*

Antti Siika-aho Kepulainen Kalliosta

Ei tule sortua siltarumpupolitikointiin

Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Oulun ja Turun kaupunginjohtajien mielestä maakuntauudistus vie kaupunkien kilpailukyvyn (HS 15.06.). On aivan oikein kantaa huolta kaupunkinsa parhaasta, mutta kaupunginjohtajat ovat nyt lankeamassa siltarumpupolitikointiin. Silkka omaan napaan tuijottaminen vahvistaa kaupungin elinvoimaa vain vähän. Ennen kaikkea tulisi nähdä keinotekoisten kuntarajojen yli.

 

Kritisoin aiemmin blogissani Helsingin tuoretta pormestaria Jan Vapaavuorta, joka lyttäsi maakuntauudistuksen viikko sitten antamassaan haastattelussa. Kirjoitin tuolloin, että maakuntauudistus tarjoaa Helsingille, pääkaupunkiseudulle ja koko Uudellemaalle valtavan elinvoimaruiskeen. Näin on asian laita myös muiden suurten kaupunkien kohdalla, joissa jo tähän astinen kasvu on perustunut juuri kuntarajat ylittäviin tekijöihin - kuten asumiseen ja joukkoliikenteeseen.

 

Maakuntauudistuksen myötä keinotekoiset rajat hämärtyvät, menestyminen riippuu kyvystä tehdä yhdessä. Vain koko alueen yhteistyöllä suurimmissakin kaupungeissa voidaan tarjota asukkaille tolkun hintaista asumista, uusia työpaikkoja ja kasvua yleensä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat