Antti Siika-aho Kepulainen Kalliosta

Talouskasvun pitäisi näkyä pienituloisten arjessa

Perusturvan indeksijäädytyksiin ei koskettu hallituksen kehysriihessä. Linjaus oli huono, sillä moni pienituloinen odottaa talouskasvun näkyvän arjessaan. Perusturvan indeksijäädytyksien poistaminen pitäisi ottaa esille viimeistään syksyn budjettiriihessä.

 

Kuluttajahintojen nousu ja paikallaan junnaavat perusturvaetuudet ovat karvas yhdistelmä kansaneläkkeen saajille, vammaisille ja työttömille. Kuluttajahintojen arvellaan kasvavan reilusti yli prosentin vuosivauhtia. Kalliimmat perusvälttämättömyydet, kuten ruoka, vie aiempaa isomman loven pienituloisen kuukausitaloudesta.

 

Perusturva on myös kaupunkipoliittinen ongelma. Merkittävä osa pienituloisista asuu pääkaupunkiseudulla. Kaupunkien kasvavilla sosiaalimenoilla ja pahoinvoinnin lisääntymisellä on suora yhteys perusturvan heikkoon tasoon.

 

Edellinen hallitus harjoitti parempiosaisia suosivaa politiikkaa, ja tuon politiikan laskua maksamme edelleen. Nykyinen hallitus voi vielä korjata suuntaa. Viime viikon kehysriihessä tehdyt korotukset minimipäivärahoihin ja takuueläkkeisiin ovat hyvä alku.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Nykyinen hallitus harjoittaa samaa, edellisen hallituksen harjoittamaa kurjistavaa politiikkaa. Nykyinen hallitus on pannut jopa paremmaksi kuin edeltäjänsä, kiky, lääkkeistä alkuomavastuu 50 euroa, perusturvan indeksijäädytykset, työttömien aktiivimalli leikkasi lähes 100 000 työttömältä yli 30 euroa kk peruspäivärahasta.

Tässä vain muutamia esimerkkejä nykyisen hallituksen harjoittamasta kurjistamis politiikasta, toivotaan että äänestäjien muisti ei ole yhtä lyhyt kuin kanan lento.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Nykyinen hallitus on vain pahentanut asioita.

Pekka Iiskonmaki

#2
Pyydän rouva Elkamaa perustelemaan kommentinsa.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Vuonna 2008 maailmantalous ajautui kriisiin ja pääoma ei enää kasvanut korkoa korolle vanhoilla pelisäännöillä.

Miten talouskasvuttomassa tilassa tuottaa korkoa korolle ja jatkaa pääomien kasaamista (ja osinkojen maksamista)?

Kutsutaan valtio apuun.

Kataisen / Stubbin hallitus ei paljoa saanut aikaan, koska siinä oli vasemistopuolueet jarruna, mutta heti vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen alkoi tapahtumaan.

Valtio on laitettu myymään ja ulkoistamaan infraansa sotesta rautateihin, luomaan markkinoita ja lahjoittamaan omaisuuttaan.

Samalla työvoiman hintaa ja ay-liikettä on pyritty painamaan alas. Indeksien jäädytykset ja aktiivimallit ovat osa tätä.

Ei köyhimpien taskussa talouskasvun tarkoitus ole edes näkyä.

Idea nimenomaan on siinä, että tuloerot kasvavat ja pääomien kasaantuminen taas jatkuu tai siis rahaa siirretään köyhiltä rikkaille.

Ja kaikki on hyvin valtakunnassa, koska ihmiset äänestivät keskustaa, kokoomusta ja perussuomalaisia. Sitä saa mitä tilaa.

Pekka Iiskonmaki

Suomessa ei ole pienituloisia.

Veroilla ja veroluonteisilla maksulla on hilattu kaikki hinnat tappiin.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Hei ihan oikeasti. Katso läpi 2008 jälkeiset tulonjakotilastot niin et nolaa itseäsi tuollaisella täysin päättömällä vasuripaskalla.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Siika-Aho varmaankin ei ole vielä ymmärtänyt, että huolimatta pienestä talouskasvusta talodentaso on edelleen ainoana
eurooppalaisena valtiona pienempi, mitä se oli v. 2008.

Julkiset menothan meillä on kasvaneet enemmän, kuin missÄn muualla koko Euroopassa.

Ja sitten vaaditaan osaa vain vuoden mittaisesta talouden noususta laman suosta jo etukäteen.

SDP:n kanssahan te pääsette sopimaan jakovarasta jo ensi vuonna.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Tuli vain tällainen puhe eteen netin ihmeellisessä maailmassa. Veikko Vennamon puhe eduskunnassa 1966, mikään ei ole muuttunut, sama rosvous jatkuu edelleen.

Suosittelen, avatkaa linkki ja kuunnelkaa.

https://www.youtube.com/watch?v=xtdBTqSLRxw&t=100s

Tuskin tämä kaikille avautuu, toivottavasti mahdollisimman monelle.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tässähän tuli muistutus Siika-Aholle Vasemmistoliittoon kuulumisestaan.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Kyllähän se näkyy. Koko ajan enempi ja enempi..viimeisin talouskasvun tuote oli aktiivimalli, seuraavaa odotellessa.

Toimituksen poiminnat