Antti Siika-aho

Autoilijaan suhtaudutaan välinpitämättömästi

Puolitoista vuotta sitten ostin ensimmäisen autoni. Moni hämmästeli hankintaani. Mihin kantakaupungissa hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella asuva lapseton kolmikymppinen tarvitsee autoa? Ymmärsin reaktiot hyvin. Autoilu ei ole tällä hetkellä huudossa - ei ainakaan Helsingissä.

 

Hankin auton, sillä pidän autoilusta. Nautin autoilun tuomasta vapauden tunteesta. Saan valita päämääräni itse, mennä ja tulla. Varsinaista työhön tai elämäntilanteesen liittyvää tarvetta minulla ei ollut Toyota yaristani hankkiessa. Työhön kuljen julkisilla tai kävellen. Olen niin sanotusti huviautoilija.

 

Kiinnostukseni liikennepolitiikkaan on herännyt oman auton myötä. Maailma näyttäytyy monella tapaa monipuolisemmalta auton ratista katsottuna. Käytännön kokemus on paras päätöksenteon evästäjä yhteiskunnalliselle vaikuttajalle. Kuinka päättäjät voivat tehdä uskottavaa liikennepolitiikkaa, ellei heillä ole mitään kosketuspintaa itse asiaan?

 

Poliittisen päätöksenteon suhtautuminen autoilijoihin ja liikennepolitiikkaan on vähintäänkin välinpitämätöntä. Rakentavien ratkaisujen sijaan liikennepolitiikkaa tehdään kielloilla ja rajoituksilla. Politiikan sijaiskärsijöiksi joutuvat ennen kaikkea perheelliset ja pienituloiset autoilijat.

 

Kuvaava esimerkki suhtautumisesta on Helsingin kärkipuolueiden kaavailut tiemaksuista. Sellaiset saattaisivat rajoittaa kaltaisteni huviautoilijoiden halua kavuta auton rattiin, mutta tarveautoilua ne eivät vähennä. Tiemaksuilla lunastettaisiin muiden hyvä mieli autoilijan kukkarosta. Menneen maailman tiemaksujen sijaan pitäisi satsata toimivampaan joukkoliikenteeseen sekä kannustaviin ratkaisuihin. Esimerkiksi työmatkaliikenteen kimppakyytejä varten on olemassa toimivia älysovelluksia. Miksi kaupungit eivät tarjoaisi sellaisia henkilöstöilleen ja asukkailleen veloituksetta?

 

Autoa hankkiessani tiesin, että omistaminen maksaa. Verot, vakuutukset, huollot, katsastukset. Suoriudun niistä, mutta aivan liian monella muulla tekee tiukkaa. Erityisesti huolto maksaa. Autoilun verotuksen kohtuullisuus olisi nostettava pöydälle seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Verotuksella pitäisi kannustaa kohtuuteen. Autoilun verotuksessa on kyse ennen kaikkea sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, jossa keskiössä ovat perheet ja pienituloiset. Verotuksen painopistettä tulisikin siirtää enemmän ökyautoiluun. Kohtuuttomuudesta pitää maksaa enemmän. Tarvitaan enemmän verotuksellista ohjausta kohtuullisuuden hyväksi.

 

Uusituvan engergian ratkaisut ja arjen tosiasiat tunnustava politiikka on vaihtoehto veronkorotuksiin, rajoituksiin ja kieltoihin perustuvalle linjalle. Sähköautot ovat utopiaa enemmistölle ihmisistä vielä pitkään. Monella perheellä on tarve autolle, mutta harvalla on varaa sähköautoon. Jos päättäjät ymmärtäisivät tämän, päästäisiin politiikassa vastuullisemmalle pohjalle.

 

Ilmaston kannalta oleellisimmat liikenneratkaisut tehdään suurimmissa kaupungeissa. Tällä hetkellä järkeviin ratkaisuihin ei päästä, sillä keskustelua hallitsee kaksi ääripäätä. Kaupunkien liikenneratkaisut eivät voi olla joko-tai -ratkaisuja. Hyvä ja kattava joukkoliikenne tarvitsee tuekseen sujuvaa yksityisautoilua ja toisinpäin.

 

Voi olla, että jonain päivänä luovun autostani. Auto ei ole ideologinen valinta, kuten innokkaimmat autoilun vastustajat mielellään propagoivat. Toistaiseksi aion nauttia autolla ajamisesta tietäen samalla, että monelle muulle tuo nautinto on elämisen ja liikkumisen välttämättömyyttä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat