDP) johtama&rdquo;rauhanliike&rdquo; tukijoineen sai aikaan sen, että pieni Suomi liittyi mukaan tähän monella tavalla maallemme kalliiksi tulevaan sopimukseen. Sekä nuoret, että vanhat armeijan käyneet miehet/naiset purivat hammasta ympäri maatamme, todeten: ei voi olla totta!</p><p>&nbsp;</p><p>Seuraavaksi lainaus sopimuksesta &rdquo;Sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana&rdquo;.</p><p>Voiko näin järjetöntä sääntöä edes olla? Tai siis voi ja onkin. Otetaan vertaus maaksi vaikka Israel.&nbsp; He eivät ole ratifioineet tätä sopimusta. Koko mailma tietää miksi. Mitä meidän päättäjät eivät tässä miina asiassa Suomen suhteen ymmärtäneet? &nbsp;On pitänyt tulla lennokkeja ja leijoja korvaamaan jalkaväkimiinat. Ei ole näkynyt ja rahat on loppu.</p><p>&nbsp;</p><p>Sain aikoinaan merivoimissa erittäin tehokkaan ja ytimekkään miina koulutuksen, räjäytimme kaikki sen aikaiset miinat Hangon Syndalenissa. Jalkaväkimiinoista sen verran, niille jotka eivät niitä erota muista. Suomalainen sotilas käytti (kunnes joku kielsi ne) taistelutoiminnassa sakara ja lankaputki miinaa, joilla on erittäin rauhoittava vaikutus viholliseen, joka hyökkäsi, jahtasi tai muuten vaan tykkäsi tulla kylään ilman lupaa. Nämä edellä mainitut halvat, verta säästävät aseet voi soturi kantaa mukanaan. Nykyään onneksi armeijallamme on sentään ns. viuhkaräjähteitä, joilla yksikin taistelija voi pysäyttää kokonaisia vihollis-osastoja.</p><p>&nbsp;</p><p>Nyt alkanut terve keskustelu Ottawan sopimuksen irtisanomisesta on mielestäni merkki siitä, että liian lähellä tapahtuu ja liian paljon. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan(SDP) lausunnot Suomen sopimuksesta irtautumisesta aiheutuvasta häpeästä eivät yllätä ketään. Luuleeko Tuomioja, että kansa tai esimerkiksi Perussuomalaiset pitävät jalkaväkimiinoista?</p><p>Eivät pidä Herra Ministeri, mutta ei niistä pidä myöskään mahdollinen vihollinen, jollaista tietysti ei teidän ajatusmaailmassa ole olemassakaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Pekka-Juhani Elomaa</p><p>Kirjoittaja on Turun Portsassa asuva tapahtumia tarkkaileva merimies(ps)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> (Kolumni julkaistu myös Turun Sanomissa 5.7.14)

 

Jalkaväkimiinat kieltävä Ottawan sopimus oli erittäin vähän kansaa kahtia jakava sopimus.

95 prosenttia suomalaisista vastusti sopimusta, silti nämä ex presidentti Halosen(SDP) johtama”rauhanliike” tukijoineen sai aikaan sen, että pieni Suomi liittyi mukaan tähän monella tavalla maallemme kalliiksi tulevaan sopimukseen. Sekä nuoret, että vanhat armeijan käyneet miehet/naiset purivat hammasta ympäri maatamme, todeten: ei voi olla totta!

 

Seuraavaksi lainaus sopimuksesta ”Sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana”.

Voiko näin järjetöntä sääntöä edes olla? Tai siis voi ja onkin. Otetaan vertaus maaksi vaikka Israel.  He eivät ole ratifioineet tätä sopimusta. Koko mailma tietää miksi. Mitä meidän päättäjät eivät tässä miina asiassa Suomen suhteen ymmärtäneet?  On pitänyt tulla lennokkeja ja leijoja korvaamaan jalkaväkimiinat. Ei ole näkynyt ja rahat on loppu.

 

Sain aikoinaan merivoimissa erittäin tehokkaan ja ytimekkään miina koulutuksen, räjäytimme kaikki sen aikaiset miinat Hangon Syndalenissa. Jalkaväkimiinoista sen verran, niille jotka eivät niitä erota muista. Suomalainen sotilas käytti (kunnes joku kielsi ne) taistelutoiminnassa sakara ja lankaputki miinaa, joilla on erittäin rauhoittava vaikutus viholliseen, joka hyökkäsi, jahtasi tai muuten vaan tykkäsi tulla kylään ilman lupaa. Nämä edellä mainitut halvat, verta säästävät aseet voi soturi kantaa mukanaan. Nykyään onneksi armeijallamme on sentään ns. viuhkaräjähteitä, joilla yksikin taistelija voi pysäyttää kokonaisia vihollis-osastoja.

 

Nyt alkanut terve keskustelu Ottawan sopimuksen irtisanomisesta on mielestäni merkki siitä, että liian lähellä tapahtuu ja liian paljon. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan(SDP) lausunnot Suomen sopimuksesta irtautumisesta aiheutuvasta häpeästä eivät yllätä ketään. Luuleeko Tuomioja, että kansa tai esimerkiksi Perussuomalaiset pitävät jalkaväkimiinoista?

Eivät pidä Herra Ministeri, mutta ei niistä pidä myöskään mahdollinen vihollinen, jollaista tietysti ei teidän ajatusmaailmassa ole olemassakaan.

 

Pekka-Juhani Elomaa

Kirjoittaja on Turun Portsassa asuva tapahtumia tarkkaileva merimies(ps)

]]>
0 http://pekka-juhanielomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171533-ajelehdimmeko-miinaan#comments Elomaa Maamiinat Perussuomalaiset Tarja Halonen Turun Sanomat Sat, 05 Jul 2014 08:09:42 +0000 Pekka-Juhani Elomaa http://pekka-juhanielomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171533-ajelehdimmeko-miinaan
Lyhyt analyysi Ukrainan tilanteesta viikon päätteeksi. http://kallemaurola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162067-lyhyt-analyysi-ukrainan-tilanteesta-viikon-paatteeksi <p>Vaikka järkisyyt ja lännen mahdolliset pakoitteet G8 maista erottamisineen olisivat Venäjän kannalta todella vakavia seurannaisvaikutuksineen, niin suurin kivi kengässä on Putinin pelko kasvojensa menettämisestä. Vallan sokaisema ja hieman tärähtänyt valtionjohtaja on valmis pistämään todella paljon verta kaduille, kunhan vain säilyttää kasvonsa. Venäjän naapurina Suomikin saattaa jonakin päivänä olla Putinin pelinappulana, jos tapaus Ukraina on Putinille voitollinen. Suomi ei ole ikävä kyllä maailmanpolitiikassa mitenkään erityiskohtelussa. Ja vielä kun kahdentoista vuoden punapäinen katastrofi Kalliosta meni allekirjoittamaan sopimuksen jalkaväkimiinoista, niin tilanteemme on entistäkin heikompi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vaikka järkisyyt ja lännen mahdolliset pakoitteet G8 maista erottamisineen olisivat Venäjän kannalta todella vakavia seurannaisvaikutuksineen, niin suurin kivi kengässä on Putinin pelko kasvojensa menettämisestä. Vallan sokaisema ja hieman tärähtänyt valtionjohtaja on valmis pistämään todella paljon verta kaduille, kunhan vain säilyttää kasvonsa. Venäjän naapurina Suomikin saattaa jonakin päivänä olla Putinin pelinappulana, jos tapaus Ukraina on Putinille voitollinen. Suomi ei ole ikävä kyllä maailmanpolitiikassa mitenkään erityiskohtelussa. Ja vielä kun kahdentoista vuoden punapäinen katastrofi Kalliosta meni allekirjoittamaan sopimuksen jalkaväkimiinoista, niin tilanteemme on entistäkin heikompi.

]]>
2 http://kallemaurola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162067-lyhyt-analyysi-ukrainan-tilanteesta-viikon-paatteeksi#comments Tarja Halonen Ukraina ja Venäjä Vladimir Putin Sun, 02 Mar 2014 20:51:01 +0000 Kalle Maurola http://kallemaurola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162067-lyhyt-analyysi-ukrainan-tilanteesta-viikon-paatteeksi