Antti Siika-aho Kepulainen Kalliosta

Länsimetro vauhdittaa yhtenäistä pääkaupunkiseutua

Länsimetron on määrä startata viikon päästä lauantaina. Kauan odotettu metro on yksi tärkeimmistä ihmisten arkea helpottavista liikenneratkaisuista. Metro yhdistää Helsinkiä ja Espoota, sekä vauhdittaa pääkaupunkiseudun sulautumista toimivaksi kokonaisuudeksi. Mutta löytyykö kaupungeilta rohkeutta purkaa keinotekoiset raja-aidat?

 

Helsingin, Espoon ja Vantaan hallinnollinen sulautuminen helpottaisi satojentuhansien asukkaiden arkea. Yhä useampi työskentelee, liikkuu ja käyttää palveluita keinotekoisten kuntarajojen yli. Nykytilanne rasittaa kaikkia ja suitsii viime kädessä talouskasvua. On kornia, että kukin kaupunki esimerkiksi suunnittelee omia kaupunkifillariverkostojaan.

 

Pääkaupunkiseudun sulautumiselle on tarvetta, mutta rohkeus puuttuu. Jostain syystä Helsingin, Espoon ja Vantaan johtavilla puolueilla ei riitä sitkoa tehdä ratkaisevia ratkaisuja. Vaalimatemaattinen valtapolitiikka ei saisi ajaa kuntalaisten edun ylitse. Tasaisin väliajoin tehtävien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusten sijaan tarvittaisiin laadullisesti kestäviä ratkaisuja.

 

Pääkaupunkiseutu ei pärjää, jos se vielä vuonna 2030 puksuttaa kolmilla raiteilla. Toisin kuin väitetään, maakuntauudistus ei ole uhka pääkaupunkiseudulle, vaan haluttomuus tehdä yhdessä. Yhtenäinen pääkaupunkiseutu on myös Uudenmaan maakunnan ja viime kädessä koko Suomen etu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Metron rakentamisen viivästyminen vuosikymmeniä on osoitus pääkaupunkiseudun kunnallishallinnon surkeudesta. Tässä olisi ainesta syytetoimiin entisiä kunnallispoliitikkoja ja virkamiehiä kohtaan.

Pääkaupunkiseutu ei tarvitse useita kuntia vaan yhden ainoan hallinnon koko alueelle, joka suunnittelee kaiken tälle loogiselle kokonaisuudelle. Kuntarakenne tulisi purkaa välittömästi.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kalliilla lunnailla se hanke on tehty. Itse palaan uudelleen aiheeseen avajaisten jälkeen otsikolla Länsimetro: juhlasta arkeen.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Mitä enemmän valtaa sitä enemmän korruptiota.

Luin hiljattain jostain, että useimmilla uusi metro pidentää matka-aikaa. Syynä muistaakseni vaihdot.
Vain niillä, jotka asuvat aseman lähellä matka-aika lyhenee.
Kannatti siis odottaa ja maksaa.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Juuri siksikin koko metroverkon rakentamisen hitaus on ollut kriminaalia. Metron rakentaminen nopeasti olisi ohjannut rakentamista oikein.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Moderni raitiotieverkko olisi ollut parempi vaihtoehto Espoossa ja olisi todennäköisesti varteenotettava myös Itäkeskuksesta itään.
http://www.tramwest.fi/

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #5

No metro on sähköjuna, jonka rata rakennetaan urbaaniin ympäristöön, mikä vaatii paikoitellen pitkiä syvälle tehtyjä tunneleita. Muutoin ei ratikalla, metrolla tai junalla ole oleellista eroa. Rataa voi kaikille tehdä maan pinnalle myös.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #7

Eri versioiden hinta on merkityksellinen seikka.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän mattila kuva
Riku Mattila Vastaus kommenttiin #7

Metro on sähköjuna, joka ottaa virtansa alhaalta ja pitää siksi eristää muusta liikenteestä. Ratikka ottaisi virran ylhäältä ja voisi kulkea muun liikenteen seassa siellä, missä liikenne on harvempaa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Etelä-Kymenlaaksossakin haluaisin viiden kunnan yhdistymistä (Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti), mutta ei saa kannatusta, vaikka varmasti vahvistaisi elinvoimaa ja talouskasvua koko seudulla. Mutta ei, kun kaikki haluavat pitää omastaan kiinni ja niin se on varmasti pääkaupunkiseudullakin eikä saa kannatusta.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kyllä aiemmin fuusioitujen pienkuntien kirkonkylät ovat etupäässä melko nukkavieruja. Mainitsemasi elinvoima ja talouskasvu menisi helposti jonnekin muualle kuin Miehikkälään.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Suomessa sopiva kuntien määrä voisi olla noin 70 aluetta. Yksi syy tähän on ihmisten muuttohalukkuus kasvukeskuksiin ja siitä johtuen suurin osa pikkukunnista näivettyy täysin elinkelvottomiksi.
Mutta, tätähän Keskusta vastustaa viimeiseen asti

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Pakkohan ne tosiasiat on myöntää. Se on kaiken viisauden alku.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

N 1,2 miljardilla että ei se ainakaan ollut valtiolle halpa asia terv tepivaari

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Valtiohan ei sitä kaikkea rahoittanut, mutta oli kyllä äänettömänä yhtiömiehenä maksamassa. Vastaavanlaisia projekteja kyllä on tarjolla, mutta viisastuuko kukaan?
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

On ristiriitaista rakentaa metroa ja samalla uskoa merenpinnan viisimetriseen nousuun.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Asukasmäärältään ylisuuri uusi kaupunki olisi ehdottomasti määriteltävä myös omaksi maakunnakseen (nimenä vaikka Metropoli). Muutoin maakuntatasolla se määräisi kaiken koko Uudellamaalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset